Abilis-säätiö tukee vammaisjärjestöjä
Kuva:
Abilis-säätiö
Tuloksia

Vammaisjärjestöt osana kansalaisyhteiskuntaa

30.10.2018

Vammaisjärjestöt valvovat vammaisten henkilöiden oikeuksia ja tarjoavat palveluita jäsenilleen. Kehittyvissä maissa alhaisen koulutustason ja heikomman kapasiteetin takia vammaiset henkilöt tarvitsevat huomattavan määrän taloudellista ja teknistä tukea järjestöjensä toimintaan, niiden perustamisesta alkaen.

Konkreettinen järjestötyö, toimiston perustaminen, jäsenpalvelujen tarjoaminen, yhteistyö viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa sekä tiedotus- ja vaikuttamistyö ovat toimintamuotoja, joiden toteuttamisessa Abilis-säätiö tukee kehittyvien maiden vammaisjärjestöjä. Vuosittain kymmeniä vammaisjärjestöjä perustetaan säätiön ohjelmamaissa, ja satojen järjestöjen johtamisen ja taloushallinnon käytännöt kehittyvät osana projektitoimintaa.

Työn tuloksena ja systemaattisesti arvioituna säätiön ohjelmamaiden vammaisjärjestöjen yhteistyön määrä eri tahojen kanssa on lisääntynyt, aktiivisten jäsenten määrä kasvanut ja toiminnan taloudelliset resurssit vahvistuneet.

Valtaosalle tuetuista järjestöistä Abilis on ollut ensimmäinen ulkopuolinen rahoittaja ja avaus muiden rahoituslähteiden saamiselle. Huomionarvoista on, että vammaisjärjestöt otetaan mukaan kansalaisyhteiskunnan toimintaan tunnistaen resurssit, joita niillä on.

Järjestöjen aktiivisen työn seurauksena vammaisten ihmisten kokema syrjintä on vähentynyt.  Nämä ovat merkkejä demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisesta, huomioiden yksi haavoittuvimmasta väestönosasta.

Abilis-säätiön verkkosivut