Koulujen kunnostamista ja kehittämistä Sierra Leonessa
Kuva:
Suomen Baptistikirkko
Tuloksia

Koulujen kunnostamista ja kehittämistä Sierra Leonessa

30.10.2018

Suomen Baptistikirkko (SBK) on tukenut Sierra Leonen pohjoisessa provinssissa neljän alakoulun työtä yhteistyökumppanin BCSL (Baptist Convention Sierra Leone) kanssa.  

Kaksi koulua sai tarpeellisen lisärakennuksen. Yksi koulu katettiin ja kunnostettiin. Uudet rakennukset kalustettiin paikallisia toimijoita hyödyntäen.  

Tyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksia on parannettu lahjoittamalla koulupukuja. Heikosti palkattuja opettajia on tuettu riisisäkein. Kouluille on myös perustettu koulupuutarhoja, joiden tuottoa on ohjeistettu käytettäväksi oppilaiden, opettajien ja koulun hyväksi.  

Sierra Leonen valtio, jonka opetussuunnitelmaa BCSL:n koulut noudattavat, on antanut kouluille ohjeet oppilaskeskeisiin opetusmenetelmiin siirtymisestä. Tätä tarkoitusta varten hankevastaava on maassa vieraillessaan pitänyt pajoja rehtoreille ja opetushenkilöstölle. 

Kouluissa on monta opettajaa, joilta puuttuu muodollinen pätevyys. Suomen koululaitoksessa työskenneellä kouluttajalla on koulutyöhön paljon uutta annettavaa. Opit on otettu innostuneesti vastaan ja kokemuksen mukaan ne pääsevät heti käytäntöön. Koulutuksessa on tehty yhteistyötä paikallisen opettajankoulutuslaitoksen kanssa. 

SBK on sisällissodan jälkeen tukenut useita kouluja Sierra Leonessa. Se haluaa jatkaa koulutuksia ja seurata, että kehitys kouluissa on kestävää.

Suomen Baptistikirkon verkkosivut