Libanonilaisia katsomassa seinälle ripustettua sarjakuvaa.
Seinäsarjakuva antaa marginaalissa oleville mahdollisuuden sanoa sanottavansa.
Kuva:
Johanna Rojola
Tuloksia

Arjen ongelmat tapetille pakolaisleirillä

Ruohonjuurisarjakuvissa yhden ihmisen, naapuruston ja koko yhteisön ongelmat avautuvat keskustelulle.
Outi Puukko
8.11.2016

”Kaikilla ihmisillä on mielipiteitä. Sarjakuva on tapa saada ne esille siten, että muutkin näkevät ja keskustelu käynnistyy. Seinäsarjakuvan iskuvoima on aina paikallinen”, kertoo Maailman sarjakuvien Leif Packalén.

Vuonna 2005 Psykologien Sosiaalinen Vastuu ja Maailman sarjakuvat toteuttivat yhdessä paikallisen kumppanijärjestön, Beit Atfal Assumoudin kanssa sarjakuvatyöpajan Libanonin pakolaisleireissä asuville nuorille palestiinalaisille. Seinäsarjakuva antaa marginaalissa oleville mahdollisuuden sanoa sanottavansa, kun sama ei onnistu valtamediassa tai muilla areenoilla.

“Osallistujien sarjakuvat kertoivat heille läheisistä asioista, kuten ympäristöstä, jätteenkäsittelystä, tupakoinnin vastustamisesta ja koulusta. Naiset pohtivat liian varhaisen avioliiton haitallisia vaikutuksia ja miehet sitä, miten naisia kohdellaan”, sanoo Packalén.

Lopputulos on se keskustelu, mitä sarjakuvalla saadaan aikaan.

Seinäsarjakuvat avautuvat parhaiten naapurustolle ja paikallisen yhteisön ihmisille, koska ne puhuvat ymmärrettävästi arjen ongelmista. Beirutissa sijaitsevassa pakolaisleirissä Shatilassa näitä ovat esimerkiksi matalalla kujien yllä roikkuvat sähköjohdot. Libanonissa pakolaisleirit ovat muodostuneet omiksi kaupunginosikseen ja vakituisiksi asuinpaikoiksi palestiinalaisille jo 1940-luvulta alkaen.

“Sarjakuvatyöpajan lopputulos ei ole se, mitä menee seinälle vaan se keskustelu, mitä sarjakuvalla saadaan aikaan”, Packalén summaa.

Järjestöjen yhteishankkeelle haluttiin myös jatkoa mutta sen esti Libanonin sota ja konfliktin jatkuminen. Nyt kymmenen vuotta työpajan jälkeen sarjakuvamenetelmä on kuitenkin juurtunut yhteisöihin – paikalliset tekijät käyttävät sitä tänäkin päivänä.

“Eri puolilla leirejä on ihmisiä, jotka hallitsevat menetelmän ja tekevät sarjakuvia mahdollisuuksien mukaan. Tarvitaan vain paperia, tusseja ja kopiokone. Rutiköyhäkin pystyy tekemään sarjakuvan“, kertoo Packalén.