Kuva ilmapallosta jossa lukee Hiilikupla.
Kuva: Rami Aapasuo Kepa

Ilmastonmuutos

Ilmasto- ja kehityspolitiikka kulkevat käsi kädessä: ilmastonmuutos vaikeuttaa kehitystavoitteiden saavuttamista ja kehitysyhteistyöllä voidaan edistää vähähiilistä kehitystä. Jotta ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä, pitää jokaisen maan rajoittaa ilmastopäästöjensä kasvua.


Uusi globaali ilmastosopimus neuvoteltiin Pariisissa joulukuussa 2015 ja sen odotetaan astuvan voimaan viimeistään 2020. Pitkän aikavälin tavoitteena on pitää globaali lämpeneminen alle puolentoista asteen tai ainakin alle kahden asteen ja saavuttaa hiilineutraaliuus vuosina 2060-2080.

Historiallisesti suurin syy ilmastonmuutokseen ovat vauraiden teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt, mutta seurauksista kärsivät eniten kehitysmaiden köyhät. Teollisuusmailta tarvitaan päästöleikkauksia, julkista rahoitusta kehitysmaiden ilmastotoimille sekä demokraattisen päätöksenteon edistämistä esimerkiksi YK:n ilmastokokouksissa.

Ilmastorahoitukseen tarvitaan lisää resursseja

Rikkaat maat ovat sitoutuneet kasvattamaan kehitysmaiden ilmastotoimia tukevan vuotuisen rahoituksen 100 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä ja jatkamaan samalla tasolla vuoteen 2025 asti. Esimerkiksi YK:n ilmastosopimus UNFCCC on arvioinut vuotuisen rahoituksen tarpeeksi vuonna 2030 lähes 300 miljardia dollaria. Rahoitustarpeen kasvaessa myös Suomen velvoitteet kasvavat.

Monien muiden teollisuusmaiden tavoin Suomi kattaa ilmastorahoitusvelvoitteensa kehitysyhteistyövaroista. Kehitysrahoituksen tavoite on köyhyyden vähentäminen, ja ilmastonmuutoksen kaltaisen globaalin haasteen ratkaiseminen vaatii lisää resursseja. Uusia, innovatiivisia rahoituslähteitä ovat muun muassa fossiilisten polttoaineiden ja muiden ympäristölle haitallisten tukien poisto, hiilidioksidiverot, lentoliikenteen ja merenkulun maksut sekä EU:n päästöhuutokaupan tulot.

Päästövähennykset koskevat kaikkia maita

Suomessa astui vuonna 2015 voimaan päästöleikkauksia tahdittava ilmastolaki. Parhaimmillaan se tukee päästövähennyksiä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, kohentaa liike-elämän mahdollisuuksia ennakoida valtion ilmastopolitiikkaa ja parantaa ilmasto- ja energiapolitiikan läpinäkyvyyttä.

EU on sitoutunut 20 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä ja vähintään 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Tämä ei riitä EU:n panokseksi ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, vaan tähtäimessä pitäisi olla 40 prosentin vähennykset vuoteen 2020 ja vähintään 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Päästövähennysten tulisi tapahtua EU:n rajojen sisällä.

Kehitysmaat tuottavat maailman päästöistä nykyisin yli puolet, mutta niiltä ei voida lähivuosina edellyttää samanlaisia päästöleikkauksia kuin teollisuusmailta: etenkään köyhimmillä kehitysmailla ei ole samanlaista historiallista vastuuta päästöistä ja niiden valmiudet ja mahdollisuudet ilmastotoimiin ovat huomattavasti teollisuusmaita heikommat. Kaikkien maiden pitää kuitenkin päästöjensä kasvun hillitsemiseksi laatia ilmastostrategia ja varakkaampien kehitysmaiden myös mittavat päästöleikkaustavoitteet.

Lue lisää Kepan ilmastokannanotoista.