Vieraskolumni

YY (kaa) KOO - nyt?

Onko YK hampaaton ja kesytetty kehäraakki vai aikamme menestystarina?
Elina Vuola
18.9.2006

Elina Vuola Onko Yhdistyneet kansakunnat toisen maailmansodan aikainen jäänne, kylmän sodan anakronismi, josta aika on auttamatta ajanut ohitse? Samassa tilanteessa, jossa Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki esitti näin, sujautti pitkän linjan suomalainen YK-aktiivi Hilkka Pietilä puolestaan käteeni uusimman painoksen kirjastaan "Naiset ja YK - vuosikymmenien menestystarina".

Tilanne tarjosi kolumnin aiheen tarjottimella: puhuvatko arvoisat HP:t ollenkaan samasta asiasta? Olin hämmentynyt.

Kyselin asiasta Suomen Unifemin eli YK:n naisten kehitysrahaston kansallisen järjestön 25-vuotisjuhlassa. Vastaanotolla oli virkanaisia, tiedenaisia, aktivisteja, Unifemin rivijäseniä eri puolilta Suomea, poliitikkoja - ja monia harmaahapsisia naisia, jotka ovat eri tavoin olleet mukana vaikuttamassa siihen, miten tasa-arvo, kehitys, rauha ja demokratia meillä ymmärretään naisten näkökulmasta.

Itse olin saanut kutsun juhliin varmaan siksi, että olen hiukan eri rooleissa seurannut läheltä juuri naisten oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Kilistelimmekö kuitenkin samppanjalasejamme hautajaisissa, tietämättämme?

***

Sain kysymyksiini erilaisia vastauksia erilaisilta ihmisiltä. Ihmisoikeuskysymyksissä YK:n sopimukset ovat edelleen aivan keskeisiä. Ne ovat toistaiseksi ainoita globaaleja, yhteisiä standardeja, jotka velvoittavat kansallisvaltioita. Niiden avulla voidaan painostaa hallituksia noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia.

Esimerkiksi Latinalaisen Amerikan ihmisoikeusryhmille YK:n puitteissa tapahtunut toiminta oli korvaamatonta maiden sotilasjunttien painostamisessa.

YK:n naisten konferenssit ovat puolestaan esimerkkejä rinnakkaisesta - eikä aina vailla jännitteitä ja ristiriitoja tapahtuvasta - kansalaisyhteiskunnan ja valtioiden vuorovaikutuksesta. Liike on ollut kaksisuuntainen. Yhtäältä YK-konferenssien kansainvälisesti hyväksytyt toimintasuunnitelmat mahdollistavat hallitusten painostamisen ja kansallisella tasolla vaiennettujen kysymysten esiin ottamisen.

Latinalaisen Amerikan katolisissa maissa näitä ovat olleet esimerkiksi lisääntymis- ja seksuaaliterveyteen liittyvät kysymykset, Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta. Toisaalta YK:n naiskonferenssit ovat tarjonneet foorumin ja tilan monikansallisen feministisen liikkeen muotoutumiselle ja sen sisäiselle keskustelulle.

Ei ole liioiteltua sanoa, että YK on ollut tärkein yksittäinen foorumi viime vuosikymmenten globaalille feministiselle keskustelulle. Ei ainoa eikä täydellinen, mutta silti tärkein ja kattavin.

Konferensseja myös valmisteltiin paikallisella ja alueellisella tasolla vuosia. Koko prosessin vaikutus kansalaisyhteiskuntiin eri puolilla maailmaa on ollut suuri. 1990-luvun loppupuolella tuntui siltä, että jokainen Etelän naisjärjestöaktiivi kulki Pekingin ja Kairon toimintasuunnitelmat kainalossa. Eikä jälleen vailla ongelmia.

On kysytty ironisesti, onko feministinen liike muuttunut YK-konferenssiksi. Ja kuka näissä konferensseissa edustaa ketä? Millä valtuuksilla? Keskustelua on käyty välillä kirpeästikin.

***

On varmaan totta sekin, että YK:sta on tullut Yhdysvaltain talutusnuorassa kulkeva hampaaton ja kesytetty kehäraakki, Patomäen ajatuksia hiukan värittäen. Hänen mukaansa sen tilalle pitää luoda jotakin muuta, kuten globaali parlamentti.

Kansainvälisen terveyspolitiikan asiantuntija myönsi, että YK:lla on toki ongelmia, mutta jos se hylätään, mitä tilalle? Terveyskysymyksissä valta on siirtynyt rahaperusteiselle bisnes-vallalle ja kansainvälisille rahoituslaitoksille eikä valtioille tai kansalaisjärjestöille. Hänkin sanoi pitävänsä YK:ta puutteistaan huolimatta edelleen parhaana globaalina foorumina terveyspolitiikassa.

Lukuisat aktiiviset kansalaiset ovat tehneet YK:sta ja sen liepeistä keskustelufooruminsa ja toimintakenttänsä. Alun perin YK:n piirissä tapahtunut toiminta on saattanut muuttua joksikin muuksi paikalliseksi aloitteeksi. Alueelliset ja kansainväliset verkostot ovat yksi YK:n kätilöimä poliittisen vaikuttamisen muoto.

Valtioidenkin tasolla on paljon sellaisia kansalais- ja ihmisoikeuksiin sekä terveyteen ja tasa-arvoon liittyviä asioita, joista luodussa edes jonkinlaisessa kansainvälisessä konsensuksessa YK:lla on ollut luovuttamaton rooli. YK ei varmaan olekaan onnistunut esimerkiksi rauhanturvaamistehtävissään, mutta eihän se tarkoita, etteikö se olisi onnistunut jossakin muussa.

Kyse ei olekaan ehkä siitä, että YK olisi joko hyvä tai paha, joko täydellinen "vuosikymmenien menestystarina" tai kylmän sodan aikainen merkityksensä menettänyt raato, vaan siitä, että lukuisat ruohonjuuritason toimijat eri puolilta maailmaa ovat päättäneet kaikesta huolimatta tehdä siitä yhden merkittävän toimintakenttänsä. Nähdäänkö tämä ja pidetäänkö sitä merkityksellisenä on sitten toinen kysymys.

Johtuvatko kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneiden aktiivisten ihmisten erilaiset käsitykset YK:n merkityksestä erilaisesta perspektiivistä? Oletan, että kyllä. Kokonaiskuvan muodostamiseksi tarvitaan useita eri näkökulmia. Ainakin minä tarvitsen sellaista ennen kuin rohkenen kannattaa YK:n purkua ja jonkin aivan uuden (mutta vastaavanlaisen) järjestelmän rakentamista.

Kirjoittaja on Suomen Akatemian akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.