Vieraskolumni

Ymmärrys ei synny itsestään

Kansainvälistymisen kannalta voi olla väliä, pääseekö lapsena kesälomareissulle Eurajoelle vai Eritreaan, jos koulun opit maailmasta ja vähemmistöistä ovat vähäiset.
Emilia Kukkala
20.8.2013

Olen käyttänyt elämästäni kohtuullisen määrän tunteja miettien, mistä suomalainen rasismi kumpuaa. Analyyttisesti sen nykytilaa on selvitetty muun muassa Äärioikeisto Suomessa -kirjassa, joka kuvaa suomalaisen äärioikeiston ideologiaa ja politiikkaa varsin ansiokkaasti. Vielä kukaan ei kuitenkaan ole kyennyt vastaamaan siihen, mikä on ennakkoluuloisuuden kokemuksellinen tausta.

Toki voi valita olevansa nihkeä jankkaaja, joka pelkää kaikkea vierasta. Täysin taustoista tai kokemuksista riippumatta voi valita olla rasisti. Mutta jos mietitään niitä lähtökohtia, jotka mahdollistavat tämän valinnan, ihmettelen, miten vähälle huomiolle on jäänyt ihan vanhanaikainen tietämättömyys. Monessa maakunnan kolkassa nimittäin, paikasta riippuen toki, voi elellä vanhaksikin saamatta kummoistakaan kosketusta muihin kansoihin tai kulttuureihin.

Siinä vaiheessa onneksi astuu koululaitos kuvioihin. Mutta voi! Eräästä Tampereen yliopistossa parhaillaan tehtävästä väitöskirjasta käy ilmi, että ihmisryhmiä esitetään koulujen oppikirjoissa hyvin stereotyyppisesti. Maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin kirjojen sivuilla seikkailevat lannevaatteiset afrikkalaiset. Suomalaisilla ei mene sen paremmin, olemme nimittäin joulutonttuja. Venäjä on suuri ja uhkaava paha – siis jos on ylipäänsä päätynyt koko kartalle.

***

Oppikirjojen luoman kuvan merkitystä ei voi vähätellä. Opettajalle jää aika suuri oikomisvastuu, jos kirjojen maailma on noin yksinkertaistava. Ihmisiä kiinnostavat läheiset asiat enemmän kuin kaukaiset. Siksipä opetussuunnitelmassakin tulisi huomioida muutamia seikkoja. Kuten, että tässä käytämme nyt kiinalaisten tekemiä tietokoneita, potkimme pulpetinjalkoja intialaisten tekemillä tossuilla ja menemme sitten syömään italialaista ruokaa. Ja tämä oli vasta imperialistisian teollisuusnäkökulma, itsessään naurettavan stereotyyppinen palikkaesimerkki.

Tarkoitan, että asiat on tehtävä merkityksellisiksi. Harvempi on kiinnostunut tiedosta vain tiedon vuoksi, se pitää kytkeä jotenkin omaan kokemusmaailmaan, arkeen, inhimillisyyteen. Tehdä läheiseksi.

Kuinka paljon keskivertosuomalainen oppii peruskoulussa Suomen vanhimpiin vähemmistöihin kuuluvista romaneista? Minä en oppinut mitään – koulussa. Juuri paremmalle ei jää EU-alueen ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, esittely. Tiedän monen koulutetun vanhemman ihmisen pitävän saamelaisia yksinkertaisina metsäläisinä. Nuoremmat eivät ole yhtään sen parempia suhtautuessaan saamelaisiin ikään kuin kivoina lemmikkeinä.

***

Myönnän kernaasti kärjistäväni. Asia ei ole näin yksioikoinen. Maalla ei eletä tynnyrissä, läheisyys ei välttämättä lisää ymmärrystä, nuoret eivät ole ainakaan sen tyhmempiä kuin ennen. Maailma on myös pienentynyt. Ala-asteikäiset innostuvat sujuvasti milloin j- milloin k-popista ja opiskelevat japaninsa ja koreansa netistä. Siinä sivussa tulee opittua kaikenlaista muutakin kulttuuriin liittyvää. Hyvä niin.

Voin olla brutaalisti väärässä perustaessani tämän olettamukseni vain hyvin ohuelle empirialle, mutta luullakseni kansainvälisistä asioista kiinnostuneet ovat keskimäärin kohtuullisen hyvin toimeentulevista perheistä – poikkeuksiakin toki on. Maailman hahmottamiseen laajalti tarvitaan vähintäänkin kulttuurista pääomaa. Mieluummin pääomaa. Kansainvälistymisen kannalta voi olla väliä, pääseekö lapsena kesälomareissulle Eurajoelle vai Eritreaan.

Erityisesti siksi koululla on väliä. Kaikella kunnioituksella ja näin vuosien päästä jopa varauksellisella lämmöllä suomalaista koululaitosta kohtaan, mutta minut se kasvatti ajattelemaan, ikään kuin Suomi olisi maailman ainoa maa – tai ainakin ylivoimaisesti paras. Muut olivat jotain ekstraa jossain, kirjojen tai lehtien sivuilla. Erikoinen ruoka, kirjava vaate, pallomahainen lapsi, lässyttävä lähetystyöntekijä tai käsittämätön sotku sotia, sotaherroja ja vuosilukuja joskus jossain. Kieliä kuvittelin opiskelevani kirjoituksia varten.

Yhäkin se paikoin, kauniisti sanottuna, harmittaa. Haluaisin tietää paljon enemmän kuin tiedän. Niillä valmiuksilla, mitkä peruskoulusta sain ymmärtääkseni maailmaa myös Suomen ulkopuolelta, en ihmettele, että joku katsoo helpommaksi olla rasisti.

Kirjoittaja on toimittaja ja blogisti. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.