Vieraskolumni

YK:ta parempaa ei ole keksitty

Miten tuoda kohta 70-vuotias maailmanjärjestö pois uutispimennosta?
Rauli Virtanen
4.11.2014

Hiljan vietetty YK:n päivä herätti monta ajatusta. Yksi niistä on tietenkin se, miten saada nuoret kiinnostumaan 69-vuotiaan tekemisistä. Odotankin maailmanjärjestöltä sen 70-vuotissynttäreihin ajoittuvaa vahvaa some-kampanjaa.

YK teki minuun vaikutuksen, kun vuonna 1972 pääsin ensi kerran sisälle tuohon "maailman suurimpaan paperitehtaaseen". Silloin haastattelemani pääsihteeri Kurt Waldheim sen sijaan ei tehnyt vaikutusta, ja kaikki se, mitä itävaltalaisesta myöhemmin olen kuullut, tekee hänestä ehkä YK:n heikoimman pääsihteerin ikinä.

Liian vahvoille pääsihteereille, kuten Dag Hammarskjöldille, taas käy usein huonosti, ja ehdoton oma suosikkini on ollut pääsihteeri Kofi Annan. Hänkin toki myönsi haastattelussa tehneensä virheitä ollessaan ennen pääsihteerikautta vastuussa rauhanturvatoiminnasta, ennen kaikkea Ruandan tragedian aikana.

YK mielletäänkin tavallisen kansan keskuudessa liian usein pelkästään rauhan kanssa kamppailevaksi järjestöksi. Kun se siinä usein epäonnistuu, kuten kävi viimeksi turvallisuusneuvostossa Syyrian sodan ehkäisy-yrityksissä, niin koko järjestö saa kilpeensä luuserin leiman. Populistien on helppo huudella ja todeta koko järjestön olevan tarpeeton.

Muistan aina, kuinka terävimpiin YK-lähettiläisimme kuulunut Ilkka Pastinen kysyi 1980-luvulla, mitä perustaisimme tilalle, jos YK lakkautettaisiin? Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt houkuttelevaa, toimivaa vaihtoehtoa.

* * *

Median murroksessa kannan huolta varsinkin siitä, ettei suuri osa maapallon ihmisistä enää kuule tai noteeraa, mitä hyvää YK uutispimennossa tekee.

Suomen tuore ja puuhakas YK-lähettiläs Kai Sauer jakoi ystävilleen YK:n päivänä International Peace Instituten neuvonantajana Francesco Mancinin kirjoituksen, jossa meitä muistutetaan muun muassa siitä, että

  • YK toimittaa elintarvikeapua joka vuosi yli 90 miljoonalle ihmislle 80 maassa.
  • YK auttaa yli 38 miljoonaa pakolaista ja rokottaa 58 prosenttia maailman lapsista
  • ihmisoikeuksia suojeleva ja edistävä YK auttaa myös vaalijärjestelyissä noin 60 maassa.

YK:n rauhanturvabudjetti (johon sisältyy yli 100 000 univormupukuista henkilöä) ei ole niin astronominen kuin yleensä luullaan. Summa on noin 8,5 miljardia dollaria, mikä vastaa pienen yhdysvaltalaisen Rhode Islandin osavaltion vuosibudjettia. Pentagonin vuoden budjetti Afganistanissa vuonna 2013 oli 77 miljardia dollaria!

Toki YK:ta on syystäkin moitittu huonosta hallinnosta ja varainhoidosta sekä byrokratiasta. Ilmiö ei ole uusi. Kun YK oli kahden vuoden ikäinen, Yhdysvaltain senaatti kiinnitti huomiota järjestelmän päällekkäisyyksiin ja heikkoon koordinointiin.

Suurlähettiläs Pastinen muistutti aikanaan myös siitä, että YK juuri niin tehokas kuin jäsenvaltiot haluavat sen olevan. Se on järjestö, jossa 193 jäsenvaltion intressit menevät usein ristiin, samalla kun kymmenien valtioiden haluttomuus osallistua järjestelmän rahoitukseen heikentää sen mahdollisuuksia toimia.

* * *

Suomalaisille YK oli takavuosikymmeninä läheinen juuri näkyvän ja ansiokkaan rauhanturvatoiminnan vuoksi. Meillä oli myös edustajia YK:n huippuviroissa Ensio Siilasvuosta Martti Ahtisaareen.

Eivät suomalaiset ole tänä päivänäkään mihinkään kadonneet. Hyvänä esimerkkinä on kolme suomalaista naista New Yorkissa: lastenavun säätiön Unicefin johtokunnan sihteeristön päällikkö Nina Nordström, vähiten kehittyneiden maiden toimistoa johtava Heidi Schroderus-Fox ja UN Women -tasa-arvojärjestön apulaispääjohtajan neuvonantajana toimiva Satu Lassila.

Rauhanturvatoiminnan kuihduttua Suomen osallistuminen ei ole kovin mediaseksikästä mutta sitäkin arvokkaampaa. Suomi tukee erityisen voimakkaasti, lähes sadalla miljoonalla dollarilla, sellaisia YK:n kehitysjärjestöjä kuten väestörahasto UNFPA, Unicef, kehitysohjelma UNDP ja UN Women. Hyvä niin.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jolta ilmestyi lokakuussa "Reissukirja - matkalla kaikissa maailman maissa" -teos. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.