Vieraskolumni

Yhdysvallat hylkää vapaakaupan

Molemmat presidenttiehdokkaat ovat sanoutuneet irti vapaasta kaupasta. Miksi ja mitä se tulee tarkoittamaan maailmantaloudelle?
Christer K. Lindholm
3.10.2016

Marraskuun 8. päivänä Yhdysvalloissa valitaan maan neljäskymmenesviides presidentti. Olipa lopputulos mikä tahansa, kyseessä ovat varsin poikkeukselliset vaalit, joita on edeltänyt varsin poikkeuksellinen vaalikampanja. Eikä ainoastaan siksi, että toinen ehdokkaista on populistinen, faktatiedosta piittaamaton rääväsuu, jonka rinnalla George Bush nuorempikin vaikuttaisi viisaalta ja harkitsevaiselta valtiomieheltä. Vaan myös siksi, että kumpikin ehdokkaista on jo ennalta sanoutunut varsin selkeästi irti kansainvälisestä vapaakaupasta.

Vaalien jälkeen maailman suurinta talousmahtia tulee siis varmuudella johtamaan henkilö, joka on luvannut harjoittaa nykyistä huomattavasti protektionistisempaa kauppapolitiikkaa.

Kyse on suorastaan mullistavasta kauppapoliittisesta täyskäännöksestä, jonka vaikutukset tulevat vääjäämättä ulottumaan koko maailmantalouteen.

Ensinnäkin Yhdysvallat on jo vuosikymmenten ajan ollut yksi kansainvälisen vapaakaupan kaikkein innokkaimpia kannattajia ja edistäjiä. Toiseksi Yhdysvaltain valtavat kotimarkkinat edustavat varsin merkittävän siivun maailman kokonaiskysynnästä. Mistä johtuu tämä dramaattinen suunnanmuutos, joka on räikeässä ristiriidassa taloustieteen vapaakauppaa ylistävän valtavirran kanssa? Ja millaisia seurauksia siitä on odotettavissa jo ennestään melko aneemiselle maailmantaloudelle?

* * *

Ensimmäiseen kysymykseen on suhteellisen helppo vastata. Kansainvälinen vapaakauppa ei nimittäin enää pitkään ole pystynyt lunastamaan talousteorian antamia kauniita lupauksia alati nousevasta aineellisesta elintasosta.

Vaikka kansainvälinen kauppa onkin tuonut entistä edullisempia kulutustavaroita kauppojen hyllyille, se on samalla tuhonnut miljoonia hyväpalkkaisia teollisuustyöpaikkoja Yhdysvaltain kaltaisissa korkean palkkatason maissa. Ja kehnosti palkatuissa palveluammateissa tai pitkäaikaistyöttömyydessä kituuttaville entisille teollisuustyöntekijöille on ymmärrettävistä syistä varsin laiha lohtu, että marketista saa halpoja vietnamilaisia t-paitoja.

Juuri vapaakaupan vaikutukset työllisyyteen ovat olleet ulkomaankaupan teorian sokea piste siitä saakka, kun brittiläis-portugalilainen taloustieteilijä David Ricardo muotoili vielä tänäkin päivänä varsin vaikutusvaltaisen, niin sanotun suhteellisen edun teoriansa. Siitä on reilut 200 vuotta. Teorian mukaan vapaakauppa johtaa tuotannon ja viennin erikoistumiseen maiden välisten tuottavuuserojen mukaan, mikä yksittäisen maan kohdalla tarkoittaa toisten toimialojen voimakasta kasvua ja toisten täydellistä kuihtumista. Niin Ricardon kuin hänen myöhempien aikojen opetuslastensakin mukaan tällä ei kuitenkaan ole kielteisiä vaikutuksia työllisyyteen, koska kuihtuvien toimialojen työntekijät voivat nopeasti ja kitkattomasti siirtyä kasvaville toimialoille.

Ricardon aikana, jolloin teollisuuden varsin alkeellisten koneiden käyttö ei juurikaan vaatinut koulutusta, tämä olettamus ei ehkä ollut kovinkaan epärealistinen. Tämän päivän pitkälle erikoistuneessa, yhä enemmän koulutusta kaikilla tasoilla vaativassa taloudessa tilanne on kuitenkin aivan toinen; esimerkiksi täällä Suomessa vain noin 30 prosenttia työpaikkansa tehdasteollisuuden rajun rakennemuutoksen seurauksena menettäneistä ihmisistä on tähän mennessä löytänyt uuden työpaikan. Silti olettamus työvoiman kitkattomasta siirtymisestä toimialalta toiselle kummittelee edelleen esimerkiksi joissakin TTIP-sopimuksen taloudellisia vaikutuksia arvioivissa tutkimuksissa.

* * *

Toinen vakava puute niin suhteellisen edun teoriassa kuin siihen pohjautuvissa uudemmissakin kauppateorioissa on se, etteivät ne lainkaan ota huomioon pääoman kansainvälistä liikkuvuutta. Maailmassa, jossa yritykset voivat varsin helposti siirtää tuotantonsa – ja sen myötä myös tuotantoteknologiansa – ulkomaille, myös maiden väliset erot työvoiman tuottavuudessa saattavat supistua varsin nopeasti.

Ei esimerkiksi ole mitään syytä olettaa, että Kiinassa sijaitsevan suomalaisomisteisen paperitehtaan työntekijät olisivat vähemmän tuottavia kuin samaa tuotantoteknologiaa käyttävät suomalaiset kollegansa. Ja kun maiden väliset tuottavuuserot supistuvat, myös palkkaerojen on supistuttava samassa suhteessa – tai muuten tuotanto muuttaa sinne, missä työvoimakustannukset ovat kaikkein edullisimmat suhteessa työn tuottavuuteen.

Yhdysvallat eivät toki ole ainoa korkean palkkatason maa, jossa erityisesti teollisuustyöntekijät ovat saaneet tuntea kansainvälisen vapaakaupan haittavaikutukset nahoissaan. Olemattoman heikon sosiaalisen turvaverkon takia nämä haittavaikutukset ovat kuitenkin koetelleet amerikkalaisia paljon rajummin kuin useimpia eurooppalaisia. Näin ollen ei ole mitenkään yllättävää, että kauppapoliittinen protektionismi on nostanut päätään kaikkein korkeimmalle juuri Yhdysvalloissa. Tosin vapaakauppainnostus näyttää viime aikoina laantuneen melko lailla myös monissa EU-maissa.

* * *

Jos kerran kansainvälinen vapaakauppa on tuonut mukanaan näin paljon haittavaikutuksia, eikö protektionismin paluu maailman suurimman kansantalouden kauppapolitiikkaan sitten ole hyvä asia? Kyllä ja ei.

Kyllä, koska TTIP:n ja ratifiointia vaille valmiin TPP:n kaltaisten, monikansallisten yritysten valta-asemaa yksipuolisesti vahvistavien kauppasopimusten lopullinen kaatuminen näyttää nyt varsin todennäköiseltä. Ei, koska suojatullien ja muiden kaupan esteiden käyttöönotto Yhdysvalloissa laukaisisi kielteisen ketjureaktion koko maailmantaloudessa. Mitä vähemmän ulkomaisia kulutustuotteita amerikkalaiset ostavat, sitä vähemmän energiaa ja raaka-aineita kasvutalouksien vientiyritykset tulevat vastaisuudessa tarvitsemaan. Ja tämä taas tietää entistä ankeampia aikoja energia- ja raaka-aineviennistä eläville kehittyville talouksille.

Vaikka vapaakauppa onkin pettänyt lupauksensa varsin perusteellisesti, protektionismi ei siis ole hyvä vaihtoehto. Valitettavasti se on kuitenkin paljon todennäköisempi vaihtoehto kuin sosiaaliset ja ekologiset näkökohdat huomioiva, aidosti oikeudenmukainen maailmankauppa.

Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.