Vieraskolumni

Wahlroosin iso kysymys: Kiinan, Yhdysvaltain vai EU:n mallilla kehitykseen?

Pankkiiri Björn Wahlroosin kirja teilattiin julkisesti. Mutta kohdistuiko kiihkein kritiikki teemoihin, joita teoksessa ei oikeastaan käsitellä? Ja onko kirjassa sittenkin jotain, jota sietää miettiä?
Markku Kuisma
8.5.2012

Arvioin kesällä 2010 toimittaja Unto Hämäläisen pyynnöstä HS:n kuukausiliitteessä Wahlroosia yhteiskunnallisena vaikuttajana seuraavasti:

"BW on rikkaiden timosoini: älykäs pelkistäjä, loistava yksinkertaistaja ja armoton populisti, jolla on agenda muuttaa maailma wallstreet-oppien mukaiseksi. Nopea käsityskyky, elävä esiintyminen, myymisen taito ja itsetietoinen huumorintaju tekevät hänestä 'jumalan valitseman kansanjohtajan', jollaiseksi Urho Kekkonen luonnehti BW:n roolissa ollutta Mr. Pankkia Matti Virkkusta 1960-luvulla.

BW on nostanut joskus brutaalisti mutta aina ihailtavan avoimesti, rohkeasti ja hauskasti julkisuuteen isoja ja tärkeitä asioita, joista voi usein olla yhtä mieltä diagnoosissa, mutta ei yhtä usein päätelmissä. Ne tulevat liian ylhäältä, suojatusta norsunluutornista ja kapean elämänkokemuksen pohjalta kelvatakseen muiksi kuin yksipuolisiksi markkinafundamentalistisiksi huitaisuiksi, joiden noudattaminen tunnetusti johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen rappioon. Jos sosialismi kaiken järjen vastaisesti voittaisi, kiitos kuuluisi myös BW:lle."

***

En ehkä muuttaisi edelleenkään arvioitani, ainakaan kaikilta osin. Wahlroos esimerkiksi aivan ilmeisesti nauttii liikaa tietynlaisen poliittisen korrektiuden provosoinnista malttaakseen mielensä ulostulojensa yhteydessä.

En oikein osaa moittia, vaikka houkutus on suuri. Mutta selvää tietysti on, että aika moni kauhistunut tai kyllästynyt vetää ikkunan tiukasti kiinni kaikelta muultakin, mitä Wahlroos sanoo tai kirjoittaa.

Olisiko Wahlroosin vikaa tässä yhtälössä se, ettei hän ole tajunnut tekopyhyyden keskeistä merkitystä yhteiskunnallis-poliittisena sidosaineena tai ei piittaa siitä pätkääkään?

Kaikkeahan ei saa, pidä tai ainakaan kannata sanoa suoraan. Terävä sana muuttuu vähitellen lihaa leikkaavaksi, loukkaukseksi koettu jalostuu vihaksi ja kyyninen tai inhorealistinen arvio itse itseään vahvistavaksi kehityssuunnaksi.

Uudessa kirjassaan "Markkinat ja demokratia" Wahlroosin ote on kuitenkin ennemmin pohtiva. En ainakaan minä osannut havaita siellä semmoisia kauheuksia, joista iltapäivälehdissä ja muussa vastaavassa mediassa huudettiin kuorossa.

Kauhistelua seuratessa syntyi vaikutelma, että pankkiiri pisti uusiksi etenkin Suomen asioita. Todellisuudessa Wahlroos ei kirjassaan oikeastaan käsittele Suomea eikä Pohjoismaita kuin välillisesti. Kritiikissä tämä puoli silti anasti suhteettomasti huomiota.

***

Edes viimeisin finanssikriisi ei oikeastaan kuulu kirjan pääjuoneen. Silti hänen tästäkin esittämänsä käsitykset hallitsivat arvostelua.

On tainnut käydä niin kuin muutenkin kirjan saaman mediahuomion kanssa: pääosassa on pankkiiri Wahlroos, ei se, mitä hän yritti sanoa.

Kuvaava on jo kirjan julkistamisen saama runsas mediahuomio. Jos saman kirjan olisi tehnyt joku yhteiskuntatieteilijä, olisimmeko nähneet asiasta uutisissa ja päivälehtien kokosivun pika-arvioina?

Emme olisi — tuskin kirjasta tiedettäisiin mitään.

Arvailua voi jatkaa: jos samansisältöisen kirjan olisi kirjoittanut joku hyvämaineinen, arvostettu ja pohjoismaisittain poliittisesti korrektina pidetty yhteiskuntatieteilijä, ja jos kirja jostain merkillisestä syystä olisi silti noussut julkisuuteen, olisiko sitä kauhisteltu?

Veikkaan, että samaa kirjaa olisi pidetty ajankohtaisena puheenvuorona ja tärkeänä keskustelunavauksena ajan isoista teemoista.

***

Jos Wahlroosin kirjan ainut viesti olisi ollut todistaa markkinoiden mahtia, mediamylläkkä julkistamisen ympärillä olisi käynyt siitä todisteeksi hyvin. Ytimessä ei ollut kirja eikä sen sisältö, vaan Wahlroos, joka oli tällä kertaa yllättänyt ihmiset kirjoittamalla kirjan. Muttei kirjan sisältö silti kiinnostanut muuten kuin lööppimielessä.

Tämä on toteamus, ei marinaa. Näin markkinahumun pyörittämä maailma nyt vain toimii. Ehkä hyvä niin?

Ei tämä ainakaan Wahlroosille voinut olla yllätys, markkinaehtoisen menon puolestahan hän on puhunut ja toiminut.

Miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä: jos ne pitävät ihan juuri siitä itsestään, hyväähän sen täytyy olla. Näin kuuluu markkinaehtoisen maailman tärkein peruslaki, jonka tuloksia saamme ihailla vaikka televisiokanavien ohjelmatarjonnassa.

Toteamukseen sisältyy kuitenkin pankkiirin kirjan tapauksessa olennainen varaus. Wahlroosin esille nostamat isot teemat ovat todella keskustelun ja pohdinnan arvoisia, eivätkä vähiten maailmanlaajuisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen kannalta.

***

Aika moni tuntuu ymmärtäneen kirjan jonkinlaisena miljonäärin sodanjulistuksena pohjoiselle hyvinvointivaltiolle, Suomen sosiaalipolitiikalle ynnä muulle sellaiselle, jota kirjassa enintään sivuttiin muutamassa sivulauseessa! Voi olla, että itse käsitin väärin, mutta joka tapauksessa ymmärsin kirjan päätarkoitukseksi pohdinnan poliittisen vallan ja valtion, markkinoiden ja eri logiikoilla toimivien hegemonisten järjestelmien välillä, muutaman tuhannen vuoden perspektiivillä ja koko maapalloa koskien.

Tyyliltäänkin kirja oli keskusteleva ja tasapainoinen, ei totuutta ylhäältä julistava. Toki yhtä ja toista ärsyttävää oli ainakin tosikoille, esimerkiksi Kiinan ja EU:n vertailun moni koki loukkaavaksi. Minusta se oli aika lailla osuvaa, herkullista satiiria.

Kirja liikkuu siis enimmäkseen maailmantalouden ja -järjestelmien tarkastelussa. Ensisijaisesti tekijää kiinnostaa vertailla (sosiaali-)demokraattisen Länsi-Euroopan, markkinavetoisen Yhdysvaltain ja hierarkkisen Kiinan vahvuuksia ja heikkouksia. Aihe koskettaa toisin sanoen koko maailman tulevaisuutta, ei sen enempää, ei vähempää.

***

Ytimenä on pohdinta siitä, miten meidän pitäisi suhtautua Kiinan ja muiden avoimesti ja ohjelmallisesti autoritaaristen, epädemokraattisten maiden haasteeseen.

Jos esimerkiksi pari kolme vuosikymmentä vahvasti talouttaan kasvattanut Kiina nousee omalla keskusvaltaisella systeemillään maailman todelliseksi valtiaaksi, miten sopeudumme siihen? Otammeko oppia ja muokkaamme omaa yhteiskuntaamme kiinalaisemmaksi, vaikka sitten kansalaisyhteiskuntaa, oikeusvaltiota ja kansanvaltaa rajoittaen?

Ei singaporelaisen kevytdemokratian eikä etenkään kiinalaisen tyrannian omaksuminen ollut silti suinkaan Wahlroosin kirjan pelastusresepti, vaikka niinkin on annettu mediassa ymmärtää. Sen sijaan Wahlroos asetti ison kysymyksen, johon tavalla tai toisella on vastattava yhtä lailla meillä kuin muualla.

Varsinkin köyhissä, kehittymään pyrkivissä maissa haetaan esikuvia siitä, millaisilla malleilla talous saadaan nousuun. Esimerkin voima on tunnetusti vahva.

Myös menestyvissä Pohjoismaissa, kuten koko Euroopassa, sama kysymys askarruttaa.

Muutammeko yhteiskuntaamme kiinalaisemmaksi, vai — kuten Wahlroos vähintään epäsuorasti suosittaa — pohjoisamerikkalaisemmaksi? Onko tulevaisuus kiinalaisen komento- ja markkinatalouden yhdistelmän, yhdysvaltaisen markkinavapauden vai onko meillä mahdollisuus johonkin parempaan?

Siinä on tuhansien miljardien taalojen kysymys.

Kirjoittaja on Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.