Vieraskolumni

Vuosi joka värjäsi Latinalaisen Amerikan punaiseksi

Latinalaisessa Amerikassa pidettiin 12 kuukauden aikana 12 presidentinvaalit, joista yli puolet päättyi vasemmistolaisen presidentin voittoon.
Jaana Kanninen
2.1.2007

"Venezuela on punainen, hyvin punainen", vakuutti Venezuelan presidentti Hugo Chavez kannattajilleen presidentinpalatsin parvekkeelta joulukuun alkupäivinä.

Hän oli juuri saanut vaaleissa kansan selvän luottamuslauseen politiikalleen, jota hän kutsuu "bolivariaaniseksi vallankumoukseksi". Seuraavat kuusi vuotta hän aikoo rakentaa "21. vuosisadan sosialismia" ja vahvistaa asemaansa alueellisena johtajana yhä punaisemmaksi käyvässä maanosassa.

Seurasin Venezuelan vaaleja maan pääkaupungissa Caracasissa. Kansan ilo oli irti ja se oli iloa vailla vertaa. Vain trooppisessa maassa, jolla on vahvat juuret Afrikassa, osataan iloita niin kuin vaaleja seuraavina päivinä Caracasin kaduilla ja toreilla.

Venezuelan presidentinvaalit joulukuun 3. päivänä päättivät Latinalaisen Amerikan hullun vaalivuoden, joka vei maanosan pitkän askeleen vasemmalle. Kahdentoista kuukauden aikana pidettiin 12 presidentinvaalit, joista yli puolet päättyi vasemmistolaisen presidentin voittoon.

***

Latinalaisen Amerikan maat voi nyt jakaa kolmeen ryhmään. Pisimmällä vasemmalla ovat Venezuela, Bolivia ja Ecuador. Seuraavaan, vaaleanpunaiseen ryhmään voidaan laskea maltillisten, mutta kuitenkin itseään vasemmistolaisiksi kutsuvien johtajien luotsaamat maat kuten Brasilia, Argentiina, Uruguay, Chile ja Nicaragua. Selvästi oikeistolaiseen ryhmään kuuluvat Costa Rica, Meksiko ja Kolumbia.

Mistä Latinalaisen Amerikan vasemmiston uusi nousu sitten kertoo? Selityksiä ilmiöön voi etsiä sekä sisältä että ulkoa. Sisäisiin syihin kuuluu epäilemättä väsymys maanosassa viime vuosikymmeninä harjoitettuun uusliberaaliin politiikkaan, joka on johtanut sosiaalisten ongelmien syvenemiseen entisestään: köyhien köyhtymiseen ja rikkaiden rikastumiseen.

Ulkoisiin syihin taas voi laskea inhon, jota Yhdysvaltojen voimakas vaikutusvalta takapihallaan on synnyttänyt. Yhdysvaltojen ajaman Amerikkojen vapaakauppasopimuksen vastustus yhdisti monet Latinalaisen Amerikan maat yhteen rintamaan. Inhoa ovat synnyttäneet sodat Irakissa ja Afganistanissa.

Uskallan jopa väittää, että jos George Bush nuorempi ei olisi Yhdysvaltojen presidentti, Latinalainen Amerikka ei kenties olisi niin punainen kuin on nyt.

***

Mutta mitä Latinalaisen Amerikan punainen väri on? Mitä Chavez tarkoittaa puhuessaan kristillisestä sosialismista tai intiaanisosialismista?

Latinalaisen Amerikan uusista johtajista kaikkein radikaaleimpana pidetään yleensä Venezuelan presidenttiä. Chavez ei kuitenkaan ole enää mikään uusi johtaja, vaan on ollut vallassa jo kahdeksan vuotta. Sinä aikana hän on perustanut maahansa ison joukon sosiaaliohjelmia, aloittanut maareformin ja suosinut osuuskuntien syntymistä. Hän jakaa köyhille auliilla kädellä maahan virtaavia öljydollareita. Yhtään merkittävää tuotantolaitosta hän ei ole kansallistanut.

Kaikki tämä on kaukana siitä, mitä me eurooppalaiset olemme tottuneet käsittämään sosialismilla. Se on kaukana Karl Marxin ajatuksista.

Chavezin ajatusmaailma heijasteleekin puhtaasti Latinalaisen Amerikan historiaan kuuluvia käsitteitä. Hänelle vallankumous merkitsee maanosan vanhimman unelman toteutumista; se on unelma sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Siitä lähtien kun eurooppalaiset valloittajat yli viisisataa vuotta sitten astuivat maihin Uuteen maailmaan, maanosaa on leimannut sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, riisto ja väkivalta. Yksikään maa ei ole vielä kyennyt ratkaisemaan tätä maanosaa vaivaavaa perisyntiä.

Hugo Chavez on herättänyt monissa toivon paremmasta, ja siksi häntä nyt kutsutaan apuun eri puolille Latinalaista Amerikkaa.

Latinalaisen Amerikan punaisista johtajista ehkä sittenkin radikaalein on Bolivian Evo Morales. Ensi töikseen hän kansallisti maan kaasu- ja öljyvarat. Ja yllättävää kyllä, kaikki yli kymmenen maassa toimivaa ulkomaalaista öljy-yhtiötä suostuivat uusiin sopimuksiin. Kun aikaisemmin bolivialaisille oli jäänyt yhdeksän prosenttia yhtiöiden voitoista, osuus nousi 80 prosenttiin.

Voi vain kysyä, millainen oli yhtiöiden kate aikaisemmin ollut, kun niiden kannatti jäädä maahan uusillakin ehdoilla.

***

Latinalaisen Amerikan hullu vaalivuosi ei varmasti luonut maailmaan uutta sosialistista Latinalaisen Amerikan unionia. Mutta se kyllä muutti jotakin olennaista maanosassa, joka on vuosisatoja ollut valkoisen vähemmistön käsissä ja joka on halveksinut ja väheksynyt alkuperäisväestöään sekä niitä, joiden suonissa virtaa intiaani- tai afrikkalainen veri.

Hullu vaalivuosi toi Boliviaan ensimmäisen aymara-intiaanipresidentin. Chileen se toi syrjittyä väestönosaa eli naisia edustavan presidentin. Brasiliaa johtaa entinen metallityöläinen ja Venezuelan presidentin ihonväri muistuttaa joka päivä maanosan koloniaalisesta historiasta.

Ensimmäistä kertaa Latinalaisen Amerikan asukkaat ovat valinneet ylpeydellä presidenttejä, joilla on oman kansansa kasvot. Sitä voi pitää vallankumouksena.

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka asuu toistaiseksi Santiago de Chilessä ja kirjoittaa Latinalaisesta Amerikasta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.