Vieraskolumni

Vuonna 1976 UNCTADin henki oli toinen

Maailma ja YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad olivat vallan toisenlaisia runsaat 30 vuotta sitten. Tuolloin Unctadin kokouskin kesti kuukauden, nyt vajaan viikon.
Juhani Koponen
28.4.2008

Kirjoitan kolumnia Ghanan Accrassa, jossa YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi Unctadin 12. istunto on ohi. Olin Unctadissa edellisen kerran sen 4. istunnossa Nairobissa vuonna 1976. Vertailua on vaikea välttää - 32 vuotta työntää perspektiiviä.

Vuonna 1976 Unctad oli mahtinsa huipulla. Samoin oli koko "kolmasmaailmalaisuus", jonka diplomaattisen haaran näkyvimmäksi edustajaksi 1964 perustettu Unctad oli noussut.

Öljynviejämaiden kartelli Opec oli paria vuotta aikaisemmin nelinkertaistanut öljyn hinnan, mikä toi Suomenkin teille 80:n kilometrin kattonopeuden ja sammutti Helsingissä katuvaloja. Muut kehitysmaatuottajat uhosivat seuraavansa Opecin esimerkkiä. YK:n uudessa kansainvälisen talousjärjestyksen julistuksessa luvattiin kehitysmaille oikeus kansallistaa luonnonvaransa.

* * *

Nairobin Unctad kesti kuukauden. Kokouksessa vallitsi kuumeinen tunnelma, ja sen aikana neuvoteltiin niin sanottu integroitu perushyödykeohjelma, jonka tuli taata kehitysmaiden tuotteille kunnon hinnat vakaalla pohjalla. Kansainvälinen media tungeksi paikalla.

Perushyödykeohjelman pilari oli "common fund", yhteisrahasto, josta raaka-aineiden hinnanvaihteluja piti tasattaman. Siitä tuli konferenssin osanottajat jyviin ja akanoihin jakava symboli. Meidän innokkaiden nuorten - ja vanhempienkin - kehitysmaiden ystävien rintapieliin ilmaantui common fund -tarra. Näkyvintä vastarintaa rahastolle teki Yhdysvallat.

Vain Samir Amin, äärivasemmiston kehitysmaaguru, sotki rintamaa. Hän pyöritteli tarralleni päätään. Kyseessä oli revisionistien ja reformistien juoni raaka-aineiden saannin turvaamiseksi, hän selitti.

Aikaan saatiin myös perushyödykeohjelma ja yhteisrahasto. Mutta maailman muuttuessa ohjelma jäi kuolleeksi kirjaimeksi ja rahasto hampaattomaksi. Yleinen innostuskin hiipui viimeistään velkakriisin iskiessä 1980-luvun alussa.

Yksi oheiskärsijä oli Unctad, josta tehtiin korkean tason kansainvälinen keskustelukerho, makrotaloudellisen tutkimuslaitoksen ja teknistä apua tarjoavan konsulttiyhtiön ristisiitos, jolta vietiin mahdollisuus fasilitoida neuvotteluja jäseniä sitovista sopimuksista.

* * *

Accran Unctad kesti vajaan viikon. Sinäkin aikana ehti pitkästyä. Vain muutama näkyvä korkean tason vieras, oma presidenttimme mukaan lukien, piristivät tunnelmaa. Tiedotuksesta vastasi lähinnä Kepa.

Accrassa neuvoteltiin "Accra accord", jossa on paljon asiaa, vähän konkretiaa ja fokusta ei nimeksikään. Kovin paljon ei pelipöydässä ollut: kiistoja herätti se, mitä lausuma sanoo hyvästä hallinnosta (ei paljon mitään) ja politiikan liikkumavarasta (vielä vähemmän) tai siitä tulisiko järjestöllä olla yksi, kaksi, kolme vai neljä komissiota (kaksi).

Silti Unctadilla riittäisi tehtävää. Kuten Accrassa todettiinkin, sen mandaatti - toimia kauppaa ja kehitystä ja niihin liittyviä taloudellisia kysymyksiä koskevan integroidun keskustelun areenana, eräänlaisena polttopisteenä - on ajankohtaisempi kuin koskaan. Muualla köyhimmät maat eivät saa samaa tilaa. Rahoituskriisi, öljyn ja ruuan maailmanmarkkinahintojen hurja nousu, monen- ja kahdenkeskisten kauppaneuvottelujen sykkyrät - kaikki suorastaan huutaa integroivaa, kokoavaa näkemystä ja toimintaa.

Nyky-Unctad toimii kolmella tavalla. Se tekee tutkimusta päätöksenteon pohjaksi ja pyrkii etsimään yhteisymmärrystä laajan jäsenjoukkonsa keskuudessa. Lisäksi se antaa teknistä, esimerkiksi kauppaneuvotteluihin keskittyvää apua etenkin köyhimmille jäsenmailleen. Unctad on myös siirtynyt puhumaan avoimen talouden puolesta ja se hakee liittoa yksityissektorin kanssa. Nairobissa monikansalliset yhtiöt olisi buuattu ulos.

Tutkimus on Unctadin lippulaiva. Siinä se kilpailee muun muassa Maailmanpankin kanssa, ja varsin menestyksekkäästi. Accrassa pääsihteeri Supachai Panitchpakdi esimerkiksi puhui globalisaation "toisesta aallosta", jolla hän tarkoitti sitä, että maailman talousrakenteiden murros on tehnyt etelästä maailmantalouden dynamon. Teollistuvien maiden kysyntä ruokkii köyhimpien maiden perushyödykevientiä ja saattaa pelastaa maailmantalouden täysimittaiselta kriisiltä samalla, kun se tarjoaa viejämaille resursseja taloutensa monipuolistamiseen. Maailmanpankin edustaja taas uskoi yhä siihen, että Yhdysvaltain laskeva kysyntä väistämättä vetää muun maailman mukanaan.

Mutta olivat Unctadin virkamiehistön analyysit miten erinomaisia hyvänsä, sillä on kovin vähän keinoja tehdä niistä käytännön politiikkaa. Yli 190 jäsenmaan konsensus, jonka tukena ei ole sitovia sanktioita, on väistämättä pienimmän yhteisen nimittäjän konsensusta. Unctadin tekninen apu taas on rajallista ja hajanaista.

* * *

Maailma on muuttunut, mutta toiset asiat muuttuvat nopeammin kuin toiset. Hitaimmin näyttää muuttuvan itse YK ja sen toimintatavat, reformipuheesta huolimatta. Tunteeni Accrassa olivat yhtä sekavat kuin Nairobissa. Kyllä, YK on välttämätön ja sitä on vahvistettava. Se on maailman koko kirjo. Missä muualla Vanuatua kuunnellaan siinä kuin Yhdysvaltoja?

Multidiplomatia on kuitenkin kallista sirkusta, jonka yhteydessä kestävä kehitys on huono vitsi. Tuhannet valtuutetut lentävät tuhansia kilometrejä edes takaisin. Konferenssipalatsit umpioidaan ja jäähdytetään pikkutakkistandardiin. Veteraaniosanottajat tunnistavat lievästi surrealistisen ilmapiirin. Poskisuudelmat sinkoilevat ja silkki kahisee. Huhut kulkevat käytävillä. Neuvotteluja käydään joidenkin kesken jossakin, kun rividelegaatit nuokkuvat kuunnellen puuduttavia puheenvuoroja tai juoksevat erilaisissa oheistilaisuuksissa.

32 vuoden jälkeenkin maailma jakautuu edelleen rikkaisiin ja köyhiin maihin. Kehitysmaiden viennistä 70 prosenttia koostuu nyt teollisuustuotteista, mutta globaalit arvoketjut toimivat siten, että kehitysmaahan sijoittuva teollinen vaihe ei tuota läheskään yhtä paljon arvonlisää kuin teollisuusmaahan sijoittuva vaihe. Vuodesta 2002 alkanut perushyödykebuumikaan ei ole ainakaan vielä kyennyt katkaisemaan perushyödykkeiden hintojen pitkän ajan laskutrendiä.

Maailmantalouden dynamiikka on toki muuttunut, mutta arvoketjun alapäästä luultavasti on entistäkin vaikeampi päästä liikkeelle. Jos olemme oppineet, että valtio ei toimi ilman markkinoita, selväksi on myös käynyt, että markkinat eivät toimi ilman valtiota. Mitä meillä on laittaa peliin globaalien markkinavoimien seuraksi ellei globaaleja, yhteisesti sovittuja järjestelyjä?

Tarralleni 32 vuotta sitten Nairobissa hymähdellyt Samir Amin taisi olla, ironista kyllä, oikeilla jäljillä: talouden säätelyä tarvitsevat sekä köyhät että rikkaat. Kyse on siitä, kenen ehdoilla sääntely toteutetaan. Nyt meillä on WTO, jota hallitsee merkantilistinen logiikka. Jos YK:n diplomaattinen logiikka on sen edessä kovin voimaton, kuka vaihtoehdon tuo? Kansalaisjärjestöt esittivät Accrassa kiintoisia puheenvuoroja, mutta "globaalia kansalaisyhteiskuntaa" ne tuskin muodostivat.

Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Hän seurasi Nairobin Unctad-kokousta toimittajana ja Accran kokousta kehityspoliittisen toimikunnan edustajana Suomen valtuuskunnassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Uutisia ja muita tunnelmia Unctadin kokouksesta voi lukea Kepa.fin koostesivulta.