Vieraskolumni

Vitsakimppujen kantajat

Fasismi globalisoituu ja toistaa itseään — tällä kertaa Zimbabwessa, joka alkaa muistuttaa Rooman valtakunnan lopun aikoja.
Ville Luukkanen
12.11.2013

Zanu-PF voitti elokuussa pidetyt Zimbabwen presidentti- ja parlamenttivaalit. Mugaben vaalivoiton rahoittivat kaksi Afrikan johtavaa demokraattia, Kongon demokraattisen tasavallan presidentti Joseph Kabila ja Gabonin presidentti Ali Bongo Ondimba. Molemmat isältä pojalle -viranhaltijoita.

Kumpikin heitti kehiin 90 miljoonan dollarin vekselin, yhteensä 180 miljoonaa taalaa pyyteetöntä solidaarisuustukea juokseviin kuluihin. Voiton teknisestä järjestämisestä Zanu-PF maksoi 13 miljoonaa dollaria israelilaiselle Nikuv International Projects-yritykselle, joka tunnetaan lähinnä suhteistaan maan tiedustelupalvelu Mossadiin.

Nikuvin erityisosaamista on toimittaa asiakkaiden toivoma vaalitulos avaimet käteen -periaatteella taiteen sääntöjen mukaan — siististi, ilman turhaa verenvuodatusta, manipuloimalla haluttu tulos älykkäillä tietojärjestelmillä.

Zimbabwessa vallitsee nälänhätä. Maailman ruokajärjestö WFP on arvioinut, että nälkärajan alapuolella elävien zimbabwelaisten määrä on kasvanut viime vuoden 1,6 miljoonasta puolella miljoonalla ihmisellä ennätykselliseen 2,1 miljoonaan. WFP on vedonnut kansainväliseen yhteisöön ruoka-avun saamiseksi.

* * *

Voittonsa turvin Zanu-PF voi kuitenkin keskittyä oleelliseen: joulukuussa pidettävään puoluekonferenssiin ja poliittiseen valtapeliin.

Varapresidentti Joyce Mujuru ja oikeusministeri Emmerson Mnangagwa johtavat kilpailua Robert Mugaben kruununperijän tittelistä. Mujurun leiri on lisännyt painetta Mnangagwan fraktiolle.

Mujurun vankat tukijat puoluekoneistossa Simon Khaya, puolueen puheenjohtaja, Didymus Mutasa, puolueen hallinnosta vastaava sihteeri ja Webster Shamu, puolueen komissariaatin pääsihteeri, ovat remontoineet puolueen aluehallintoa rankalla kädellä edukseen.

Mike Madira, Manicalandin puoluejohtaja, ja Killian Sibanda, Bulawayon puoluejohtaja, menettivät paikkansa. Callistus Ndlovu Manicalandissa ja suurlähettiläs John Mvundura Bulawayossa ovat kuitenkin olleet haluttomia siirtymäkauden johtajia. Elifasi Mashaba kilpailee Bulawayon ja Basil Nyabaza Manicalandin puoluejohtajuudesta, molemmat Mujurun tukimiehiä. Vahva tukija, turismiministeri Walter Mzembi johtaa hyökkäystä Mnangawan ydinalueilla Mashonalandissa. Hän on tuuppaamassa Temba Mliswaa tai Philip Chiyangwaa läntisen Mashonalandin johtoon, Ray Kaukondea itäiseen Mashonalandiin ja Luke Mushorea tai David Butauta keskiselle Mashonlandille.

Mnangagwan tukijoukot eivät ole jääneet tumput suorina katselemaan Mujurun vyörytystä. Ministeri ja politbyroon jäsen Obert Mpofu yhdessä parlamentin puhemiehen Jacob Mudendan kanssa ovat ryhtyneet vastahyökkäykseen. He ovat ryhmittäneet joukon vahvoja Mujurun haastajia alueelliseen puoluejohtoon ympäri maata. Mpofun aseenkantaja Richard Moyo kilpailee Pohjoisen Matabelemaan johtopaikasta. Monica Mtsvangwa haastaa Basil Nyabazan Manicalandissa. Häntä tukevat vahvasti myös hallituksen jäsenet tasa-arvoministeri Oppah Muchinguri ja valtiovarainministeri Patrick Chinamasa.

Mnangagwan päästrategi, entinen Zvishavane-Runden kansanedustaja Larry Mavhima kilpailee Midlandsin puoluejohtajuudesta. Häntä kampittaa Jason Machaya, Mnangagwan tukijasta Mujurun kannattajaksi siirtynyt takinkääntäjä. Lovemore Matuke saanee Masvingon, vaikka Munyaradzi Kereke haastaakin häntä. John Mafa ottanee läntisen ja Dickson Mafios keskisen Mashonalandin. Kulttuuriministeri Andrew Langaa veikataan eteläisen Matabelemaan puoluejohtajakisan voittajaksi.

* * *

Ylpeä afrikkalainen nationalismi on Zimbabwessa mädäntynyt tympeäksi fasismiklooniksi.

Tämä ei ole kielikuva. Zimbabwessa on ryöpsähtänyt valloilleen Rooman valtakunnan loppusuoralta tuttu eliitin itsetuhoisa loppupeli: preettorit haastavat konsulit, ediilit kampittavat kvestoreita, tribuunit ottavat mittaa kensoreista ja kaikki ovat valmiina iskemään tikarin keisarin selkään.

Sillä ei ole väliä, nääntyykö kansa samaan aikaan nälkään vai tauteihin. Jos leipä loppuu ja sirkushuvit eivät riitä, kansa pidetään kurissa tiukalla otteella. Jokaisen patriisin edellä kulkee oma liktori, kourassa kirveenterällä varustettu vitsakimppu, eliitin auktoriteetin ja rangaistusvallan vertauskuva, valmiina niittämään roskaväki pois tieltä. Mussolini valitsi sittemmin saman symboliikan oman liikkeensä tunnukseksi. Klassinen fasismi globalisoituu ja toistaa itseään.

Demokratia Afrikassa tarvitsee tukeasi. Vitsakimput ovat vitsaus, josta on päästävä eroon.

Kirjoittaja on kehityspoliittinen sekatyömies, joka on työskennellyt neljällä mantereella järjestöhankkeissa, yksityisellä sektorilla ja valtioiden välisessä yhteistyössä. Luukkanen asuu nykyään Lusakassa Sambiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.