Vieraskolumni

Velkakriisin uusin näytös

Monelta virheeltä voitaisiin välttyä, jos poliitikot malttaisivat tutkia aiempien velkakriisien opetuksia.
Matti Ylönen
18.1.2011

Ilmoitus valtion maksukyvyttömyydestä tuli elokuussa. Maailman rahoitusmarkkinat ajautuivat paniikkiin ja pääomat alkoivat paeta turvallisimpiin satamiin. Yhden valtion velkakriisi eteni pian mantereella kulovalkean tavoin tartuttaen yhä useampia maita.

Yhdysvallat kutsui apuun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, jonka pääomaa kasvatettiin miljardeilla dollareilla. Se tarjosi hätäapua, mutta kovin ehdoin: laman keskellä oli leikattava menoja, yksityistettävä valtionyhtiöitä ja avattava rajat nopeasti kansainväliselle kilpailulle.

Kertomus voisi olla tämän päivän Euroopasta, mutta se ei ole. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1982 Meksikoon ja Latinalaiseen Amerikkaan. Tuolloisen velkakriisin seurauksena oli menetetty vuosikymmen: IMF:n vyönkiristyspolitiikka ja lainakuuri tuhosivat talouskasvun vuosikymmeneksi.

Nykyisen finanssikriisin kärjistyessä vuonna 2008 lähes kaikki kääntyivät omien sanojensa mukaan keynesiläisiksi. Aiemmin kehitysmaille lääkkeeksi tarjottu vyönkiristyspolitiikka hylättiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lamaan päätettiin sen sijaan vastata lisäämällä valtion kulutusta eli elvyttämällä.

***

Kun asuntolaina- ja pankkikriisi muuttui viime vuoden aikana eurooppalaisten valtioiden velkakriiseiksi, oli elvytys jo unohtunut.

Euroopan pisimpiä työpäiviä paiskivalta, veroparatiiseihin suuntautuvan laittoman pääomapaon rampauttamalta Kreikalta vaadittiin vakavan laman keskellä ankaraa leikkauslistaa, joka on tähän mennessä vain pahentanut tilannetta. Irlanti koki saman kohtalon, ja muita maita saattaa liittyä joukkoon.

Monelta virheeltä voitaisiin välttyä, jos poliitikot malttaisivat tutkia kehitysmaiden velkakriisin opetuksia. Erityisesti Afrikassa monelle maalle velkakriisi ja sitä seurannut talouskuri toivat velkataakan, jota ne eivät yksinkertaisesti pystyneet maksamaan.

Rikkailta mailta meni aina 2000-luvulle saakka päästä sopimukseen velkahelpotuksista, jotta maat pääsisivät jälleen jaloilleen. Tähän Euroopalla ei nyt olisi varaa.

***

Ratkaisuja ei tarvitsisi enää lähteä keksimään nollatilanteesta. Esimerkkeinä ovat Eurodad-järjestön vuonna 2008 tekemä ehdotus vastuullisen lainaamisen periaatteista sekä Kepan taustaselvityssarjassakin käsitelty kansainvälinen, riippumaton velkasovittelu.

Toivoa sopii, että 1980-luvun kokemuksista maltettaisiin ottaa oppia myös talouspolitiikkaan. Vyönkiristyksen sijaan tarvitaan tukea elvytykseen, ja yksityistämisten tilalle parempaa säätelyä rahoitusmarkkinoille ja kansainvälisiin pääomavirtoihin.

Moni kehitysmaa onkin ottanut jo käyttöön esimerkiksi pääomaliikkeiden kontrolleja, joiden hyödyllisyyden jopa IMF on aiemmasta poiketen tunnustanut ainakin taustaselvityksissään.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.