Vieraskolumni

Varastettu historia

Viattoman näköinen koulukirja voi osoittautua yhtä tehokkaaksi kansantappajaksi kuin zyklon-b.
Janne Saarikivi
6.5.2004

Kuva: Janne Saarikivi

Historia on tosiasioita (joskus toki valheitakin), jotka muodostavat mielekkään kertomuksen. Se vastaa kysymykseen: keitä me olemme.

Kansan voi tuhota tappamalla kaikki siihen kuuluvat. Tai sitten kansalta voi viedä sen kertomuksen, varastaa kansan historian. Tällöin ihmiset jäävät, mutta kansa alkaa pikkuhiljaa kuolla.

Venäjän vähemmistökansojen tutkijana joudun usein tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joilta on varastettu historia.

Esimerkiksi mordvalaisia on noin miljoona, saman verran kuin virolaisia. Vaikka tämä mielenkiintoinen kansa asuu Keski-Venäjällä arovyöhykkeen reunalla, heidän kielensä on sangen lähellä suomea. Heillä on myös ällistyttävän rikas menneisyys: on ollut kontakteja turkkilaiskansojen, balttien ja iranilaisten kanssa, on ollut omia kuninkaita ja oma uskonto, jonka sata vuotta sitten kuvasi suomalaisen uskontotieteen "grand old man" Uno Holmberg-Harva.

Oli miten oli, tänä päivänä valtaosa mordvalaisista on vakuuttunut siitä, että heidän kielensä ja kulttuurinsa on vähäarvoinen. Venäläistyminen on edennyt vauhdikkaasti jo toista sataa vuotta ja uhkaa hävittää koko suuren kansan jäljettömiin muutamassa lyhyessä sukupolvessa.

Miksi mordvalaisille kuuluu tällaista samaan aikaan kun monet paljon pienemmät kansat ovat tietoisia ja ylpeitä menneisyydestään ja kulttuuristaan, jota ei uhkaa mikään?

Vaikkapa siksi, että Venäjällä vähemmistökielistä koulutusta on tarjolla vähän ja yhteiskunnallisessa elämässä vähemmistökielet ovat kerrassaan tarpeettomia. Silti kaikkein tärkein syy on se, että kansalla ei ole jaettua identiteettiä, yhteiseksi koettua historiaa.

***

Historian varastaminen on temppu, joka onnistuu vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa on oppivelvollisuus ja jossa arvostetaan lukutaitoa ja sivistystä. Viattoman näköinen koulukirja voi osoittautua yhtä tehokkaaksi kansantappajaksi kuin zyklon-b.

Venäjän vähemmistökansojen kouluhistorian henkilöinä esiintyvät tsaarit ja kommunistijohtajat. Niistä ei käy ilmi, että näillä kansoilla olisi venäläisestä yhteiskunnasta riippumattamia juuria - eikä edes sitä, että Venäjä on täynnä muitakin vähemmistökansoja. Oikeastaan: kansan historia alkaa säännönmukaisesti siitä hetkestä, kun se liitettiin Venäjään.

Asiat Venäjän ulkopuolella eivät ole välttämättä yhtään paremmin. Myös Suomen saamelaiset lukivat koulussa vuosikymmenten ajan Aleksis Kiveä ja Runebergia samalla kun heille unohdettiin kertoa, että rajan toisella puolella Norjassa asuu lisää saamelaisia.

***

Edes me suomalaiset emme elä kokonaan ilman varastettua historiaa.

Siinä tarinassa, jonka suurin osa suomalaisista ymmärtää "Suomen historiaksi", me olemme Euroopan reuna. Koulussa kuulemme Rooman keisareista, Aurinkokuninkaasta, Pietari Suuresta ja Bismarckista. Samoin opimme, että Suomen historia alkaa kutakuinkin siitä hetkestä, kun ruotsalaiset valloittivat Suomen. Kulttuuri-innovaatioita seurataan matkalla Välimereltä Pariisin, Saksan ja Tukholman kautta Suomeen.

Fennougristina voisin kertoa toisenlaisestakin Suomen historiasta. Siinä Suomi on Euraasian reuna. Siinä tarinassa kulttuurivaikutteet Suomeen tulevat Volgalta, Mustalta mereltä ja Uralin takaa. Jostain syystä tätä tarinaa ei useinkaan haluta kuulla.

Ehkäpä tämä kaikki ei ole tärkeää lainkaan. Tärkeää on se, että näemme historian ja identiteetin kytkökset.

Kansallinen historia voi sisältää liioittelua tai silkkaa valetta. Kansallisten myyttien avulla voi yllyttää kansoja toisia vastaan. Mutta kansa, jolla ei ole omaa historiaa, ei ole kansa lainkaan. Se on sieluton joukko ihmisiä, joka heiluu tuulessa kunnes haipuu pois.

Niin kauan kuin meillä on kulttuuri, meillä on myös kulttuurieroja, joita tukevat kulttuuriset myytit. Onneksi. Sillä vaikka meille joka tuutista toitotetaan, että ihmiset ovat tasa-arvoisia – niin kuin kyllä ovatkin – on maailma rakennettu eroista.

Näitä eroja tulee sietää ja ymmärtää, ei poistaa, tasoittaa tai hävittää.


Kirjoittaja toimii tutkijana Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisella laitoksella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.