Vieraskolumni

Vapaa maa

Yhdysvallat ja Meksiko jakavat 3 100 kilometriä yhteistä maarajaa. Mihin pisteeseen rajan militarisointi voidaan viedä vapauden ja demokratian nimissä?
Evelin Kask
28.10.2014

Meksikon rajakaupunki levittäytyy aidan toisella puolen vain kymmeniä metrejä yhdysvaltalaisen bensa-aseman kupeesta, jossa seison. Kahden maan raja tuntuu konkreettiselta ja lopulliselta, eronteko "meidän" ja "niiden" välillä selkeältä.

Horisonttiin kiemurteleva aita on kuin punakynällä vedetty viiva, muistutus, että elimmepä kuinka globaalissa maailmassa tahansa, vapaa se on vain niille, joilla on valta sanella, ketkä ovat vapaita, ketkä eivät.

Yhdysvallat ja Meksiko jakavat 3 100 kilometriä yhteistä maarajaa, josta kolmasosa on raskaasti militarisoitu niin fyysisten aitarakenteiden, virtuaalisten valvontajärjestelmien kuin aluetta partioivien viranomaisten muodossa.

Ei ole ehkä vaikea arvata, kumman valtion aloitteesta rajan tehostettu "turvaaminen" on ollut pakkomielle. Vaikka siirtolaisuus pohjoiseen ei ollut uusi ilmiö, vuonna 1994 voimaan astuneen Nafta-vapaakauppasopimuksen jälkijäristys sai elinkeinonsa menettäneet meksikolaisviljelijät massoittain liikkeelle kohti pohjoista. Yhdysvalloille tuli kiire reagoida, ja se reagoi nyrkein.

* * *

Enemmän rautaa rajalle -malli on loppukädessä epäonnistunut yritys turvata maan turvallisuus ja pysäyttää rajan yli tapahtuva rikollinen toiminta, kuten huumekauppa. Liikehdintä on siirtynyt suurkaupunkien alueilta syrjäisemmille seuduille, mutta lakannut se ei suinkaan ole.

Ongelma on siinä, että myös väkivaltaa ja/tai köyhyyttä pakenevat siirtolaiset on rinnastettu rikollisiksi toimijoiksi, ja heitä kohdellaan sen mukaisesti. Ensi kertaa laittomasti rajan yli Yhdysvaltoihin pyrkivä voi saada maksimissaan puolen vuoden vankeusrangaistuksen, jonka jälkeen hänet käännytetään maasta.

Riskeistä huolimatta monet yrittävät uudestaan. Jos he jäävät kiinni, edessä voi olla maksimissaan kahden vuoden vankeustuomio toistuvasta laittomasta rajanylityksestä. Se on pitkä aika vailla vapautta, joka päättyy maasta käännytykseen.

* * *

Jaloittelen tovin ympäriinsä ja etsin vaihtoehtoista reittiä bensa-asemalta alkavalle moottoritielle. Valkoinen maasturi hurauttaa viereeni ja vihreään univormuun pukeutunut nainen hyppää ulos autosta. Hän on yksi 21 000:sta Yhdysvaltain rajavartijasta, joka kantaa hihassaan merkkiä "U.S. Border Patrol". Hänen tehtävänsä on estää terrorismi ja joukkotuhoaseiden pääsy maahan, napata laittomia siirtolaisia ja varmistaa, etteivät huumeet pääse liikkumaan rajan yli.

Vartija on tarkkaillut liikkeitäni. Hän ei kysy mitään, toteaa vain, että näki minun kävelevän edestakaisin virallisen rajanylityspisteen välittömässä läheisyydessä. Hän odottaa minun tarjoavan selitystä sinänsä täysin harmittomalle käytökselleni, kuten minut aikaisemminkin matkallani pysäyttäneet rajavartijat.

Pääsen tilanteesta puhumalla. Eksynyt eurooppalainen väärällä rajanylityspisteellä ja sitä rataa. Pysäytykset eivät sinänsä aiheuta vaikeuksia tavallisille ihmisille, mutta harmia ja ajan haaskausta kylläkin.

* * *

Rajavartijat eivät partioi vain Yhdysvaltain rajoilla. Viranomaisten toiminta-alue ulottuu kattamaan karkeasti 2/3 Yhdysvaltain pinta-alasta. Sen alueella asuu noin 190 miljoonaa ihmistä. Helikopterit, liiketunnistimet, valvontatornit ja kamerat muodostavat viranomaisten silmän jatkeen, joka tunkeutuu syvälle autiomaasta kaupunkeihin, julkisiin tiloihin, bussi- ja juna-asemille, tavallisten ihmisten arkeen.

Kansalaisten perusoikeudet ovat saaneet väistyä terrorismin vastaisen sodan tieltä. Mihin pisteeseen asti rajan militarisointi ja "rutiinitarkastukset" voidaan viedä vapauden ja demokratian nimissä, ennen kuin ne itsessään alkavat rajoittaa vapautta ja demokratiaa?

Henkilöön kohdistuvan epäilyksen on oltava perusteltu, jotta hänet voidaan pysäyttää. Pelkkä mututuntuma ei riitä, vaikka juuri siitä on monesti kyse. Rasistinen profilointi on kielletty.

Rajavartijalla ei ole lupa pysäyttää ketään pelkän ulkonäön perusteella, eikä näin virallisesti tapahdukaan, mutta epävirallisesti kylläkin. He voivat vedota "rutiinitarkastukseen", olipa taustalla millaisia syitä tahansa.

Ja taustalla on paljon. "Ulkoisen uhan" ja "tuntemattoman” pelko sekä puhdas tietämättömyys ruokkivat epäluuloja ja muukalaisvihaa.

* * *

"Näitkö mitään kummallista kävellessäsi tuolla?" rajavartija kysyy epäluuloisesti ja viittoo jonnekin horisonttiin. Sanon, etten nähnyt mitään ja pahoittelen, että käytökseni on näyttänyt hänelle epäilyttävältä.

Viranomainen päästää väkinäisen naurahduksen. Ehkä hän yrittää keventää tunnelmaa.

"Ei ollenkaan. Pysähdyin vain tarkistaakseni jos... (tauko) tiedäthän, tarvitsit jotain. Saat tietysti tehdä mitä haluat. Tämä on vapaa maa."

Kirjoittaja on kuvajournalisti, joka keskittyy työssään ihmisoikeuskysymyksiin Suomessa ja maailmalla. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.