Vieraskolumni

Vankkaa journalismia edistämässä - mutta millä hinnalla?

Journalistien on ryhdistäydyttävä ja rohkaistava esimerkillään kollegoita maissa, joissa olot eivät ole näin vapaat.
Sean Crowley
19.10.2009

Sean CrowleyUlkomaalaisena olen Suomessa ihmetellyt sitä, miten pääministeri on syyttänyt Yleisradiota yrityksestä kaataa hänet uutisoimalla väitetystä rakennustarvikelahjoituksesta. Vapaassa yhteiskunnassa se kun juuri on median tehtävä: tarkkailla viranhaltijoita ja pistää vaaleilla valitut johtajat tilille teoistaan.

Jos valtakunnallinen media voi osoittaa, että sen tutkimus on palvellut kansaa (vahvoilla todisteilla tai ilman) ja Matti Vanhanen näyttää, ettei ole tehnyt mitään väärää, niin eikö se ole hieno esimerkki toimivasta journalismista?

On sääli kuinka vähän tutkivaa journalismia päätyy lehtiin, televisioon ja radioon niinkin korkealle koulutetussa maassa kuin Suomessa. Lehdistön tehtävä demokratiassa on toteuttaa kansalaisten oikeutta tietää maan asioista - Suomenkin kaltaisessa puhtoisessa maassa. Mutta täkäläinen media vaikuttaa välillä liian ujolta tai vallanpitäjien ystävältä täyttääkseen tämän tehtävän.

***

Kuvitelkaapa, kuinka vaikeaa täytyy olla tehdä tällaista journalistista tutkimusta - jonka tulisi olla alamme soihdunkantaja - autoritäärisessä valtiossa, jonka oikeuslaitokseen ei ole luottaminen.

Panokset ovat paljon kovemmat: vankilatuomioita ja jopa kuolemia. Mutta silti rohkeat journalistit tällaisissa maissa tekevät lujasti töitä poliittisen tilivelvollisuuden ja vastuun eteen - samojen arvojen eteen, joita mekin odotamme johtajiltamme.

Reportterit tutkivat korruptiota, vaikka YK:n luvut näyttävät että yli tuhat toimittajaa on murhattu maailmalla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka yleisin mielikuva vaarassa olevasta toimittajasta onkin luoteja väistelevä sotareportteri, Transparency International -järjestön mukaan suurin osa kuolemantapauksista on järjestäytynyttä rikollisuutta tai korruptiota tutkivien toimittajien murhia.

***

Mitä demokraattisten maiden toimittajat voivat tehdä tämän pelottavan ruumiskasan pienentämiseksi ja väkevän ja tutkivan journalismin edistämiseksi maissa, joissa ei samanlaisia vapauksia kuin meillä? Tätä olen pohtinut sen jälkeen, kun palasin keskisen Afrikan Kamerunista, jossa kävin opettamassa median eettisyyttä ja tutkimustekniikoita.

Köyhä Kamerun on lähestulkoon stereotyyppi kaikesta, mikä estää kehitystä Afrikassa. Presidentti Paul Biya on johtanut maata perinteisellä Suuren miehen tyylillä vuodesta 1982. Ihmiset janoavat muutosta pieneen eliittiin, joka on johtanut maata ja täyttänyt taskujaan Kamerunin itsenäistymisestä lähtien. Vaalit vuonna 2011 väläyttivät muutoksen mahdollisuutta, mutta sitten parlamentti teki huhtikuussa 2008 perustuslain muutoksen, jonka turvin Biya voidaan valita kolmannelle valtakaudelle.

Kun kansa kuuli, että Suuri mies aikoi lypsää valtiota vielä vuosikymmenen sen mitta täyttyi ja mielenosoittajat marssivat kaduille. Mutta rauhalliset Biyan dynastiaa vastustaneet mielenosoitukset päättyivät ammuttuihin ihmisiin kaduilla.

Maa on mantereen korruptoituneimpia. Virallisen välistävedon lisäksi poliisi ja tulli ovat pahimmat syylliset. Hammasharjoista kannettaviin tietokoneisiin kaikesta pitää maksaa "tullia" maahan tullessa, ja 70 kilometrin ajomatkalla Doualan lentokentältä koulutuskeskukseemme oli kuusi tiesulkua - korruptio on elämäntapa.

***

Hallituksen on ollut helppo kontrolloida mediaa, koska journalistit usein rikkovat sääntöjä. Moni media julkaisee säännöllisesti huhuja ja juoruja pääuutisinaan lisätäkseen myyntiä ja houkutellakseen mainostajia. Yksi koulutuksemme teema olikin auttaa kamerunilaista mediaa toimimaan asiantuntevammin, jotta hallituksella olisi vähemmän tekosyitä ajaa sanomalehtiä alas ja tiputella radiokanavia aalloilta.

Esimerkiksi kun pääkaupunki Yaoundéssa julkaistava sanomalehti julkaisi artikkelin, joka paljasti julkisuuden henkilöitä homoiksi, homofobia lisääntyi, media ja poliitikot joutuivat sotajalalle ja oikeussalit täyttyivät kalliista jutuista. Toisessa tapauksessa 16 kamerunilaissotilasta kuoli kun paikallinen toimittaja paljasti heidän olinpaikkansa samalla, kun maa kävi rajakiistaa Nigerian kanssa. Tällainen vastuuton journalismi auttaa hallitusta pitämään lehdistön tiukassa lieassa.

Mutta monissa tapauksissa media toimii sääntöjen mukaan ja hallitus silti sensuroi, sulkee tai vangitsee. Näin kävi elokuussa, kun suosittu itsenäinen radiokanava Sky One suljettiin kohutun puheohjelman tähden. Kamerunilainen järjestö Journalistien suojelukomitea (The Committee to Protect Journalists) kutsuu lehdistönvapauksien rajoittamista systemaattiseksi ja järjestäytyneeksi. Heinäkuussa he vetosivat presidenttiin erään toimittajan tappouhkausten sekä toimittajien oikeusjuttujen ja vangitsemisten tähden.

***

Kurssi, jolla opetin oli Britannian hallituksen rahoittama. Sen takana oli ajatus, että Yhdysvaltain, Britannian ja Euroopan unionin lähetystöt Yaoundéssa voivat valittaa äänekkäämmin lehdistönvapaudesta vuoden 2011 vaalien alla, jos journalistit itse pelaavat sääntöjen mukaan.

Sen täytyy olla hyvä asia, mutta vierailuni osoitti, ettei asia ole yhdellä koulutuksella hoidettu. Reportterien ja juttujen käsittelijöiden edessä on paljon muureja tiellä kohti hyvää journalismia: virallisen tiedon puute, väkivalta ja pidätykset, alhaiset palkat, olematon infrastruktuuri ja yhteiskuntaa lamauttava korruptio. Taustalla siintää köyhyys, joka pitää sanomalehtien lukijakunnan pienenä ja mainostulot alhaisina.

Me siis käytimme aikaa tutkivan journalismin pohtimiseen, ja minä olin hyvin hämmästynyt siitä kuinka monta tutkimusta vaativaa juttuideaa toimittajat keksivät. Ehkei olisi pitänyt yllättyä. Tein parhaani innostaakseni heitä ja kasvattaakseni heidän kykyjään - ja sitten väistelin ne kuusi tiesulkua takaisin matkalla lentokentälle.

Päässäni pyörii dilemma: kun rohkaisemme mediataloja Kamerunin kaltaisissa maissa tarttumaan korruptioon ja lahjuksiin, saatammeko samalla journalistit vaaraan? Pahimmat pelkoni kävivät toteen syyskuussa, kun kuulin että vartiointiyritys oli pahoinpidellyt erään oppilaistani - yksityisellä radioasemalla työskentelevän David Eyengue Nziman - kun tämä oli metsästänyt juttua.

Kaikki 17 kamerunilaista toimittajaa joiden kanssa tein töitä halusivat kuulla kuinka media tarttuu epäoikeudenmukaisuuksiin ja korruptioon Euroopassa. Kerroin Britannian kansanedustajien kulukorvausskandaalista, mutta jouduin raapimaan päätäni kun mietin esimerkkejä Suomesta.

Eli, come on, ryhdistäydytäänpäs vähän täälläkin. Jokainen onnistunut paljastus on sulka hattuun ammattikunnallemme - ja rohkaisee toimittajia, jotka yrittävät tehdä samaa työtä ulkomailla paljon vaikeimmissa olosuhteissa.

Kirjoittaja on YK-yliopisto Widerin tiedottaja, ja on aiemmin työskennellyt BBC:n ulkomaanuutisten tuottajana. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.