Vieraskolumni

Vammaiset ovat katastrofi

Vammaisliikkeen tulee herätä ja ryhtyä osaksi ulkopolitiikkaa.
Tuomas Tuure
30.1.2012

YK:n vammaisten oikeuksien sopimus edellyttää toimia myös kriisitilanteiden aikana. Kuitenkin tähän asti vammaiset ovat olleet näkymättömiä tilanteissa, joissa kaikilla menee kehnonlaisesti. Katastrofin aikana vammaiset jäävät luhistuviin koteihin tai pulikoivat tulvan alla. Evakuointiin ei pääse tai siitä ei kerrota.

Tämä on maailmassa asuvan miljardin vammaisen todellisuutta. Marginalisointi ja syrjintä liittyvät poissulkeviin käytäntöihin, suunnittelun esteellisyyteen tai yleiseen tietämättömyyteen katastrofia odotellessa. Kun sota syttyy ja tulva tulee, on liian myöhäistä toimia.

Suomalainen vammaisliike on keskittynyt lähinnä kotimaan asioihin. Huolet liittyvät palveluiden järjestämiseen, sosiaaliturvaan tai muihin arkipäivän kysymyksiin. Tuntien arjen, tämä ei ole ihme.

Nyt on kuitenkin viimeistään heitettävä laput silmiltä ja herättävä osaksi ulkopolitiikkaa. Globaalisti olemme osa kansainvälistä yhteisöä, jossa maailman vammaiset muodostavat yhtenäisen rajat ylittävän liikkeen. Maailman vammaisten etu ei ole meiltä Suomessa pois.

***

Vammaiskysymysten ja vammaisten ihmisten tarpeiden ymmärtämisen on oltava erottamaton osa sekä kehityspolitiikkaa että hätätilanteiden hoitoa. Meidän on päästävä mukaan suunnittelemaan miten haluamme vähentää köyhyyttä ja miten saavutamme aidon tasa-arvon, jossa myös vähemmistöryhmät huomioidaan.

Maailman aseelliset konfliktit ja luonnonkatastrofit tuottavat usein yhteiskuntiin lisää vammaisia ihmisiä vaatimaan oikeuksiaan, ja järistyksessä sortuvien kierreporrastalojen tilalle voidaan rakentaa esteettömiä kulkureittejä. Näin mietelause puhuu totta: kriisin ei saa antaa valua hukkaan.

Kosovossa päätettiin aikanaan muuttaa kirjasto esteettömäksi, mutta sitten pommit tuhosivatkin koko talon. Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, kun uuteenkin kirjastoon rakennettiin pelkät portaat. Nyt päätös esteettömäksi muuttamisesta pitää tehdä erikseen.

Auttamista helpottaa, jos tiedetään vammaisten määrä ja olinpaikat. Kartoittaminen tarkoittaa erityisesti vammaisten naisten etsimistä — muutoinkin kuin seuranhakumielessä — sillä usein vain miehet hakeutuvat kartoitukseen. Tämän päivän data on synkkää: Vammaiset ovat harvoin mukana laskennassa aina Pakistanista Etiopiaan.

***

Mielestäni vammaisliikkeen pitää lähteä liikkeelle jonkinlaisesta "hitaasti liikkuvat" – tyyppisestä käsitteestä, joka kattaisi vanhukset, vammaiset ja lapset. Näin meitä olisi joukkona enemmän, jolloin joku meidätkin huomaisi. Hitaasti liikkuvien oikeus esteettömyyteen ja apuun kriisitilanteessa palvelee kaikkia aina lapsiperheistä vanhuksiin, eikä hyviä yhteistyökumppaneita ole koskaan liikaa.

Olen kartoittanut sekä haastatellut vammaisia vertaillen erilaisia katastrofeja. Monesti kyse on pienistä asioista. Japanissa evakuoinnista ei muistettu tiedottaa aistivammaisille, Kosovossa evakuointi oli tarjolla vain käveleville, kun hissi hajosi ja Gazan leirillä on vessan edessä kaksi porrasta.

Toimivat ratkaisut eivät ole hepreaa tai rakettitiedettä. Vammaisten huomioon ottaminen katastrofeissa edellyttää vain esteettömiä hätätoimia. Kriisin aikana tarvitaan tulkkeja, lääkkeiden ja apuvälineiden toimittamista kotiin sekä vesipisteen pystyttämistä ilman tikapuita.

Mahdoton tämä tehtävä ei ole. Kun kriisitilanteen ammattilainen polkaisee kenttäsairaalan toimintaan yhden hissimatkan aikana, ei homman pitäisi kaatua pariin portaaseen.

Suomesta voisi tulla myös tässä asiassa rauhan suurmaa, joka lievittää inhimillistä hätää. Tarvitsemmekin nyt suomalaiset aina Tukholman-suurlähetystöstä Afganistanin kriisinhallintajoukkoihin mukaan tähän vuoropuheluun.

Kirjoittaja on Kynnys ry:n kansainvälisten asioiden sihteeri ja Kepan hallituksen jäsen. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa. Kolumnia on oikaistu 2.2. tarkentamalla, että Afganistanissa tehdään kriisinhallintaa. Alun perin kolumnissa puhuttiin rauhanturvaamisesta.