Vieraskolumni

Valkoisen ylivallan valkoiset uhrit

Kaikkia valkoisia ei saisi syyttää historian ja tämänkin päivän riistosta.
Izai-zai Yikona
25.1.2016

Kun puhutaan valkoisesta ylivallasta, oletetaan että uhrit ovat yleensä muita kuin valkoisia.

Valkoinen ylivalta on aatesuunta, jonka mukaan valkoiset ihmiset ovat muita arvokkaampia geneettisesti tai älyllisesti.

Valkoinen rotu on sortanut muita kautta historian, mutta tarkkaan ottaen vain harvat heistä: suuri osa valkoisista on aina ollut sorrettujen joukossa, epädemokraattisissa oloissa — samalla kun monarkit, aateliset ja uskonnolliset johtajat ovat ajaneet orjuuttamista ja kolonisointia. Kotimaissaan eliitit kertoivat valheita perustellakseen kansakunnan tekosia ulkomailla.

Ajatus valkoisesta ylivallasta syntyi 1500- ja 1600-luvuilla, kun siirtomaaisännät määrittelivät alusmaiden asukkaat epäihmisiksi.

Luulen, että eurooppalaiset eivät orjuuttaneet toisia siksi, että he olivat rasisteja. Ennemminkin heistä tuli rasisteja siksi, että he orjuuttivat toisia. Oikea moottori orjuuden ja siirtomaavallan takana oli talous. Rasismi oli vain kätevä työkalu, jolla perustella halpa työvoima.

* * *

"Valkoinen ylivalta" herättää suuria tunteita, enimmäkseen negatiivisia. Useimmissa ei-valkoisissa se nostaa mielen vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Suurimmassa osassa ei-rasistisia valkoisia se saattaa myös nostaa suuttumusta rasisteja kohtaan — tai sitten he asettuvat heti puolustuskannalle, ikään kuin heitä kohtaan hyökättäisiin epäreilusti.

Puolustuskannan ymmärtää, sillä monet ei-valkoiset ajattelevat, että jokainen valkoinen ihminen on vastuussa esi-isiensä synneistä. Usein tästä ei puhuta, vaan asia jää huoneen nurkassa möllöttäväksi elefantiksi, kun ihmiset puhuvat vaikkapa rasismista tai monikulttuurisuudesta.

Suurimmassa osassa rasisminvastaisia seminaareja joka puolella maata tämä jännite jää mainitsematta, ja näin sen rooli yhteiskunnassa ja institutionaalisessa rasismissa jää vaille huomiota.

Ajatus valkoisesta ylivallasta on kuitenkin erittäin keskeinen, kun puhutaan rasismista, ja sen ohittamalla sivuutetaan ongelman ydin.

* * *

Kysyin satunnaisotoksella tuttaviltani Euroopassa, Australiassa ja Afrikassa, voisivatko valkoisetkin olla valkoisen ylivallan ajattelun uhreja. Moni ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa koskaan.

Monet, myös valkoiset, sanoivat saman tien, että valkoiset ovat syyllisiä, eivätkä siksi voi olla uhreja. Toiset keksivät tiettyjä tapoja, miten valkoiset ihmiset saattaisivat kärsiä valkoisesta ylivallasta. Ensinnäkin se, mitä rasistit tekevät muille aiheuttaa suurta surua ja häpeää sellaisille ihmisille, jotka tavoittelevat oikeudenmukaista maailmaa.

Toisaalta jotkut valkoiset saattavat joutua väkivallan tai nimittelyn uhreiksi, jos he julkisesti puolustavat ei-valkoisia ihmisiä. Anders Breivik vihasi islamia ja sen leviämistä niin, että tappoi 77 norjalaista.

Ja moni tuntee tapauksen, jossa etenkin naispuoliset valkoiset saavat kuulla hyvin loukkaavia nimityksiä, jos he näyttäytyvät tumman miehen kanssa.

Ilmiö ei ole uusi.

Kun Afrikan maiden itsenäisyydestä taisteltiin, nousee mieleeni pari nimeä. Namibilainen Anton Lubowski sai surmansa rasistisen hallituksen luodeista vuonna 1989, ja sambialaissyntyinen antropologi David Webster koki saman kohtalon, samana vuonna.

Maailma tuskin tuntisi apartheidin vastaisen aktivistin Bantu Steven Bikon nimeä, jos hänestä ei olisi kirjoittanut valkoinen eteläafrikkalainen journalisti Donald Woods. Häntä ja hänen perhettään uhkailtiin, ja apartheid-hallinto asetti heidät kotiarestiinkin, ennen kuin koko perhe pakeni Englantiin.

Ja välillisesti kai valkoisesta ylivallasta kärsivät ne onnettomat, jotka joutuvat vastareaktion käsiin: välillä rasismiin valkoisia kohtaan syyllistyvät myös katkeroituneet ei-valkoiset.

* * *

Kun valloituksen historia sekoittuu siihen, että usein valkoiset ovat muita varakkaampia, syntyy ei-valkoisten kesken helposti hiljainen yhteisymmärrys siitä, että valkoisten hyvinvointi juontaa juurensa toisten sortamisesta — ja siksi valkoiset ovat kollektiivisesti edelleen syyllisiä.

Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että hyväntahtoinen valkoinen ihminen ryöstetään tai jopa surmataan jossain päin maailmaa riistäjän edustajana, riippumatta siitä, kuinka hyvä ihminen tämä on saattanut olla. On monia, joiden mielestä valkoisen ihmisen satuttaminen on perusteltua, koska läntiset hallitukset ja yritykset ovat toimineet niin törkeästi. Se on kovin surullista.

Kun pyrimme kohti reilua ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, on reilua, että kaikki ovat edustettuina. On valkoisia ihmisiä, jotka vastustavat valkoista ylivaltaa ja etsivät samoja asioita, joita toisten rotujenkin ihmiset etsivät.

Monet ovat menettäneet henkensä taistellessaan valkoisen ylivallan epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja monet ottavat päivittäin riskejä joko vastustaen suoraan valkoista nationalismia tai tehden työtä hyväntekeväisyyden, journalismin tai yhteisöjen kanssa vihamielisissä ympyröissä.

Ei ole mielekästä ylläpitää illuusiota siitä, että rasismissa on kyse valkoisista ja muista. Kaikissa ryhmissä on rasisteja, syystä tai toisesta. Voitamme rasismin vain, jos katsomme rajojen ylitse ja etsimme ihmisiä, joilla on samat arvot. Aivan samalla lailla kuin on väärin yleistää värillisten ihmisten tekemiä väärintekoja, on väärin yleistää tai stereotypisoida kaikkia valkoisia ihmisiä.

Ratkaisujen on oltava yhteisiä.

Kirjoittaja on sambialainen mediatuottaja ja kulttuuriaktivisti. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.