Vieraskolumni

Valinnanvaraa kuluttajille - eettistä ja ylihalpaa

Liike-elämän etiikka ei ole ainoastaan etiikan saapumista liiketalouden piiriin, vaan yhtä lailla liiketaloudellisen logiikan saapumista etiikan piiriin.
Teppo Eskelinen
8.3.2005

Nimi

Liike-elämän etiikka ja eettinen kuluttaminen tuntuvat olevan tänä päivänä ainakin puheen tasolla hyvin suosittuja ilmiöitä. Suosion taustalla eivät ainakaan ole etiikkaan erikoistuneet filosofit, jotka puhuvat aiheesta tuskin lainkaan. Sen sijaan talouselämä määrittelee käsitettä innokkaasti omassa piirissään. Koska talouden ammattilaiset ovat ilmiöiden hämärtämisen huippuosaajia, etiikkabuumin todennäköinen seuraus on että kymmenen vuoden päästä kukaan ei enää tiedä, mitä etiikalla oikeastaan tarkoitetaan.

En ole koskaan kuullut erityisen rationaalista tavaran eettisyyden kriteeristöä. Harvalle tavalliselle kansalaiselle juolahtaisi esimerkiksi mieleen pitää mainitsemisen arvoisena sankaritekona sitä, että ei pyri hyötymään vaarallisissa olosuhteissa työskentelevistä lapsista. Yritykselle tämä sen sijaan on hyvä syy hokea Talouselämän toimittajille, että “yrityksillä ei tänä päivänä ole varaa olla huomioimatta etiikkaa".

Sen verran lienee kuitenkin selvää, että etiikan huomioimisen välttämättömyydellä ei viitata esimerkiksi Gandhin näkemykseen, jonka mukaan "epäeettinen talous ei ansaitse olla olemassa." Päinvastoin, "eettinen talous" nousee epäeettisen viereen, symbioottiseen suhteeseen. Ne tarvitsevat toisiaan.

***

"Eettisyys" tuotteisiin liitettävinä ominaisuuksina on etiikan historian oudoimpia keksintöjä. Taustalla on ilmeisesti ajatus siitä, että kun kerran tuote voi kantaa mitä tahansa adjektiivia, "eettinen" ei voi olla muita hullumpi. Tietysti toisissa tuotteissa on muita ominaisuuksia. Kuluttajalla tarjotaan valinnanvaraa: "eettisyys" on tuotteen relevantti ominaisuus, koska se ei koske kaikkia tuotteita. Kyse on joukosta erottumisesta: jos lapsityövoiman käyttö lakkaisi kokonaan, lapsityövoiman käyttämättömyys ei sinänsä tekisi tuotteesta eettistä.

Tehtaiden omistajat tietysti ajattelevat etiikkaa kannattavuuskysymyksenä. Tämä on kuulemma synnyttänyt joihinkin kiinalaisiin alihankkijatehtaisiin erikoisen kahden tuotantohihnan ilmiön. Jos tavaraa ostaa eettisestä imagostaan huolestunut yritys, maksetaan tälle yritykselle tavaraa valmistavalla tuotantohihnalla asianmukaisia palkkoja. Toisen tuotantohihnan työntekijöille voidaankin sitten maksaa vähemmän. Tehtaan logiikalla asiat pyörivät hyvin. Yritykset saavat mitä haluavat, ja kokonaiskustannukset pysyvät kurissa, kun halvan tuotantohihnan katteilla saadaan maksettua eettisen tuotantohihnan kustannuksia.

Kahden tuotantohihnan tehdas on tietysti kaksinaamainen ilmiö. Mutta miten se olennaisesti eroaa siitä, että vierekkäin ovat "eettinen" ja "epäeettinen" tehdas, jotka valmistavat valinnanvaraa samoille markkinoille? Työntekijöiden kannalta parasta olisi pakottaa kaikki tehtaat noudattamaan asianmukaisia toimintatapoja. Mutta tämä tietysti taas estäisi eettisyydellä erottumisen.

Viime kädessä tavaran eettisyys näyttääkin pelkistyvän kysymykseksi siitä, minkälaisin työehdoin työskentelee kyseisen tuotteen valmistanut ihminen. Eettisyys on ikään kuin tekijänsä hyvinvoinnista tuotteeseen siirtyvä ominaisuus, side valmistajan ja tavaran välillä. Mutta teollisessa tuotannossa ei ole tiettyjen tavaroiden tiettyjä valmistajia, vaan ainoastaan ajassa mitattavia työsuorituksia hihnan äärellä.

***

Opiskeluaikana tuntui siltä, että kaikilla tuntemillani ihmisillä - itseni mukaan lukien - oli sama kuluttamisen logiikka. Taktiikkana oli ostaa joko halvinta tai sitten eettistä eli luomu- ja kehitysmaakaupan tuotteita. Vähällä rahalla eläessä nämä olivat välittömästi toisistaan riippuvaisia asioita. Jos sattui löytämään jotain ennätyshalpaa, eettiseen oli todennäköisemmin varaa.

Mahdollisimman halvan ostaminen toimii tietysti omalla logiikallaan. Halpaa ostaessa ei kuulu ajatella mistä tuote on peräisin tai miten se tuotettu. Se on halpa ja sen houkuttelevuus perustuu yksinomaan tähän. Tietysti on selvää, että mahdollisimman halpaan loppuhintaan pyrkivässä tuotannossa halpuus revitään aina jostain selkänahasta - mutta alkuperäkysymystä ajatellaan silloin, kun nimenomaan etsitään eettistä tuotetta.

Totesin päivänä muutamana, että kulutustapa on jäänyt opiskeluajoista päälle. Ladoin ruokaostoksilla koriini kustannuksia polkevia euroshopper-bulkkituotteita ja reilun kaupan hedelmiä. Mieleeni välähti, että toimin itse asiassa kuluttajana täysin samalla logiikalla kuin kahden tuotantohihnan tehdas tuottajana. Tunnistan kaksi rinnakkaista ja itseriittoista arvoa: eettisyyden ja halpuuden. Kompensoin eettisyyden aiheuttamia kuluja ostamalla ylihalpaa.

Kahden tuotantohihnan tehtaan kaksinaamaisuuden kritisointi ei tuntunut enää lainkaan hauskalta. Kysynnällä ja tarjonnalla on hämmentävä taipumus olla toistensa näköisiä, tässäkin asiassa.

***

Kysymys sinänsä on tietysti se, miten mielekästä eettisyydelle on ylipäänsä laskea hintaa. Liike-elämän etiikka ei ole ainoastaan etiikan saapumista liiketalouden piiriin, vaan yhtä lailla liiketaloudellisen logiikan saapumista etiikan piiriin. Eettinen kuluttaminen on markkinatalouden olemukseen kuuluvan epätasa-arvon uusi interventio, tällä kertaa hyvän alueelle.

Kuitenkin jos näyttää siltä, että enemmän kuluttavalla on paremmat mahdollisuudet toimia eettisesti kuin vähemmän kuluttavalla, täytyy päätellä että etiikka on jossain kohdin prosessia ymmärretty täysin väärin. Mutta eiköhän tämäkin totuus etiikkabuumin tiimellyksessä vielä unohdu.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valmistelee väitöskirjaa globaalista oikeudenmukaisuusteoriasta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.