Vieraskolumni

Valheellinen demokratia

Viha ja pelko ovat demokratian pahimmat viholliset. Löytyykö äänestäjiltä rationaalista itsesuojeluvaistoa?
Jeremy Gould
16.11.2010

Demokratia perustuu oletukseen siitä, että äänestäjät osaavat päätellä saatavissa olevan tiedon perusteella, mikä edustaja tai puolue ajaa heidän intressejään. Rationaalisen äänestäjän haamu kummittelee demokratiateorian peruskursseilla, vaikka omia etujaan vankasti tiedostavaa ja johdonmukaisesti puolustavaa kansalaista nähdään uurnilla vain satunnaisesti.

Palkkatyöläiset äänestävät puolueita, joiden politiikka edistää työpaikkojen vientiä ulkomaille. Eläkeläiset tukevat ehdokkaita, joiden puolueet leikkaavat sosiaalimenoja ja yksityistävät terveydenhoitoa. Julkisen tuen ja huollon piiristä tippuneet sairaat ja työttömät kansalaiset hakeutuvat sen puolueen suojiin, joka syyllistää pientä maahanmuuttajaporukkaa supisuomalaisten puoluepolitiikkojen tekemistä valinnoista.

Viha ja pelko ovat demokratian pahimmat viholliset. Järki jäätyy, kun pelkokerroin kasvaa ja äänestäjä pannaan hakemaan suojelijaa edustajan sijaan. Pelko ja viha ovat kuitenkin nousemassa politiikan täsmäaseiksi.

Suuntaus on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa julkiseen mediaan on pesiytynyt äärimmäisen aggressiivinen joukko ammattimaisia uhkakuvien lietsojia. Pelottavinta on se, että tv-kanava Foxin kaltaisten disinformaatiokanavien pelottelijat tuntuvat saavan ohjeet suoraan johtavilta poliittisilta toimijoilta. Suojelijat eivät suojaa vaan käyttävät mediaa kyynisen tarkoitushakuisesti kiristämään suojeltavien hädän tunnetta.

***

Paraikaa elokuvateattereissa pyörii toimintajännärin muottiin valettu essee valheellisen demokratian vaaroista: Fair game -elokuva.

Tarina lienee tuttu: Vuonna 2003 Valkoinen talo vuodatti CIA-agentin Valerie Plamen nimen julkisuuteen. Vuoto oli ilmeisesti kosto sille, että Plamen mies, diplomaatti Joe Wilson oli julkisuudessa arvostellut Bushin hallintoa Irakin ydinaseohjelmaa koskevan tiedon manipuloinnista. Juuri Irakin joukkotuhoaseiden kuviteltu uhka oli tärkein perustelu Yhdysvaltain käynnistämälle hyökkäykselle, jonka tuhoisista seurauksista Lähi-idän alue ei ole vieläkään toipunut. Ydin- tai muita joukkotuhoaseita ei Irakista koskaan löytynyt.

Bourne-sarjan tuottanut elokuvan ohjaaja Doug Liman osaa kuljettaa tarinaa tehokkaasti, ja näyttelijäkaarti (valovoimaiset Naomi Watts ja Sean Penn sekä niljakas David Andrews pääkonnan osassa) tekevät vakuuttavaa työtä. Ravistavinta elokuvassa ovat kuitenkin draaman lomaan upotetut aidot otteet aikalaisista televisiolähetyksistä, joissa uutislukijat ja talkshow-vieraat suoltavat Valkoisen talon noitajahtia tukevia valheita olan takaa.

***

Barack Obaman noustua valtaan yhteys Foxin ja Valkoisen talon välillä on katkennut. Republikaanisen puoleen äärilaita – niin sanottu teekutsuliike – saa kuitenkin levittää muiden muassa Foxin ja tuhansien verkkosivustojen kautta mitä ihmeellisintä poliittista roskaa.

Äskeisten niin sanottujen välivaalien tulosten perusteella tällä disinformaatiolla oli kuitenkin vain rajallinen vaikutus äänestystuloksiin. Republikaanit toki anastivat kuusi uutta senaatin paikkaa ja kaappasivat määräenemmistön edustajainhuoneessa, mutta useat Foxin vahvasti tukemat ääripelottelijaehdokkaat – kuten Delawaren Christine O’Donnell – eivät voittaneet kisaansa. Opposition lietsoma pelon ilmapiiri tehosi erävoittoon, mutta ainakaan vielä eivät ilmihullut kansalle kelpaa.

Kahden vuoden kuluttua teekutsuliikkeen maskotti ja Foxin lemmikki Sarah Palin tavoittelee taas Valkoista taloa. Löytyykö silloin äänestäjiltä rationaalista itsesuojeluvaistoa torjua uskonnolliseen fundamentalismiin, ksenofobiaan ja pelotteluun perustuvaa pyrkimystä muovata kansalaisten käsitystä omista intresseistään?

Ja löytyykö tällaista järjen vaistoa suomalaisilta äänestäjiltä ensi keväänä?

Kirjoittaja on kansainvälisen kehitystyön professori Jyväsylän yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.