Vieraskolumni

Väkivaltaa ja kehitystoivoa

Arvoista ja ihmisoikeuksista on jaksettava ja rohjettava pitää kiinni.
Markku Kuisma
24.9.2012

Miten pitäisi suhtautua uutiskuviin, jossa suuren rauhanideologian edustajat vannovat silmitöntä vihaa ja julmaa kuolemaa pilkkaajilleen? Eivätkä vain vanno, vaan myös tappavat ja polttavat pyhässä raivossaan sivullisia, joiden ainut vika on sattua olemaan saman maan tai maanosan asukas kuin "pilkkaajakin".

Onko meidän tyydyttävä liiankin tuttuun ja velttoon "monikulttuurisuuteen"?

Siis jotenkin siihen tyyliin, että tämmöiset väkivalta- ja tappamisrituaalit nyt vain kuuluvat tuohon tai tähän kulttuuriin elimellisenä piirteenä. Ja kun näin on, mikä minä olen muka ylhäältä tuomitsemaan ja pakottamaan muita omien arvojeni mukaisiin käytöskoodeihin.

Tämän tien päässä ei tosin monikulttuurisuus kukoista. Heti kun "pilkkaajiaan" kuolemalla ja väkivallalla rankaiseva suunta saa yliotteen, ensimmäisinä hirsipuussa killuvat kaiken suvaitsevat ymmärtäjät. Euroopan pitkä historia tulvii tästä esimerkkejä, ei siis edes tarvitse kurkkia kaukaisempiin sivilisaatioihin ongelman ytimen ymmärtääkseen.

***

Väistöliike on myös vedota muiden kulttuurien, ideologioiden tai uskontojen tekemiin kamaluuksiin. Eikö muka X-uskonto vuonna Y syyllistynyt vastaavaan? Eivätkö N-nistit tehneet hirmuisia rikoksia ihmiskuntaa vastaan vain puoli vuosisataa sitten?

Kyllä, näin tekivät ja noin syyllistyivät.

Tämä tietäminen on ilman muuta olennaista. Mutta ei mikään kauheus siitä parane, että sen rinnalle asetetaan toinen yhtä iso tai kolmas vielä suurempi rikos ihmisyyttä tai ihmiskuntaa vastaan. Pikemminkin se kertoo ongelman lohduttomasta suuruudesta.

Parhaimmillaan tieto myös oman kulttuuripiirin kauheuksista tuo tarvittavaa nöyryyttä ja siten taittaa selkää ylimielisyydeltä, josta ei tietenkään ole muuta kuin haittaa. Suhteellistaminen ja aito pyrkimys katkeruuden, vihan ja väkivallan syiden syvempään ymmärtämiseen ovat ilman muuta tarpeellisia ja kiitettäviä toimintamalleja.

Mutta tästä huolimatta on jaksettava ja rohjettava pitää kiinni arvoista ja ihmisoikeuksista, edes sellaisina kompromisseina kuin ne ilmenevät YK:n ihmisoikeuksien julistuksissa.

***

Yksinkertaistaen mikrotasolle: se, että ymmärrämme vaikkapa ryöstömurhaajan tai raiskaajan käytöstä onnettoman henkilöhistorian tai kulttuuritaustan avulla, ei voi mitenkään muuttaa sitä, että rikoksesta on rangaistava ja tekijä eristettävä kanssaihmisten suojelemiseksi.

Raaka väkivalta, jota tuntuu tulvivan joka tuutista, vaikuttaa kieltämättä lohduttomalta. Onko mihinkään muuhun kuin pessimismiin aihetta? Onko kehityksellä mitään sijaa, kannattaako paremman puolesta ponnistella?

Ehkei kaikki sittenkään ole niin mustaa kuin tuntuu. Ihmiskunta on vuosituhansien mittaan sittenkin kehittynyt huikeasti.

Niin ei ole tapahtunut toki tasaisesti ja tasa-arvoisesti kaikkialla ja kaikkia koskien. Mutta silti on niin, että aika isossa osassa maailmaa pidetään kaikkia ihmisiä koskevia perusoikeuksia itsestäänselvyyksinä. Jo se on hurja kulttuurivallankumous.

Orjia, (jalka)vaimoja ja palveluskuntaa ei saa enää tappaa tai kiduttaa, ainakaan hetken mielijohteesta eikä monissa maailman maissa lainkaan. Onpa orjuus jopa kielletty, joskaan ei kokonaan loppunut. Rauhanomainen kauppa on valtaosin korvannut ikiaikaiset ryöstöretket, ja joukkoraiskauksetkin ovat kai jo useimmissa armeijoissa ainakin virallisesti kielletty. Tämäkin on edistystä, vaikka sen toteaminen puistattaa.

Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, elämme nykyään väkivallattominta aikaa ihmiskunnan tuhansien vuosien historiassa. Näin väittää esimerkiksi amerikkalaisprofessori Steven Pinker, joka kirjassaan "The Better Angels of Our Nature" käy läpi sivilisaatioiden kehityskulkuja viiden vuosituhannen takaisesta, maatalouden läpimurron synnyttämästä "pasifikaatiosta" läpi 1700-luvun valistuksen ja 1900-luvun jälkipuolen "pitkään rauhaan".

Pinkerin teesit ja todistusaineiston laatu ovat tietenkin kiisteltyjä ja kyseenalaistettuja, mutta kiinnostavia ne ovat. Ja ennen kaikkea ne ovat optimismissaan tarpeellisia. Jos usko edistyksen mahdollisuuteen hautautuu kokonaan inhorealismin alle, silloin ei todellakaan ole aihetta muuhun kuin synkkyyteen.

Kirjoittaja on Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.