Vieraskolumni

Väkivallan kierteet

Demokraattisia johtajia arvostetaan niin Ruotsissa kuin Nepalissa.
Päivi Ahonen
21.9.2003

 Kuva: Päivi Ahonen
Väkivalta on jälleen koskettanut meitä läheltä, kun naapurimaan ulkoministeri on kuollut puukotuksen uhrina. Tahtomattaankin sitä jää miettimään väkivallan syitä niin kotona rikkaassa pohjolassa kuin kaukana köyhässä Nepalissa.

Kaikki tietävät, että Nepalissa on elämänaineksia paljon vähemmän kuin vauraassa Ruotsissa. Siksi olikin hämmentävää katsoa televisiosta Anna Lindhin murhan jälkeisenä päivänä Slussenin suomalaisten haastattelua, jossa he kertoivat, kuinka köyhyydessä elävien tukholmalaisten sosiaali- ja terveyspalveluja on kaiken aikaa leikattu. Laitapuolen kulkijoiden tarinat näyttivät puhuvan siitä, että tukalissa oloissa elävät saattavat joskus turhautuneina tarttua puukkoon.

***

Jos huono-osaisten kauna hyvinvoivia kohtaan osoittautuu murhan motiiviksi, on kaiketi aiheellista miettiä, mihin sosiaalipalvelujen leikkaukset perustuvat? Miksi yhteiskunnan tuella järjestettävä terapia on yhä harvinaisempaa?

Tai mihin valtion vuosittaista ylijäämää tarvitaan kiepeämmin kuin työttömien, sairaiden, kodittomien, alkoholistien tai huumeiden käyttäjien koulutukseen, hoitoon, kuntoutukseen?

***

Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa väkivalta on kuitenkin satunnaisempaa kuin väkivallan kierteeseen juuttuneessa Himalajan vuoristovaltiossa Nepalissa, jossa ihmiset ovat eläneet väkivallan keskellä jo lähes kymmenen vuotta. Väkivallan tekojen taustalla olevat syyt ovat mitä ilmeisimmin ihmisten köyhyys, tasa-arvon puute ja elinoloerojen kärjistyminen.

"Kathmandu on saari köyhyyden meressä", sanoi Maailmanpankin johtaja käydessään jokin aika sitten Nepalissa. Joillakin alueilla Nepalin maaseudulla lakkautettiin maaorjuus vasta vuonna 2000. Luokkaerot ovat hindulaisessa kastiyhteiskunnassa valtavat. Rikkaat elävät ylellistä elämään, ja lukuisat palvelijat hoitavat nykyaikaisilla mukavuuksilla varustettuja koteja. Yli puolet kansasta ei osaa lukea ja kirjoittaa.

***

Mieleen on jäänyt pari vuotta Nepalissa asuneen yhdysvaltalaisen työntekijän Nepali Times -viikkolehteen kirjoittama rohkea kommentti: "Jos olisin itse noista oloista lähtöisin ja näkisin millainen tulevaisuus minua odottaa, en ihmettelisi, vaikka siirtyisin kapinaliikkeen riveihin." Maolaisten tasa-arvon sanoma uppoaa hedelmälliseen maaperään.

Kesäkuussa minulla tarjoutui tilaisuus puhua uuden rauhanliikkeen perustajan, arvostetun nepalilaisen aikakauslehden Mulyankan päätoimittajan Shyam Shresthan kanssa. Shyam paljasti tilastoja, joita ei kovin usein näe julkisuudessa: Väkivallan aikana on kuollut noin 8000 ihmistä, ja heistä noin tuhat kuului Nepalin armeijaan, poliisivoimiin tai puolisotilaallisiin joukkoihin. Lopuista hieman alle 2000 oli maolaisia ja runsaat 5000 viattomia siviilejä.

Suurin osa sisällissodan aikana kuolleista ihmisistä on siis saanut surmansa maan armeijan aseiden luodeista. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi maolaisia tuetaan heidän väkivaltaisista otteistaan huolimatta.

***

Kesäkuussa oltiin vielä toiveikkaita. Vuoden alussa julistettu tulitauko oli voimassa, ja rauhanneuvottelut etenivät, vaikkakin hitaasti ja kivuliaasti. Kun maolaiset johtajat saapuivat Intiasta Kathmanduun, heitä oli vastaanottamassa 35 000 ihmisen joukko. Ihmiset halusivat nähdä vallankumousjohtajat silmästä silmään.

Kuningas nimitti kesäkuussa toisen itselleen suosiollisen yhden puoleen hallituksen, kun edellinen pääministeri erosi muiden puolueiden painostuksesta.

Uusi rauhanliike yritti luoda niin laajan julkisen mielipiteen rauhanomaisen ratkaisun puolesta, että rauhanneuvotteluja olisi ollut pakko jatkaa - jopa edäemokraattisen hallituksen kanssa. Liike epäonnistui, ja tulitauko päättyi muutamia viikkoja sitten. Maolaiset sulkivat perustamansa toimiston Kathmandussa ja siiryivät taas maan alle.

Hallituksen ja maolaisten välisen eripuran perussyynä oli se, että kuningasta totteleva hallitus ei suostu neuvottelemaan perustuslakia säätävän kokouksen tarpeellisuudesta.

Tulitauon päättymisen jälkeen maolaiset ovat jo murhanneet eläkkeellä olleen everstin ja poliisin paikallistason johtoa. He ovat myös yrittäneet saada hengiltä edellisen hallituksen sisäministerin.

***

Nepalin väkivallan kierre kulminoituu yhä enemmän armeijan tukeman kuninkaan vastaiseen liikehdintään.

Kierre monimutkaistui pari vuotta sitten, kun Nepalissa koettiin dramaattinen murhenäytelmä, jossa edesmenneen kuninkaan poika surmasi vanhempansa ja kymmenkunta muuta kuningashuoneen jäsentä.

Tämä on virallinen totuus. Nepalilaiset eivät vieläkään usko, että maan tuleva kuningas surmasi omat vanhempansa. Myös nykyistä kuningasta, edesmenneen hallitsijan veljeä kohtaan tunnetaan katkeruutta. Onko hän sittenkin suositun ja demokratiamyönteisen hallitsijan kuoleman takana?

Nepalissa koettiin kuningashuoneen järkyttävän verilöylyn jälkeen varmasti samanlaista henkistä kaaosta, kuin mitä suositun ulkoministerin puukotus aiheutti Ruotsissa. Demokraattisena ja hyvin organisoituneena maana Ruotsissa ei tarvittu ulkonaliikkumiskieltoja tai muita rajoituksia, ja suunnitelltu kansanäänestyskin voitiin pitää. Oletan, että Nepalin kaltaisessa maassa, jossa vaaleja ei ole väkivallan pelossa pidetty kahteen vuoteen, äänestystä olisi vastaavassa tilanteessa siirretty.

Ihmisten suru on kuitenkin käsinkosketeltavaa molemmissa maissa. Tukholmassa kukkavuoret täyttävät murhapaikan, ja kyynelehtivät ihmiset hiljentyvät edesmenneen ministerin kuvan edessä. Kathmandussa suositun kuninkaan kuoleman yksivuotismuistopäivänä edesmenneen kuninkaan henkilääkäri keräsi arkistonsa valokuvat näyttelyksi. Tuhannet kathmandulaiset jonottivat paahtavassa helteessä näyttelyyn tuntikausia.