Vieraskolumni

Uutta ulkopolitiikkaa

Suomi tarvitsee uskottavaa globaalipolitiikkaa. Mallia voisimme ottaa vaikka Norjasta tai Hollannista.
Matti Ylönen
28.9.2010

Suomessa vaaditaan usein ulkopolitiikan tuulettamista. Pitäisi puhua muustakin kuin Venäjästä ja EU:sta. Ajatus on helppo jakaa.

Älylliseen laiskuuteen syyllistytään kuitenkin silloin, kun ulkopolitiikan tuuletustalkoita käytetään kiertoilmauksena Nato-jäsenyydestä tai Yhdysvaltojen suhteista puhumiseen.

Molemmissa teemoissa kuuluu lähinnä kylmän sodan ja suomettumisen ajan kaiku - pelko siitä, ettei oltaisikaan osa myyttistä "Länsi-Eurooppaa".

Miten ulkopolitiikka sitten pitäisi ymmärtää? Tänä päivänä kyse on yhä useammin myös kehitys-, ympäristö-, rahoitusmarkkina- tai ihmisoikeuspolitiikasta, paremmin sanoen globaalipolitiikasta.

Uskottava globaalipolitiikka edellyttää laaja-alaista aktiivisuutta. Suomessa ylpeillään valitettavan usein jo sillä, että istutaan isojen tyttöjen ja poikien pöydissä. Ei riitä: pitää uskaltaa esittää kovaan ääneen myös asioita, joita kaikki eivät aina tue.

***

Toisenlaista esimerkkiä löytyy Norjasta. Norjan viime vuonna uudelleen valittu koalitiohallitus aloitti ensimmäisen kautensa syyskuussa 2005. Viisisataa päivää myöhemmin julkaistiin vihkonen nimeltä 500 päivää, 500 voittoa. Sen verran uudistuksia oltiin vajaassa puolessatoista vuodessa ehditty tehdä.

Vaikka kyse oli kaikilla politiikan aloilla tehdyistä aloitteista, mahtui mukaan myös paljon ulkopolitiikkaa.

Norja on ollut aktiivinen muun muassa kehitysmaiden velkojen mitätöinnissä, rahoitusmarkkinauudistusten vaatimisessa ja veroparatiiseihin puuttumisessa. Kaikki keskeisiä tämän päivän kehityspolitiikan teemoja.

***

Suun avaamiseen ei tarvita öljyrahaa, vaan poliittista tahtoa. EU:n ulkopuolella oleminen on toki antanut liikkumavaraa Norjalle, mutta aktiivinen ja äänekäs voi olla myös EU:n sisällä ja muilla foorumeilla, kuten Maailmanpankissa, IMF:ssä ja YK:ssa. EU:n pienemmistä maista esimerkiksi kävisi myös Hollannin edellinen hallitus.

Suomi ei valitettavasti ole pitänyt kovin korkeaa profiilia epäoikeutettujen velkojen mitätöinnin, laittoman pääomapaon tai rahoitusmarkkinauudistusten kaltaisissa nousevissa teemoissa.

Esimerkiksi kehitysmaille tärkeisiin Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:ään liittyvistä asioista keskustellaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa yleensä kaksi kertaa vuodessa. Käytännössä vastuu on pitkälti virkamiehillä. Poliittinen debatti ja ohjaus kaventuu suurimman osan vuotta valtiovarainministerin yksinpuheluksi.

***

Toivottavasti ensi hallituskausi tuo tähän muutoksen, oli sen tulos mikä hyvänsä. Hallitusohjelma on avainroolissa, kun uudistuksia lähdetään ajamaan. Tärkeää on kuitenkin myös se, että kansanedustajilta löytyisi jaksamista seurata eri teemoja.

Tässä myös kansalaisjärjestöt voivat olla tärkeässä roolissa. Esimerkiksi Norjan ajamista aloitteista monet ovat alun perin kehitysmaaliikkeen ja järjestöjen lanseeraamia.

Voittoja olisi tarjolla myös Suomen tulevalle hallitukselle, eikä kaikkea tarvitse keksiä alusta alkaen itse. Hyvä lähtökohta on muistaa, että Suomen ulkopolitiikkaa tehdään myös Venäjän, Yhdysvaltojen ja EU:n rajojen ulkopuolella.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.