Vieraskolumni

Uuden hallituksen uskottavuusongelma

Hallitus panttaa vuosilukua, johon mennessä Suomi pyrkii täyttämään YK:lle antamansa lupauksen kehitysavun tasosta.
Timo Lappalainen
25.6.2007

Timo LappalainenUusi hallitus on sitten karauttanut ensimmäisen vuosineljänneksen läpi - hieman hapuillen mutta vielä pystyssä seisten.

Hallitusohjelmaan tuli joitakin parannuksia kehityspolitiikan ja globaalin vastuun osalta, mutta samalla myös harmittavia heikennyksiä.

Maininta kehitysmaiden ns. omistajuudesta, eli siitä että kehitysmailla on suvereeni oikeus suunnitella maansa kehittämistä ja päättää tarvittavista toimenpiteistä, oli ilman muuta merkittävä parannus.

Tässä Suomi on erinomaisesti linjassa vuonna 2005 laaditun ns. Pariisin julistuksen kanssa, jossa määritellään tehokkaan kehitysavun keskeiset osatekijät. Omistajuus on yksi niistä.

Merkittävä heikennys oli sen sijaan jättää mainitsematta vuosi, johon mennessä Suomi pyrkii saavuttamaan YK:n suosittaman kehitysavun tason eli 0,7 prosenttia bruttokansantulosta. Tältä osin Suomen pitkä korpivaellus näyttää vain jatkuvan.

Uusi hallitus toki otti askelia oikeaan suuntaan, kun kehitysapua lisättiin liki 370 miljoonalla eurolla sen 250 miljoonan asemesta, jolla Vanhasen ensimmäinen hallitus oli liikkeellä.

Valtionvarainministeriön suunnalta viesti on ollut selvä: nyt ei luvata jotakin, josta ei voida mahdollisesti myöhemmin pitää kiinni.

***

Älyllinen epärehellisyys, johon edellinen hallitus luultavasti syyllistyi, ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Juhlapuheissa ja kansainvälisillä sekä alueellisilla näyttämöillä kerättiin helpot pisteet kotiin, kun samaan aikaan puhti lupausten täyttämiseen hyytyi merkillisen nopeasti kotimaan kamaralla.

Moni unohtaa, että toissa vuonna sovitut laskelmat EU-alueen kehitysavun noususta 0,56 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä perustuivat jäsenmaiden antamiin sitoumuksiin tai lupauksiin oman kansallisen kehitysavun kasvusta. Laskelmissa lähdettiin liikkeelle siitä, että myös Suomi pitää kiinni sitoumuksestaan nostaa apu 0,7 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Uusi hallitus ei halua synnyttää itselleen uskottavuusongelmaa. Onko poliittisen vastuun pakoilu kuitenkin pienempi paha kuin epärehellisyys?

Politiikan yksi keskeinen lähtökohta on, että päättäjät asettavat tavoitteita ja kertovat, millä keinoin tavoitteisiin pyritään. Panokset isketään pöytään jo alkuvaiheessa, ja sen perusteella äänestäjät voivat arvioida päättäjien onnistumista.

Sitoumusten välttäminen on toisenlaista epärehellisyyttä, jossa pelipanokset isketään näkyville vasta sitten, kun nähdään, mihin kohtaan rulettipallo pysähtyi.

***

Viime kevään vaalipaneelissa keskusteltiin globalisaation ja muun muassa kehityspolitiikan johdonmukaisuudesta. Keskustelu siirtyi EU:n maataloustukien ja kehitysmaiden elintarviketuotannon väliseen ristiriitaan. Hallituspuolueen kansanedustajaehdokas vaikeroi, että ”nämä ovat niin vaikeita asioita”.

Vaikeus tässä tapauksessa ei suinkaan ollut yksityiskohtien monimutkaisuus vaan valintojen tekeminen vastakkaisten vaihtoehtojen väliltä.

On varmaan totta, että valintojen tekeminen on vaikeaa, mutta ne jotka valtaa tavoittelevat ja ne, joille sitä myös annetaan, saavat luvan myös kestää tuon valinnanvaikeuden tuskan. Sitä saa mitä tilaa.

Vuosiluvun puuttuminen 0,7 prosentin tavoitteelta kielii juuri politiikkavajeesta ja rohkeuden puutteesta. Juuri niitä molempia tarvitaan kipeästi yhä eriarvoistuvassa ja polarisoituvassa maailmassamme.

Uuden hallituksen on mahdollisimman pikaisesti saatava tämä asia kuntoon. Vuosiluvun ilmoittaminen olisi selvä signaali siitä, että hallitus on muodostanut oman tahtotilansa YK-sitoumustensa toteuttamiseksi ja että se myös kantaa lupauksestaan täyden poliittisen vastuun.

Jos vuosilukua ei heru ja tasa-arvotupokin lipuu yhä utuisempaan tulevaisuuteen, hallituksella alkaa olla vakava uskottavuusongelma. Ennen pitkää sen kylkeen aletaan lyödä epärehellisen pelkurin leimaa.


Kirjoittaja on Kepan toiminnanjohtaja.