Vieraskolumni

Uskovatko Haitin naiset vielä huomiseen?

Haitissa vuonna 2002 ymmärsin ensimmäistä kertaa sydänjuuriani myöten sen, miten ihmisen elämä voi perustua uskolle suurempia voimia kohtaan. Mutta riittääkö uskoa edelleen?
Kaisu Tuominen
2.3.2010

Kaisu Tuominen

Port au Prince, syksy 2002

Lukutaitopiirejä järjestävän naisverkoston naiset johdattavat minua pitkin Haitin pääkaupungin Port au Princen köyhien lähiöiden kujia. Roskaläjien, likavesiä valuvien uomien ja lapsilaumojen läpi saavumme talon katolle, jonne kymmenet naiset ovat kokoontuneet oppiakseen lukemaan. Monella on pieni lapsi mukana.

Kyseessä on päivän viides vierailu ja olen jo menettänyt suuntavaistoni. Liikkuminen paikasta toiseen vie menopeliksi järjestetyllä kuorma-autolla kauan. Kadut ovat täynnä ihmisiä, tiet puolestaan reikiä ja sortumia. Kuumuus sekä likavesien ja mädäntyneiden roskien löyhkä uuvuttavat.

***

Seuraavana päivänä matka jatkuu Carrefourin kautta läheiseen Leoganen kaupunkiin.

Pääkaupungista poistuessa iskevät silmille paljaat vuorten ja kukkuloiden rinteet. Ero naapurimaan Dominikaanisen tasavallan vehreyteen on hätkähdyttävä. Täällä puita ei ole jäljellä enää nimeksikään ja eroosio on kuluttanut rinteet.

Naisverkoston lukutaitopiirejä organisoivat naiset ovat itse köyhien lähiöiden asukkaita. Suurin osa heistä saa toimeentulonsa kaupustelijoina. Tulkkina toimii englantia osaava opettaja Claudette, joka on avannut omaan lähiöönsä yksityisen päiväkodin.

Naisia yhdistää halu rakentaa parempaa tulevaisuutta - omaansa ja muiden. Päivien aikana en lakkaa ihmettelemästä naisten optimismia ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Toivo näkyy myös Port au Princen katukuvassa. Aamuisin tienvarret täyttyvät lapsiaan kouluun kuljettavista vanhemmista. Koulupuvut on pesty ja tärkätty kiiltävän puhtaiksi ja rypyttömiksi. Monen usko huomiseen syntyy uskosta jumalaan.

***

Oma mielikuvani haitilaisten tulevaisuudesta ei ole yhtä myönteinen. Heidän toimeentulonsa ja selviämisensä päivästä toiseen tuntuu mahdottomalta. Valtaosa elää kaupankäynnistä - usein vaikka vain omenanlohkojen myynnistä - sillä ainoastaan joka kymmenennellä haitilaisella on työpaikka virallisen talouden piirissä.

Puut on hakattu ja maaseudulla ruoantuotanto käy yhä hankalammaksi hedelmällisen maan ollessa kortilla. Kansallinen riisituotanto on näivettynyt halvan yhdysvaltalaisen riisin virratessa markkinoille.

Haitin poliittinen tilanne on enemmän kuin sekava. Valtiolla ei ole mitään perusrakenteita kansalaisten perusoikeuksien takaamiseksi. Peruspalveluiden kuten koulujen ja terveydenhuollon taso on heikkoa. Lähiöissä on turvatonta rikollisjengien hallitessa niitä.

***

Mutta elämä kaupungissa on helpompaa kuin maaseudulla. Siksi yhä useampi haluaa kaupunkiin.

Port au Prince on kasvanut anarkistisesti eikä infrastruktuuri ole pysynyt kasvun vauhdissa. Yli kaksi miljoonaa ihmistä on ahtautunut vuorten rinteiden ja meren rajaamalle alueelle. Lähiöissä talot kasvavat improvisoiden. Ylempänä vuorten rinteillä rikkaat rakentavat vailla mitään sääntelyä.

Naisverkoston kanssa toimivan keskuksen johtaja kertoo keskustelutilaisuudesta, jossa käsiteltiin kaupungin hallitsemattoman kasvun ja infrastruktuurin puutteen aiheuttamia uhkia. Kaikkein pahin uhkakuva ovat hurrikaanit, joiden aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt ovat useampaan otteeseen vaatineet ihmishenkiä.

***

CNN:n uutisvirran ääressä tammikuu 2010

Tuskin kukaan osasi edes pahimmissa painajaisissaan ennustaa tammikuun 12. päivän maanjäristystä. Katastrofin laajuudesta kertoivat jo ensimmäiset uutiset presidentinpalatsin ja muiden kaupungin suurimpien rakennusten romahtamisesta.

Tuho oli pahinta maanjäristyksen keskuksen lähellä Leoganessa ja Carrefourin tien varrella. Naisverkoston johtaja Gina pelastettiin verkoston talon raunioista. Moni muu verkoston aktiivi ja lukupiiriläinen kuoli rakennukseen tai kotiinsa.

***

Uutisia katsoessa en saa mielestäni tapaamieni naisten toivoa. Jo vuosientakaisissa olosuhteissa tunsin syvää kunnioitusta sitä kohtaan. Ensimmäistä kertaa ymmärsin sydänjuuriani myöten sen, miten ihmisen elämä voi perustua uskolle suurempia voimia kohtaan.

Mutta onko vielä mahdollista uskoa huomiseen, kun on menettänyt lapsensa, perheenjäsenensä, ystävänsä ja elinkeinonsa rippeet? Uskovatko naiset vielä jumalaan ja huomiseen? Murskautuiko naisten toivonkipinäkin raunioiksi?

Niin ajattelee haitilaisen ystävämme tytär, joka kirjoittaa Facebookissa: "This will be the end of it."

***

Santo Domingo tammikuu 2010

Kansainvälinen yhteisö on rynnistänyt auttamaan haitilaisia. Viikko maanjäristyksen jälkeen naapurimaassa Dominikaanisessa tasavallassa hotellin aula täyttyy Haitiin matkaavista ja sieltä palaavista toimittajista ja auttajista. Kaikki tapaamani dominikaanisen kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat aktivoituneet auttamaan haitilaisia. Kaupoissa kerätään ruokalahjoituksia. Teleoperaattori tiedottaa puheluiden olevan ilmaisia Haitiin.

Oma olo on voimaton. Maanjäristyksen uhrit odottavat apua vajaan neljänsadan kilometrin päässä, mutta itse en voi tehdä muuta kuin lahjoittaa rahaa. En voi kuin toivoa, että apu saavuttaa haitilaiset ja naisverkoston naiset.

***

Tiedotusvälineet uutisoivat siitä, että osa avusta on jämähtänyt lentokentälle ja että sen jakaminen on ollut vaikeaa infrastruktuurin ja valtiokoneiston puuttumisen vuoksi.

Santo Domingossakin tilanne näyttää vähintään sekavalta. Kaikki haluavat auttaa haitilaisia itse. Kansalaisjärjestöjen yksinäiset ratsut ajavat rajalle ja jatkavat matkaa vartioidussa saattueessa.

Haitiin matkaaviin on vedottu, jotta he varustautuisivat ruoalla ja juomalla ollakseen mahdollisimman omavaraisia. Silti mietityttää, onko aivan jokaisen matka perusteltu. Autosaattueen turvaaminen on pois vailla suojaa ja turvaa puistoihin kokoontuneiden kodittomien haitilaisten suojelusta.

Santo Domingon supermarketteihin on kasattu isoja lavoja puolen litran vesipulloja, joita auttajat ostavat kasapäin. Silmien eteen piirtyy kuva miljoonien tyhjien muovipullojen kellumisesta Port au Princen lähiöissä, joissa ei ole mitään jätehuoltojärjestelmää.

Joukko amerikkalaisia lähetyssaarnaajia on pidätettynä lasten salakuljetusyrityksestä.

***

Reilu kuukausi maanjäristyksen jälkeen Haiti on jo poistunut uutisotsikkojen kärkipäästä.

Mitä naisverkoston naiset kokevat ja ajattelevat parhaillaan? Heidän yhteistyökumppaninsa mukaan paras apukeino olisi antaa pieniä rahallisia avustuksia, jotta naiset pääsisivät jatkamaan elämäänsä.

Kansainvälisellä yhteisöllä on alkukangertelusta huolimatta mahdollisuus näyttää, että se kykenee hätäapuun mustan pörssin markkinoita tehokkaammin ja että se on todella sitoutunut tukemaan Haitia pitkäjänteisesti ja luomaan uskoa huomiseen.

Kirjoittaja on perheensä kanssa sapattivapaalla Costa Ricassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta