Vieraskolumni

Universaaleja unelmia

Köyhien ja heikoimmassa asemassa olevien vastakkainasettelu on aikamme vastenmielisimpiä piirteitä.
Marikki Stocchetti
2.12.2014

Meillä kaikilla on unelmia, mutta niiden mittakaava vaihtelee. Joillekin perustarpeiden toteutuminen olisi unelmien täyttymys, toiselle materiaalisesta yltäkylläisyyden keskellä mikään ei riitä.

Vaikka aineellinen hyvinvointi ei välttämättä takaa tyytyväisyyttä, ilman riittävää materiaalista perustaa elämä on kädestä suuhun selviytymistaistelua. Tästä yhä useammalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta.

Myös tilastot muistuttavat, että suhteellinen, oman maan kansalaisiin vertautuva köyhyys ja eriarvoisuus ovat kääntyneet taas kasvuun viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana maailmanlaajuisesti. Syntymämaa, sukupuoli ja yhteiskuntaluokka määrittävät yhä yksilön elinkaarta, vaikka juuri tämä lähtöasetelma on halutta poistaa ihmiskunnan historiasta.

* * *

Kansainvälisissä kehityspiireissä köyhyyden vähentämisen mittatikkuna on jo pitkään käytetty tuloperustaista 1,25 dollaria päivässä rajaa, joka piirtää viivan äärimmäisen köyhyyden ja köyhyyden välille. Reilulla dollarilla ei paljon unelmia toteuteta.

Lisäksi yksikin ennakoimaton tapahtuma voi suista kierteeseen, josta ei enää ole paluuta. Siksi köyhyys on hengenvaarallista.

Tuloköyhyyden lisäksi eriarvoisuuteen liittyy myös nippu muita merkittäviä tekijöitä, kuten rajalliset oikeudet ja mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa oman elämään liittyvissä asioissa. Henkinen ja sosiaalinen osattomuus voi joskus olla jopa taloudellista raskaampi, yhdessä yhtälö on murskaava kaikkialla maailmassa.

Köyhien ja heikoimmassa asemassa olevien vastakkainasettelu on aikamme vastenmielisimpiä piirteitä. Lapsilisien ja kehitysyhteisvarojen asettaminen vastakkain on piirtää mielikuvan siitä, että varaa on vain jompaankumpaan, eikä vaihtoehtoja ole.

Tosiasiassa lyhytnäköisen talouspolitiikan, palkkiojärjestelmien, heikosti suunniteltujen, kilpailutettujen ja toteutettujen julkisten hankintojen seurauksena varaa ei enää kohta ole kumpaankaan tai mihinkään muuhun.

* * *

Huonoista päätöksistä kärsivät eniten ne, jotka vähiten ovat niihin voineet vaikuttaa. Siksi yhtälö on terveellistä tarkastella juuri eriarvoistumisen ja sen syiden kautta.

Maapallon väestön ja aineellisen kulutuksen kasvu yhdistettynä hyvinvointikuiluun ovat johtaneet tilanteeseen, joka vaatii uudenlaista poliittista ajattelua.

Se, että tänään köyhyys on tosiasiallisesti laskenut 40 prosentista 20 prosenttiin viimeisen 25 vuoden aikana, 90 prosentilla maailman väestöstä on saatavilla puhtaampaa vettä kuin aikaisemmin, yhä suurempi osa lapsista elää yli viisivuotiaaksi, yhä useampi lapsi pääsee kouluun ja hiv-epidemia on kääntynyt laskuun, ovat toki hyviä uutisia. Ne luovat uskoa siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa.

Kehitysavulla on ollut tässä merkittävä rooli, mutta se ei yksin riitä. Myöskään tämä kehityspolku ei vielä ole tarpeeksi, eikä se välttämättä tule kestämään, ellei kokonaisvaltaisempaa kestävän kehityksen tietä saada aikaiseksi.

Eriarvoisuus murentaa sekä yhteiskuntarauhaa että kestävää talouskasvua. Kun mittakaava kasvaa maailmanlaajuiseksi, ongelmat kertaantuvat.

* * *

YK:n uusia kestävän kehityksen tavoitteita valmisteleva työryhmä on asettanut yhdeksi tulevaisuuden tavoitteeksi myös eriarvoisuuden vähentämisen.

Ajatus ei ole uusi, sillä kestävän kehityksen käsitteeseen liittyy oleellisesti sukupolvien välinen sekä sisäinen solidaarisuus.

Eriarvoisuusvinkkeli auttaa myös hahmottamaan kehitysagendan universaalit ulottuvuudet. Köyhyys ei ole vain kehitysmaiden asia, vaan universaali ilmiö. Eriarvoisuuden vähentäminen pienentää myös äärimmäistä köyhyyttä. Siksi nämä tavoitteet kulkevat samaan suuntaan. Kumpikin unelma on toteutettavissa.

Kirjoittaja on EU:n kehityspolitiikkaan erikoistunut tutkija ja Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.