Vieraskolumni

Ulkomaalaisista auttajista

Etelään lähetetyt työntekijät ovat isossa roolissa kehitysyhteistyössä, mutta onko heidän hyödyllisyydestään takeita tai tutkimuksia?
Sumit Sharma Sameer
15.8.2011

Harvoin näkee analyysejä kehitysyhteistyöhön lähetetyistä työntekijöistä – niin sanotuista expateista – pohjoisissa kansalaisjärjestöissä, jotka toimivat kehitysmaissa. Tarkoitan "pohjoisilla järjestöillä" rikkaiden maiden järjestöjä (niin kuin vaikka World Vision ja Save the Children) – erotuksena "eteläisiin järjestöihin", jotka ovat köyhien maiden omia järjestöjä, ja joita usein kutsutaan "paikallisiksi järjestöiksi".

On hämmästyttävää, että expatteja on tutkittu niin vähän, vaikka he ovat merkittävä osa monien kansainvälisten järjestöjen toimintaa. Täällä Nepalissa lähetettyjä työntekijöitä leimaa nähdäkseni kolme tekijää: toimintaympäristön tuntemisen ja kulttuurisen herkkyyden puute, taipumus olla antamatta arvoa paikallisten työntekijöiden tiedoille ja taidoille, ja heidän ylläpitämisensä korkeat kustannukset.

***

Nepalissa pohjoisen järjestöt ovat aggressiivisesti puhuneet kehityksestä. Ne ovat vaikuttaneet maan politiikkaan ja kehitysohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen siitä lähtien kun maa vuonna 1990 siirtyi demokratiaan. Pohjoisen järjestöjen toimintaympäristö on nykyään muuttunut. Etelässä, mukaan lukien Nepalissa, on kasvanut vahvoja, itsenäisiä järjestöjä, jotka uhkaavat pohjoisen järjestöjen asemaa ja tarpeellisuutta. Kirjallisuutta aiheesta on vähän, mutta se vähä viittaa siihen, että syvällinen maakohtainen analyysi on tarpeen.

Nepalissa asiaa ei ole tutkittu parista todennäköisestä syystä. Ensinnäkin on maan tapa hyväksyä ulkomaisten aputyöntekijöiden rooli ilman tieteellistä tutkimusta. Avunsaajat ja koko yhteiskunta suhtautuu expatteihin lähes orjallisen kuuliaisesti. Hyvin harvat uskaltavat kyseenalaistaa ulkomaisten asiantuntijoiden tarpeen myös siksi, että heidän läsnäoloonsa liittyy yhteiskunnallista, poliittista ja taloudellista hyötyä.

***

Expattien hyötyjen harvat kyseenalaistajat keskittyvät ulkomaalaisten rajattuun ymmärrykseen maasta, sekä kulttuurisen herkkyyden ja tietoisuuden puutteeseen.

Kansalaisyhteiskunnan veteraanijohtaja Devendra Raj Pandey on sanonut: "Ei ole enää — jos koskaan on ollutkaan — mitään syytä ajatella, että meidän kansainväliset ystävämme ja kumppanimme ovat meitä viisaampia tai älykkäämpiä vain sen tähden, että heillä on rahaa jaettavanaan. Huolestuneet rahoittajat ja diplomaatit […] ovat paljastaneet tietämättömyytensä ja herkkyyden puutteensa mitä tulee tähän maahan, sen ihmisiin ja heidän toiveisiinsa niin perinpohjaisesti, että heillä on hyvin vähän oikeutta olettaa meidän kuuntelevan heidän huonosti osuvia neuvojaan, joita epäilemättä satelee tästä edeskin."

Näyttää myös siltä, että lähetettyjen työntekijöiden tapa aliarvioida paikallisten kollegoidensa tietämystä on kasvussa. Järjestöjen johtamista käsittelevässä kirjallisuudessa tämän sanotaan johtuvan kasvavasta jännitteestä niin sanottujen "sisä- ja ulkopuolisten" työntekijöiden välillä. Jännitettä lisäävät erot paikallisen ja ulkomaisen työvoiman hintalappujen välillä. Se vähä kirjallisuus mitä tästä on olemassa, tuomitsee lähetettyjen työntekijöiden arvon paikalta palkattuun väkeen nähden, sillä heidän palkkaamisensa on niin kallista.

***

Vertaileva tutkimus Save the Childrenin kumppanijärjestöjen parissa Etelä-Aasiassa tuli siihen johtopäätökseen, että ne järjestöt, jotka käyttivät ulkomailta lähetettyä työvoimaa ohjelmiensa johtamiseen, onnistuivat kaiken kaikkiaan huonommin kuin ne järjestöt, jotka käyttivät paikalta palkattuja työntekijöitä. Raportissa todettiin, että paikalta palkattu työvoima pääsi paremmin kosketuksiin ruohonjuuritason hyödynsaajien kanssa. Järjestöissä, jotka käyttivät paikalta palkattua väkeä oli myös vähemmän jännitteitä sisä- ja ulkopuolisen työvoiman välillä.

Moraaliselta kannalta, marxilaista näkökulmaa lähentyen, voidaan ajatella, että maan kansalaiset ovat parhaita johtamaan ohjelmia omassa maassaan, jotta voidaan varmistaa pitkän aikavälin tuloksellisuus ja kestävä kehitys.

Lisäksi monet väittävät, että lähetettyjen työntekijöiden käyttö ennemmin heikentää kuin vahvistaa paikallista osaamista, sillä lähetetyt työntekijät vievät kaivattuja työpaikkoja päteviltä paikallisilta. Lähetetyt työntekijät tyypillisesti työskentelevät johtotehtävissä, mikä auttaa heitä säilyttämään kontrollin käsissään, eivätkä he yleensä siirrä taitojaan, tietojaan tai kansainvälistä kokemusta paikalta palkatuille.

***

On myös vasta-argumentteja, jotka puolustavat lähetettyjen työtekijöiden tarvetta kansainvälisissä kehitysjärjestöissä.

Lähetettyjen työntekijöiden läsnäoloa voi perustella sellaisilla taidoilla, joita ei paikan päällä ole. He voivat myös kuroa umpeen aukkoja paikallisten tietotaidossa ja tarjota linkkejä kansainvälisiin järjestelmiin. Työskentely toisista maista tulevien ihmisten kanssa on luonnollinen ja välttämätön osa globalisaatiota.

Yhtä tärkeää on, että lähetettyjen työntekijöiden läsnäolo voi hillitä korruptiota, joka voi rehottaa paikalta palkatun työvoiman keskuudessa, mikä voi haitata järjestöjen toimintaa. Mutta se, ettei paikallista osaamista olisi, oli ehkä totta muutama vuosi sitten, muttei ole enää.

Osaavien paikallisten puute on ennemminkin osoitus järjestöjen rekrytointipolitiikan epäonnistumisesta: ei osata tunnistaa paikallisia taitoja. Eikä korruptiokaan enää ole vain paikalta palkattujen synti, vaan se ulottaa lonkeronsa myös expattien puhtaiden vaatteiden sisään.

***

Viime kädessä totta on ainakin se, että on hyvin vähän tutkimusta siitä, tulisiko työntekijöitä lähettää pohjoisesta etelään. Järjestöjen johtamisessa on monia asioita, jotka tarvitsevat huomiota, läpinäkyvyydestä tilinpitoon ja edustavuuteen. Vaikka kirjallisuudessa viitataan lähetettyjen työntekijöiden käytön negatiivisiin puoliin, on expateilla toki suuri rooli kansainvälisten järjestöjen hyvässä johtamisessa.

Ennen poliittisia päätöksiä — ainakin Nepalin kontekstissa — tarvitaan tietoon ja tutkimukseen pohjaavaa keskustelua. Nykyään vain oletetaan, että pohjoisen järjestöt ja lähetetyt työntekijät toimivat Nepalissa auttaakseen meidät yli siirtymäkauden. Mutta vielä ei osata sanoa perustuvatko nämä oletukset vääristyneelle yleiselle mielipiteelle, vai onko niiden takana faktaa. Johtopäätökset voi vetää varmasti vasta, kun aiheesta on tehty empiiristä tutkimusta.

Kirjoittaja on nepalilainen toimittaja ja kirjailija, joka on opiskellut järjestöjohtamista London School of Economicsissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa. Kolumni on aiemmin julkaistu Kathmandu Post -lehdessä.