Vieraskolumni

Uhkana mummotulva

Miten todistaa suomalaiselle viranomaiselle, että kuuluu perheeseen?
Johanna Latvala
24.8.2010

Johanna LatvalaSisäministeriössä on valmisteltu ulkomaalaislakiin muutosehdotus, joka koskee oleskeluluvan myöntämistä Suomen kansalaisen vanhemmalle. Lakia on tarkoitus höllentää jossain määrin.

Kovin lupaavalta ei tosin kuulosta se, että nykyisestä tilanteesta, jossa lupa voidaan myöntää henkilölle, joka on "täysin" riippuvainen Suomessa asuvasta omaisestaan, pyritään tilanteeseen, jossa lupa heltiäisi myös "huomattavassa määrin" riippuvaiselle.

Ongelman taustalla on suomalainen ydinperhekäsitys, joka määrää sen, kuka Suomeen pääsee. Viime aikoina paljon esillä olleet "mummokarkotukset" ilmentävät ajattelua, jonka mukaan aikuisten ihmisten vanhemmat eivät kuulu perheeseen.

***

Tämä ydinperhekysymys - suomalaisen perhemallin ideaali - onkin kinkkinen juttu. Sitä sovelletaan maahanmuuttajiin, vaikka se olisi täysin ristiriidassa heidän oman kulttuurinsa kanssa.

Esimerkiksi afrikkalainen perhekäsitys on tyystin erilainen. Tein väitöskirjani kenialaisten perheiden sukuvelvollisuuksista ja -verkostoista. Kymmenistä tutkimistani perheistä ydinperheitä oli vain muutama, ja niissäkin oli vuosien varrella asunut lukuisia sukulaisia.

Muut perheet muodostuivat esimerkiksi vanhemmista, heidän lapsistaan, ja toisen tai molempien vanhempien siskosta tai veljestä. Oli perheitä, joissa asui isoäiti, hänen kolme tytärtään ja yhden tyttären kaksi lasta. Joissakin perheissä taas oli vanhemmat ja heidän aikuinen poikansa vaimoineen ja lapsineen.

Perhe ymmärretäänkin sukulaisista koostuvaksi verkostoksi, riippumatta siitä, jaetaanko ulkohuussi. Asumisjärjestelyt ovat joustavia ja muuttuvia - henkilö saattaa asua yhden sukulaisen luona vaikkapa vuoden ja siirtyä sitten toisen sukulaisen luo.

Sukulojaalisuus ei rajoitu samassa taloudessa asuviin, vaan ulottuu koko sukuverkostoon. Esimerkiksi varakkaammat sukulaiset neuvottelevat ja vuorottelevat köyhempien sukulaisten majoittamisesta tai koulumaksuista.

Osin tämä johtuu puutteellisesta sosiaaliturvasta: kun yhteiskunta ei tue, perheen täytyy tukea. Mutta kyseessä on myös kulttuurinen, jaettu ymmärrys siitä, että sukulaisilla ON velvollisuus huolehtia toisistaan.

***

Suomalaisen individualistisen perhekulttuurin mukaan jokainen huolehtikoon itsestään, ja ellei siihen pysty, yhteiskunta huolehtii. Mielenkiintoista sikäli, että maahanmuuttajien kohdalla noudatettu ydinperheajattelu tavallaan kumoutuu siinä vaiheessa, jos omainen pääsee Suomeen. Yllättäen perhe joutuukin kustantamaan tämän "ydinperheeseen kuulumattoman" sukulaisen elämisen.

Sisäministeriön mukaan "muiden" perheenjäsenten hakemuksia on tullut vuoden 2007 alusta tämän vuoden elokuun puoliväliin saakka 287, joista oleskeluluvan on saanut 31 henkilöä.

Siis kolmen ja puolen vuoden aikana alle 300 hakemusta! Ei vaikuta suorastaan siltä, että ongelma olisi riistäytymässä käsistä. Mutta ehkäpä Suomeen tulisi suoranainen mummotulva, jos lakia muutettaisiin merkittävästi.

Joka puolella olisi ulkomaalaistaustaisia mummoja! Eipä silti, nämä mummot todennäköisesti hoitaisivat lapsenlapsiaan kotona, jolloin säästyisi päiväkotipaikkoja, eli mummot lunastaisivat ihan rahallisestikin oikeutensa olla maassamme.

***

Sitten on tämä päänvaivaa aiheuttava somalien perheenyhdistämisasia. Jokainen hakija haastatellaan perhesuhteiden selvittämiseksi ja apuna käytetään dna-testejä.

Mutta ajatellaanpa hetkinen vaikkapa somalialaista maalla asuvaa perhettä. Saattaa olla, että perheeseen on alun perin kuulunut vanhemmat ja heidän lapsensa, mutta sitten naapurin vanhemmat kuolevat aidsiin ja heidän lapsensa jäävät orvoiksi. Yleensä aidsorvoista huolehtivat muut sukulaiset, mutta jos sellaisia ei ole, naapurit saattavat ottaa lapset luokseen asumaan.

Mitään virallisia papereita ei tehdä, koska maassa ylipäätään tehdään vähän virallisia dokumentteja. Ja mitäpä hyötyä niistä olisi? Kunnes syttyy sota ja ihmisten täytyy paeta. Useimmat päätyvät naapurimaiden pakolaisleireille, mutta ne, joilla on Suomessa perheenjäseniä, voivat yrittää Suomeen.

Tämän eteen täytyy tehdä mahdollisesti yli tuhannen kilometrin matka lähimpään Suomen suurlähetystöön ja laatia kymmensivuinen selvitys perhesuhteista suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, mikä on Pakolaisavun mukaan käytäntö.

Mutta, mutta. Dna:t eivät täsmää kaikkien perheen lasten osalta. Ja sitten ollaan tilanteessa, jossa Suomen viranomaiset pyrkivät selvittämään kasvattisuhteen "aitouden". Mitenköhän tämä muuten tapahtuu?

Suomen Pakolaisavun kesäkuisen uutisen mukaan kasvattilapsia on tullut vuosien varrella vain muutamia kymmeniä. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko rahaa on kulunut siihen, että kasvattisuhteen aitoutta on selvitetty?

Maahanmuuttoviraston mukaan tämän kuun alussa somalialaisten hakemuksia oli jonossa 5 000. Eli tuhannet ihmiset, ihan oikeat perheenjäsenet, kärsivät vaikkapa pakolaisleirillä odottaen, että hakemus käsiteltäisiin ja myönteinen päätös tulisi. Pääsisi Suomeen, joka on tasa-arvoinen ja ihmisiä kunnioittava valtio.

Kirjoittaja on antropologi ja vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.