Vieraskolumni

Teknokratian demokratiavajeet

Kun teknokratia saa enemmän otetta, kansalaisten osallistuminen mutkikkaaseen päätöksentekoon vaikeutuu. Suomalainen lisäarvo voisi kehityspolitiikassa tarkoittaa pystymetsäläistä maalaisjärkeä, jotta kansalaiset pysyvät kärryillä.
Toni Sandell
21.9.2009

Toni Sandell"On vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse ja mistä avunantajat ja hallitus neuvottelevat työryhmissään", kertoi eräs kansalaisjärjestön edustaja Kepan ja Suomen Tansanian-suurlähetystön järjestämässä seminaarissa Dar es Salaamissa.

Seminaarin teemana oli Tansanian julkisen hallinnon uudistus ja kansalaisyhteiskunnan rooli siinä. Pukuun somistautunut korkeasti koulutettu nuorukainen valitti, että vaikka joihinkin kokouksiin saakin osallistua, työryhmissä puhutaan triviaaleista asioista ja kokonaisuus, uudistuksen ydin, hukkuu.

Ongelma on tuttu myös meillä kotona. Euroopan unionin monimutkainen rakenne ja hidas päätöksenteko tekee instituutiosta kovin etäisen teknokraattien pelikentän. EU on vähän ottanut lusikkaa kauniiseen käteen, ja läpinäkyvyyttä on yritetty parantaa erityisesti europarlamentin vallan lisäämisellä. Ranskalaisista juurista kasvava hallintoviidakko on kuitenkin tiheä ja toimii usein pullonkaulana uudistuksille. Demokratiavajeesta on tullut tuttu käsite.

Seminaarin jargonista ja nuoren järjestöjyrän kommentista tuli mieleeni myös taannoinen artikkeli Economistissa, jossa Afganistanin presidentinvaalien alla kuulutettiin teknokraatteja valtaan korruptoituneiden johtajien tilalle, mikä olisi tuonut eräänlaista puhdistusta ideologioista.

***

Mikä on sitten avunantajien rooli kehitysmaiden teknokratisoitumisessa?

Kansainvälisillä rahoituslaitoksilla ja kahdenvälisillä avunantajilla on näppinsä pelissä kehitysmaiden kehityssuunnitelmien laadinnassa. Esimerkiksi Tansaniassa hallitus pyysi juuri avunantajia ehdottamaan sopivia konsultteja maan kehityssuunnitelman, MKUKUTAn, päivittämiseen.

Ongelma on, että kehityssuunnitelmat on usein tehty avunantajille, ei kansalaisille. Nykyisessä kotimaassani Nicaraguassa edellisen hallituksen maan kehittämissuunnitelma oli teknokratian mallijärkäle, jota edes lähetystöjen väki ei tuntunut oikein jaksavan tavata.

Samalla tilivelvollisuus hämärtyy. Hallitus ja eri hallinnonalat tilittävät avunantajille tekosistaan viikoittaisissa kokouksissaan, mutta kansalaisjärjestöjen utelut voidaan kuitata sillä, että ne eivät tarjoa hallitukselle mitään.

Budjettituen myötä kansalaisten osallistumisen merkitys kuitenkin korostuu entisestään. "Budjettituki menee suoraan hallituksen kautta, joten jos et pääse seuraamaan systeemiä ja vaikuttamaan hallitukseen, olet perikadossa", eräs kansalaisjärjestöjen edustaja puki asetelman seminaarissa. Aiemmin kansalaiset saattoivat etsiytyä vaatimustensa kanssa avunantajan puheille hallituksen sijaan.

Eräs kansalaisjärjestön edustaja taas muistutti, että "köyhdyttäminen on poliittinen, ei tekninen teema". Tansaniassa pitäisi hänen mukaansa saada ihmiset ensin ymmärtämään, että julkinen raha on heidän rahaansa. Tätä demokraattisen osallistumisen perusongelmaa ei hallinnollisella insinööritieteellä ratkota.

***

Teknokratiasta on tullut länsimaiden vientituote ja lempilapsi. Samalla kun hallintoja rakennetaan insinööritieteiden säännöin, EU painostaa avaamaan kehitysmaiden markkinoita kaikenlaiselta sääntelyltä. "Vapaakauppaa ja teknokratiaa", tuntuu olevan päivän iskulause: yrityksille vapaat kädet ja valtionhallinto virkamiesten päätösten huomaan.

Mikä sitten neuvoksi?

Aluksi Suomi voisi EU:ssa tuoda esille paikallisen ruokatuotannon merkitystä kehitysmaille markkinoiden täysavaamisen sijaan. Kehityssuunnitelmien laatimisessa ja avunantajien keskinäisissä keskusteluissa voisi taas selväsanaisesti tukea kansalaisten tarpeista lähtevää osallistavaa suunnittelua, jossa konsultit eivät määritä ihan kaikkea.

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Nicaraguassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.