Vieraskolumni

Tasapainoilua resurssiloukun reunalla

Perinteinen laskuoppi ei toimi Afrikassa, missä suuret luonnonvarat tietävät yleensä vaikeuksia. Öljyn ja kullan järkevä hallinnointi on mahdollista, mutta kehitys siihen ei ole yksinkertaista.
Kristiina Karjanlahti
9.9.2008

Kristiina Karjanlahti Öljyvarat, kulta, rautamalmi, timantit ja sademetsät voivat kuulostaa avaimilta onneen, mutta tosiasiassa ne kulkevat usein rinta rinnan köyhyyden, konfliktien sekä ihmisoikeusrikkomuksien kanssa. Afrikassa ikävä totuus onkin, että mitä suuremmat luonnonvarat maalla on, sen kehnommat ovat sen tulevaisuuden näkymät. Paitsi että runsaat luonnonvarat saavat usein aikaan konflikteja ja pitävät niitä yllä, vain harva instituutioiltaan heikko valtio on onnistunut luomaan niiden avulla laajempaa kehitystä.

"Resurssikirous" on kaikkien huulilla, eikä syyttä: Maineikas, Afrikkaan erikoistunut taloustieteilijän Paul Collier arvioi, että suurin osa luonnonvaroiltaan vauraista ja hallinnon rakenteiltaan heikoista maista on jumissa resurssiloukussa. Se on yksi kuudesta kehitysloukusta, jotka ovat pitäneet maailman köyhimmän miljardin ihmisen elinolojen kehityksen lähes paikallaan. Resurssiloukku rakentuu, kun luonnonvarojen myynnistä saadut varat nostavat valtion valuutan arvoa ja kiihdyttävät kotimaista inflaatiota eli rahan arvon heikkenemistä. Se taas heikentää muiden vientisektoreiden kilpailukykyä.

Tilannetta ei auta se, että etenkin öljy- ja kaivossektoreiden työllistämisvaikutukset, paikallinen jalostusarvo ja muutkin linkit paikalliseen talouteen ovat usein lähes olemattomat. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa valtioiden taloudet nojaavat pitkälti raaka-aineiden myynnistä saatuihin tuottoihin, mikä taas altistaa ne raaka-aineiden hintojen vaihteluista aiheutuville shokeille.

* * *

Miten kehitysmaat voisivat muuttaa tilannetta niin, että luonnonvaroista saatavat tulot hyödyttäisivät koko niiden väestöjä, niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin?

Riskien lieventämisessä avainasemassa ovat varojen läpinäkyvä hallinnointi ja investoiminen talouselämän monipuolistamiseen, jotta maan talouden riippuvuus raaka-aineiden viennistä heikkenisi. Tähän kuitenkin tarvittaisiin hyvää hallintoa sekä vahvoja instituutioita. Tilanne Afrikan maissa on usein päinvastainen, ja patrioottinen hallitus, huono hallinto, korruptio sekä heikot instituutiot ovat niille luonteenomaisia. Ikävä lisä kuvioon on se, että runsaiden resurssien on todettu vahvistavan hallinnon patrioottista rakennetta ja heikentävän demokratian toimivuutta.

Jotta valtio onnistuisi pyristelemään ulos loukusta, sen tulisi kartoittaa omat luonnonvaransa ja rakentaa toimivat oikeudelliset ja hallinnolliset raamit niiden hyödyntämiseen. Kansaa ei saa jättää osattomaksi päätöksenteosta, joten myös paikallishallinnon rakenteita pitää vahvistaa. Tuloja pitää käsitellä läpinäkyvästi, eikä ympäristö- tai turvallisuusaspektejakaan saa lyödä laimin.

Tämän lisäksi valtioilla tulisi olla kattavat pitkäntähtäimen kehitysstrategiat resurssien hyödyntämiseksi. Strategian avulla luonnonvaroista saatavat tulot voitaisiin suunnata esimerkiksi perusinfrastruktuurin rakentamiseen, instituutioiden kehittämiseen, henkisen pääoman kasvattamiseen sekä koulutus- ja terveyspalveluihin.

Kehitysmaiden hallitusten ei tarvitse tehdä tätä kaikkea yksin: Niille löytyy kyllä apua - ja vahtikoiria - niin kansainvälisestä yhteisöstä, kahden- ja monenvälisistä partnereista kuin kansalaisjärjestöistäkin. Hallituksia voidaan tukea monin tavoin, muun muassa sopimuksista neuvoteltaessa ja hallintoa vahvistettaessa.

* * *

Avusta huolimatta kaiken tämän toteuttaminen vaatii hallituksilta paljon. Liberia on hyvä malliesimerkki maasta, joka pyristelee kohti järkevämpää resurssien käyttöä. Maan hallitus pyrkii nyt, lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen, pitkälti luonnonvarojen myynnistä saatujen varojen avulla ylläpidetyn konfliktin jälkeen, kääntämään varat tuhojen korjaamiseen ja köyhyyden vähentämiseen. Samalla maassa yritetään rakentaa kestävää pohjaa rauhalle.

Lähtötilanne on huono. Liberia on maailman köyhimpiä valtioita, ja 64 prosenttia ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Maan infrastruktuuri, koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmät ovat lähes olemattomia. Suurin osa 3,5 miljoonasta asukkaasta on syntynyt ja kasvanut sisällissodan keskellä eläen kädestä suuhun. Hallituksen vahva sitoutuminen Liberian tilanteen parantamiseen antaa kuitenkin toivoa tulevaisuudesta.

* * *

Konfliktien jälkeen tärkeintä on rauhan säilyttäminen, ja siinä hallituksen uskottavuus kansalaisten silmissä on avainasemassa. Hauraiden maiden hallitukset joutuvat jatkuvasti tasapainottelemaan lyhyen ja pitkän tähtäimen tuloksien välillä. Uskottavuuden säilyttämiseen kansan silmissä tarvitaan nopeita ja näkyviä tuloksia; työpaikkoja, infrastruktuurin kohentumista, turvallisia katuja, kouluja, sairaaloita. Samalla uudistusten pitäisi kuitenkin luoda pohjaa kestävälle ja tasa-arvoiselle kehitykselle. Kun valtion budjetti on 200 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, maan tarpeet käsittämättömän suuret ja institutionaalinen kapasiteetti lähes olematon, on edellä kuvattujen vaatimusten toteuttaminen käytännössä varsin haasteellista.

Liberian nykyinen hallitus on kahden ja puolen vuoden vallassaolonsa aikana käynnistänyt kattavan uudistusprosessin, ja maa onkin tänä vuonna korkein nousija Maailmanpankin hyvää hallintoa mittaavalla listalla. Kehityksestä huolimatta matka pohjalukemista ylös on pitkä ja järkevätkin hankkeet jumittuvat helposti.

Maat, joissa maailman miljardi köyhintä ihmistä asuvat, saavat enemmän tuloja luonnonvaroista kuin kehitysavusta. Näin ollen kyseisten resurssien tehokas hyödyntäminen ja ulospääseminen resurssiloukusta ovat keskeisiä tekijöitä köyhyyden vastaisessa taistelussa. Kun uudistuksia suunnitellaan, on kuitenkin tärkeää muistaa, että suuri osa resurssiloukussa rimpuilevista maista on hallinnoltaan hyvin hauraita. Liian kunnianhimoiset suunnitelmat ja liian kireät aikataulut voivat lamauttaa prosessit kokonaan ja riskeerata koko niiden yhteiskuntajärjestyksen säilymisen.

Kirjoittaja työskentelee Maailmanpankin tutkimusanalyytikkona Liberiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.