Vieraskolumni

Tärkeimmät päätökset perustuvat mielikuville

EU:n ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppa- ja investointisopimus tullaan todennäköisesti hyväksymään nahkoineen karvoineen, koska päättäjät eivät kehtaa näyttää perehtymättömyyttään.
Emilia Kukkala
30.4.2014

Lieneekö sattumaa, että transatlanttisen vapaakauppa- ja investointisopimuksen nimi on transatlanttinen vapaakauppa- ja investointisopimus. Mikäpä pitäisi suuren yleisön helpommin loitolla kuin moinen sanahirviö, jota kutsun tässä eteenpäin melkein yhtä vastenmielisellä, mutta vakiintuneella lyhenteellä TTIP.

En voi väittää tietäväni kovinkaan paljoa kyseisestä sopimuksesta saati sen yksityiskohdista. Olen perehtynyt asiaan lähinnä työni puolesta ja melko pintapuolisesti. Sitä suuremmalla syyllä olen lievästi kauhuissani saamastani vaikutelmasta, etteivät asioista päättävät tahot vaikuta olevan tästä lähiaikojen suurimmasta ja merkityksekkäimmästä poliittisesta projektista perillä senkään vertaa.

Ja se on varsin ymmärrettävää. Poliittinen päätöksenteko toimii niin. Suhteessa valtaan päättäjiä on vähän, eikä heillä ole mahdollisuuttakaan olla riittävästi perillä jokaisesta päättämästään asiasta. Ei, vaikka asia olisi suuruusluokkaa TTIP. Sopimus pistäisi uusiksi koko maailmantalouden pelisäännöt, ja sen ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset olisivat mittavia ja ennakoimattomia.

Varmaksi voidaan sanoa muun muassa seuraavia asioita. Sopimuksessa määriteltäisiin uudestaan julkisen vallan rajat, mitä todennäköisimmin jättikorporaatoiden eduksi. Julkinen valtakaan ei ole ongelmatonta, demokraattista eikä kansalaisten käsissä, mutta se on sitä kuitenkin enemmän kuin ylikansallisten suuryritysten mielivalta. Toki nämä kaksi ovat jo nyt lukemattomin tavoin naimisissa keskenään.

* * *

TTIP ei ole mikään uusi keksintö. Se muistuttaa huomattavasti MAI-sopimusta, joka kaatui Euroopassa kansalaisyhteiskunnan vastustukseen 20 vuotta sitten. Sopimuksen patenttisuojaa koskevaa IPR-osio muistuttaa kovasti ihmisoikeus- ja yksityisyysnäkökulmista arvosteltua ACTA-sopimusta, jonka Suomikin ehti allekirjoittaa ennen sen kaatumista Euroopan parlamentissa.

TTIP:n kantava ajatus on sama kuin Kanadan, Yhdysvaltain ja Meksikon välisessä NAFTA-sopimuksessa, joka kauniista lupauksista huolimatta tuhosi Meksikosta kokonaisia teollisuudenaloja ja elinkeinoja köyhdyttäen väestöä.

Kriitikoiden mukaan sopimus voi olla monella tapaa uhka myös kuluttajansuojalle, ammattiyhdistysliikkeelle, yksityisyydelle ja kansalaisoikeuksille.

Epäilyttävimpiä sopimukseen sisältyviä viritelmiä on investointisuoja. Nykyisenlaisena se tarkoittaisi, että ylikansalliset yritykset voivat nyhtää valtioilta miljardeja niin sanotuissa oikeus- eli tässä tapauksessa välimiesmenettelyissä haastettuaan näitä siihen mielivaltaisesti liiketoimintansa häiritsemisestä. Tällaista häirintää ovat olleet esimerkiksi päätös luopua ydinvoimasta tai kertoa tupakoinnin haitoista.

Eräs mainittava tosiasia on myös se, että neuvotteluja käytiin pitkään salassa. Loppuvuodesta 2013 Wikileaks vuoti TTIP-lobbareiden mediastrategian, jota poliitikkomme ovat riemastuttavan kuuliaisesti toteuttaneet. Nyt sopimusneuvotteluja on pakon edessä avattu ainakin investointisuojan osalta ja eurokansalaisia luvattu kuulla.

Vieläköhän joku jaksaa uskoa näiden kuulemisten vaikuttavan sopimuksen sisältöön? Saati estävän sen, jos kansalaiset eivät haluakaan sopimusta?

* * *

Miksi TTIP sitten kuitenkin houkuttelee? Samoista syistä kuin ennenkin. Luvataan työpaikkoja, lisää sälää kauppoihin ja paikkoja päättäviin pöytiin isojen poikien kanssa. Viennin ja talouden kasvua sekä vähemmän sääntelyä, vaikka se sitten tarkoittaisi geenimanipulaatiota ja myrkkyjä elintarvikkeisiin.

Päättäjät ja mielipidevaikuttajat tuntuvat olevan kovin optimistisia siinä, että sopimuksesta saadaan neuvottelemalla hyvä. Kenelle?

Historia tuskin tuntee kauppasopimusta, jota ei olisi tehty vahvemman osapuolen eduista käsin. Ja osapuolia tässä eivät ole yksin monoliitit EU ja USA, vaan eri toimijat, yksilöt ja yhteisöt niissä. Eikä pelkästään niissä, vaan koko maailmassa, sillä toteutuessaan TTIP määrittäisi koko maailmankauppaa. Siis kahden talousmahdin eliittien edustajien keskenään sumplima sopimus, joka vaikuttaa koko maailmaan ja sen ihmisiin.

Väitän, että ilman massiivista vastarintaa sopimus tullaan hyväksymään jotakuinkin nahkoineen karvoineen jo yksin siksi, etteivät päättäjät kehtaa näyttää perehtymättömyyttään taitavien lobbareiden armeijan edessä. Siksi he hätäpäissään vain näyttelevät peukkua joka suuntaan, että hyvä meininki, kiva kasvuboosti, positiivinen kehitysura ja mitä näitä nyt on, ja suostuvat varmuuden vuoksi vähän kaikkeen.

Sillä näinhän valtaosa päätöksistä tehdään. Niin, että lobbarit (tai lobatut virkamiehet) sallivat valtavilla asiakokonaisuuksilla turboahdettujen päättäjien säilyttää kasvonsa sikäli, kun eivät ole ostaneet näitä, ja päättäjät voivat kokea olleensa osa jotain suurempaa kehitystä. Sillä niin sitten enää väliä, millaista.

Kirjoittaja on toimittaja ja blogisti. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.