Vieraskolumni

Tarinoita näköalapaikalta

Monet parhaista nykykirjailijoista ovat maahanmuuttajia. Kahden kulttuurin välissä on paljon kiinnostavia tarinoita.
Miina Supinen
13.5.2014

Tänä keväänä Suomessa on käynyt kaksi mielenkiintoista menestyskirjailijaa: iranilaissyntyinen Sahar Delijani ja intialaistaustainen Jhumpa Lahiri.

Kumpikin oli vaikuttava persoona. Delijani on nuori esikoiskirjailija ja Lahiri arvostettu konkari, mutta naisissa oli paljon samantapaisia piirteitä. Kumpikin kirjoittaa vahvoja, omakohtaisia tarinoita ja säteilee maailmankansalaisen karismaa. Molemmat ovat toisen polven siirtolaisia.

Monet parhaista nykykirjailijoista ovat maahanmuuttajia. Kahden kulttuurin välissä on hyvä näköalapaikka ja paljon kiinnostavia tarinoita. Ensimmäisen ja toisen polven siirtolaiset osaavat kertoa jotakin tuoretta vanhempiensa synnyinseudusta ja perheen uudesta kotimaasta.

* * *

Delijanin perhe muutti Kaliforniaan islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Sahar syntyi vankilassa, jossa hänen äitinsä oli poliittisena vankina. Sukulaisia ja ystäviä surmattiin vainoissa. Lahirin perhe puolestaan lähti Kalkutasta Yhdysvaltain itärannikolle rauhallisemmissa olosuhteissa, yliopistotyön perässä.

Jhumpa Lahirilla on hieman synkkä teoria maahanmuuttajakirjailijallisuuden noususta. Hänen mielestään taiteilijat ovat aina yksinäisiä. He eivät osaa kuulua joukkoon ja tarkkailevat elämää ulkopuolelta. Sellaisesta näkökulmasta tehdään kirjailijan havaintoja.

Lahiri kuvasi nuoruusvuosiaan vaikeiksi ja eristyneiksi. Perhe pitäytyi intialaisissa tavoissa, mutta Lahirilla ei ollut Intiasta muuta kokemusta kuin lomamatkat. Amerikkalaisten nuorten seura tuntui vieraalta. Kyselyistä ei tullut koskaan loppua: Mistä sinä tulet? Miksi? Minkä takia sinä näytät tuollaiselta?

Omaksi yllätyksekseen Lahiri kehittyi ilmaisuvoimaiseksi taiteilijaksi, ja pian hänen kirjansa koskettivat ihmisiä ympäri maailmaa.

* * *

Luulen, että Lahirin teoriassa on paljon totta: taiteilijat ovat usein syrjästäkatsojia.

Erillisyys ei tietenkään liity välttämättä siirtolaisuuteen tai valtiollisten rajojen ylittämiseen. Lempikirjailijani Mikael Niemi kuvaa teoksissaan eroa lapsuuden kotiseutunsa, Ruotsin Lapin, ja urbaanin etelän välillä. Ja tietysti jotkut tuntevat ulkopuolisuutta, vaikka syntyisivät ja kuolisivat samassa kylässä.

Suomessakin on jo ensimmäinen somalialaistaustainen romaanikirjailija. Nura Farahin hieno "Aavikon tyttäret" ilmestyi alkuvuodesta. Se kuvaa paimentolaisten elämää Somaliassa. Myös Pispalassa asuvan irakilaisen Hassam Blasimin teokset ovat niittäneet kiitosta Suomessa ja maailmalla. 

Lähivuosina suomalaisia maahanmuuttajakirjailijoita syntyy varmasti paljon lisää. Niitä tarinoita kannattaa odottaa.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.