Vieraskolumni

Tänään olen vihainen

Tänään vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivää. Päivässä on vain yksi vika — se, että sille on tarvetta.
Emma Saloranta
25.11.2013

Tämä päivä — naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivä — saa minut vihaiseksi. Olen vihainen, koska Maailman terveysjärjestön mukaan 35 prosenttia naisista on kokenut väkivaltaa parisuhteessa tai sen ulkopuolella. Olen vihainen, koska asuinmaassani Yhdysvalloissa joku joutuu seksuaalirikoksen kohteeksi joka toinen minuutti — ja yhdeksän kymmenestä uhrista on nainen. Olen vihainen, koska Intiassa naisilla ja tytöillä on maalitaulu selässään joka kerta kun he astuvat kotoa ulos – ja usein myös kodin seinien sisällä. Olen vihainen siitä, että näitä esimerkkejä löytyy loputon määrä.

Naisiin kohdistuvan väkivallan muoto ja syyt vaihtelevat maiden ja kulttuurien välillä, mutta yksi asia on kaikille naisille yhteistä: me kohtaamme sukupuoleemme perustuvaa väkivaltaa joka puolella maailmaa.

Myös Suomen tilanne saa minut vihaiseksi. Naisten linjan mukaan suomalaisista yli 15-vuotiaista tytöistä ja naisista yli 40 prosenttia on joutunut elämänsä aikana fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieksin Suomen-vierailusta tehty raportti kertoo, että Suomessa naisten todennäköisyys joutua perheväkivallan uhriksi on yli kaksinkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna.

YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen toteuttamista valvova CEDAW-komitea on ilmaissut huolensa naisiin kohdistuvan väkivallan määrästä Suomessa. Osittain komitean suositusten seurauksena Suomessa hyväksyttiin vuonna 2010 naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen kansallinen ohjelma.

* * *

Olen vihainen myös siitä, että joka ikinen vuosi tämä kyseinen päivä aiheuttaa saman vastareaktion: Mutta entäs miehet? Eikö miehiin kohdistuva väkivalta ole yhtä tärkeää? Miksi kampanjoidaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen puolesta, mutta miehille ei anneta samaa huomiota?

Totta kai miesten kokema väkivalta on tärkeää, mutta se ei yleensä ole sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Sukupuoleen perustuva väkivalta ja syrjintä ovat ilmiöitä, joiden perimmäinen syy on käsitys toisesta sukupuolesta alempiarvoisempana, huonompana. Sen tarkoituksena on viestittää naiselle: ”Sinä olet heikompi, arvoton, merkityksetön, voimaton.” Sen tarkoituksena on tehdä enemmän kuin satuttaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan tarkoituksena on murtaa, häpäistä, tuhota, vallata, alistaa.

Miehet ovat yliedustettuja esimerkiksi väkivaltarikostilastoissa, mutta ilmiö ei välttämättä ole esimerkki sukupuoleen perustuvasta väkivallasta. Parisuhde- ja seksuaalisen väkivallan uhri on yhä lähes poikkeuksetta nainen tai tyttö, ja naiset kokevat yhä enemmän syrjintää ja epätasa-arvoa sukupuolestaan johtuen. Tämä ero on tärkeä tunnistaa, sillä työssä väkivaltaa vastaan on huomioitava väkivallan taustalla vaikuttavat syyt, jotta niihin voidaan pureutua oikeilla menetelmillä.

* * *

Meidän kaikkien tulisi olla vihaisia siitä, että kuvilla naisten runnotuista kehoista myydään kaikkea autoista kenkiin, miesten pukuihin ja hajuvesiin, ja siitä, mitä Googlen hakukone paljastaa naisiin kohdistuvista asenteista. Meidän pitäisi olla vihaisia siitä, että kun raiskauksista uutisoidaan, uhrin vaatetus ja humalatila mainitaan usein heti uutisen alussa — ja siitä, että Suomessa raportoitujen raiskauksien määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Meidän pitäisi olla raivoissamme siitä, että on maita, joissa raiskauksen uhri pakotetaan avioliittoon raiskaajansa kanssa, ja Intiassa aviomies ei voi raiskata vaimoaan, sillä lain mukaan avioliitto on osoitus "suostumuksesta". Meidän pitäisi nousta barrikadeille sen vuoksi, että sananvapauden nimissä sosiaalisessa mediassa levitetään kuvia mustelmien peittämistä naisista, verisistä ja sidotuista tytöistä ja runnotuista kehoista, kuvatekstinä "oppiipahan pysymään keittiössä" — mutta kuvia imettävistä äideistä sensuroidaan, sillä nehän vasta loukkaavia ja vulgaareja ovatkin.

Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ilmiö, josta on tullut vallan väline, sotataktiikka, markkinointistrategia, viihdyke, vitsi. Siinä on syitä olla vihainen — ei ainoastaan tänään, vaan joka ikinen päivä.

Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus, eikä sille ole koskaan oikeutusta eikä tekosyitä. Marraskuun 25. päivä alkaa myös 16 päivän kampanjointi väkivallan lopettamiseksi, ja työtä riittää sekä naisille että miehille.

Tämä asia koskettaa meitä kaikkia — tilastojen mukaan meistä jokainen todennäköisesti tuntee väkivallan kohteeksi joutuneen naisen, tai on itse väkivallan uhri. Minä olen vihainen, mutta en aio purkaa vihaani väkivaltana ketään kohtaan, uhkailla ihmisiä netissä tai kasvotusten, solvata, lyödä tai ottaa väkisin jotain sellaista, johon minulla ei ole lupaa. Sen sijaan kerään vihasta kumpuavan energian, ja yritän tehdä sillä jotain positiivista. Sekin on nimittäin mahdollista – ja niin on muutoskin.

Kirjoittaja on New Yorkissa asuva kehitysyhteistyö-, ihmisoikeus- ja naisten oikeus -aktivisti, ikuinen idealisti ja Girls' Globe -järjestön viestintäjohtaja ja blogisti. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.