Vieraskolumni

Talouden takatalvi

Vaikka taloudellinen valta on sysännyt tieltään poliittisen vallan, globalisaation vääristymien vastustaminen on entistä voimakkaampaa.
Matti Wuori
27.10.2003



Elämme hämmentävää murroskautta. Muutosten rajuus ja syvyys ovat samaa luokkaa kuin 1600-luvulla, jolloin maailman lähes tyhjentävästi jäsentänyt kansallisvaltioiden niin sanottu Westfalen-järjestelmä syntyi ja Euroopassa siihen saakka suvereenisti hallinnut uskonnollinen valta sai tehdä tilaa maallisten hallitsijoiden ja myöhemmin porvarillisten demokratioiden poliittiselle vallalle.

Pelkistäen voisi sanoa, että poliittinen valta on nyt puolestaan joutunut väistymään taloudellisen vallan tieltä. Markkinoiden ehdoin lähes pidäkkeettömästi kaikkialle vyöryvä globaalistuminen on lopullisesti irrottamassa tuotantoa ja taloutta yhteiskunnallisista ja sosiaalisista kehyksistään. Kun talous on samalla aina myös ihmisen ja luonnon eli inhimillisten yhteiskuntien ja ympäristön välistä institutionaalista vuorovaikutusta, uudella asetelmalla on järisyttävät vaikutukset koko maapallon elonkehän tulevaisuuteen. Taloudesta on tullut maailman todellinen supervalta, jonka hegemoniaa mikään ei näytä uhkaavan. Rengistä on tullut ökyisäntä.

Samaan aikaan vastavaikutus globalisaation vääristymille on vahvistumassa. Karl Polanyi kirjoitti aikoinaan siitä, kuinka lyhytnäköinen ja häikäilemätön taloudellisen voiton armoton metsästäminen tulee vääjäämättä sysäämään vauhtiin "kaksoisliikkeen", millä hän tarkoitti huolestuneiden kansalaisten omaehtoista järjestäytymistä omien elinehtojensa (habitation) puolustamiseen.

Nykykielellä sanoisimme, että (investointi)pääomamarkkinoiden uhatessa ihmisyhteisöjen elintärkeitä etuja, sosiaalista ja inhimillistä pääomaa, lopulta löytyy riittävästi ihmisiä puolustamaan poliittisia ja ihmisoikeuksia sekä ympäristöä niin, että näistä useinkin epämääräisistä ja osin ristiriitaisten tavoitteiden puolesta kamppailevista joukkioista muodostuu kriittinen massa.

***

Esimerkkejä uudesta aktivismista on viime vuosien ajalta paljon. Globalisaatio- kriitiikin kokoavaksi symboliksi on jo ehtinyt nousta maailman sosiaalifoorumi WSF, joka kokoontuu seuraavan kerran Mumbaissa, Intiassa. Jo marraskuussa järjestetään Pariisissa WSF:n tärkeä sivuhaara, Euroopan sosiaalifoorumi, johon aion itsekin osallistua.

Kansalaisliikkeiden verkostoituminen on iskenyt ylikansallisten jättiyhtiöiden ja niitä tukevien hallitusten heikkoihin kohtiin. Maailman kauppajärjestön WTO:n Dohan-kierroksen ajauduttua umpikujaan Cancúnissa maailmankaupan kortit ovat entistä enemmän levällään.

Yhdysvaltain yritys paikata Dohan aukkoa kahdenvälisin ja alueellisin kauppasopimuksin etenee työläämmin kuin Washingtonissa otaksuttiin. Asevaraiseen turvallisuusnäkemykseen ja ylivoima-ajatteluun tukeutunut Yhdysvallat joutunee tässäkin havaitsemaan, että sanelupolitiikka on sittenkin kehno keino rakentaa uutta maailmanjärjestystä.

Vaclav Havelin Prahassa pitämä jokasyksyinen Forum 2000 -tapahtuma keskittyi sekin tänä vuonna taloudellisen vallan ylilyönteihin ja tarpeeseen suitsia ylikansallisten yritysten toimia. YK:n ihmisoikeuksista vastaava alivaliokunta oli kesällä hyväksynyt monikansallisille yrityksille erityiset käyttäytymisnormit, joista pyritään saamaan sitovat. Siihen on toki pitkä matka, mutta jonkun on tälläkin tiellä otettava ensi askel.

Kun kuuluin Prahassa keskusteluryhmään, jossa istuivat muun muassa Maailmanpankin sekä Shellin ja Procter & Gamblen kaltaisten jättiyhtiöiden kehitysmaatoiminnoista vastaavat johtajat, ei liene ihme, ettei yhteistä näkemystä hevin löytynyt. Uutta sen sijaan oli se, että kutakuinkin kaikki "vastapuolellakin" myönsivät nyt, että talouden ja pääomavirtojen itsesääntely ei voi tarjota kattavia tai kestäviä takeita ihmisoikeuksien ja ympäristön suojelemiseksi lyhytnäköisten taloudellisten pyyteiden – ihmisten institutionaalisen itsekkyyden ja järjestelmällisen ahneuden – aiheuttamaa ruhjovaa tuhoa vastaan.

Clintonin ulkoministerinäkin toiminut Madeleine Albright, jota tenttasin Yhdysvaltain suhtautumisesta maapallon ilmastonmuutoksen suitsimiseksi syntyneeseen Kioton sopimukseen, myönsi maansa nykyisen politiikan huutavat puutteet. Se ja ylipäänsä Bushin hallituksen arvosteleminen oli hänelle toki helppoa, mutta olennaisempaa onkin, että kriittiset äänet ovat myös Yhdysvalloissa nyt voimistumassa.


Kirjoittaja on asianajaja ja Euroopan parlamentin jäsen, joka on toiminut mm. Kansainvälisen juristikomission Suomen puheenjohtajana ja Greenpeace Internationalin puheenjohtajana