Vieraskolumni

Taloudellisen nationalismin paluu

Millaisia seurauksia talouskriisistä on maailmantalouden yhdentymiselle?
Christer K. Lindholm
31.8.2010

Christer K. LindholmKansainväliset noususuhdanteet ovat yleensä olleet otollisia aikoja maailmankaupan vapauttamiselle ja yleensäkin taloudelliselle yhdentymiselle. Huonoina aikoina kansallisvaltioilla on sen sijaan ollut taipumus keskittyä omien, kansallisten etujensa puolustamiseen kansainvälisen yhteistyön kustannuksella.

Toisinaan tällaisen taloudellisen nationalismin seuraukset ovat olleet suorastaan tuhoisat: kun Yhdysvallat 1930-luvun suuren laman aikana nosti tuontitavaroiden tulleja suojellakseen omaa teollisuuttaan, muut teollisuusmaat vastasivat samalla mitalla. Seurauksena oli kansainvälisen kaupan miltei täydellinen tyrehtyminen, joka puolestaan syvensi ja pitkitti lamaa entisestään.

***

Suuren laman aikaiset kokemukset tekivät pitkäksi aikaa taloudellisesta nationalismista salonkikelvottoman. Varsin pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen käynnistyivät GATT-neuvottelut kansainvälisen kaupan vapauttamiseksi, ja 1970-luvulta lähtien myös kansainvälisten pääomaliikkeiden rajoituksia alettiin purkaa.

Kun sosialististen suunnitelmatalouksien surkea taival päättyi Neuvostoliiton luhistumiseen 1990-luvun alussa, maailmantalous näytti kääntäneen kurssinsa lopullisesti ja peruuttamattomasti kohti alati syvenevää ja laajenevaa yhdentymistä.

Toisin kuitenkin kävi. GATT-yhteistyön vuonna 1995 korvannut Maailman kauppajärjestö WTO lähti soitellen sotaan, tavoitteenaan vapaakauppaneuvottelujen ulottaminen myös palveluihin ja immateriaali-oikeuksiin. Varsin pian WTO:n kunnianhimoiset tavoitteet joutuivat kuitenkin törmäyskurssille yksittäisten jäsenmaiden kansallisten intressien kanssa, ja vuoden 1999 huippukokous päättyi käytännössä tuloksettomana.

Seattlen fiaskon jälkeen WTO yritti vielä saada maailmankaupan vapauttamisprosessin takaisin raiteilleen käynnistämällä uuden neuvottelukierroksen, niin sanotun Dohan kierroksen, vuonna 2001. Neuvottelukierrosta ovat kuitenkin alusta saakka vaivanneet jäsenmaiden väliset erimielisyydet etenkin maataloustuotteiden vapaakauppaa koskevissa kysymyksissä, ja vuodesta 2008 neuvottelut ovat käytännössä polkeneet paikallaan.

**

Taloudellinen nationalismi ei toki ole ainoa - eikä välttämättä edes tärkein - syy siihen, että kauppaneuvottelut WTO:n puitteissa ovat jämähtäneet paikoilleen. WTO:n tavoitteet olivat alun alkaenkin liian kunnianhimoiset, ja olisivat toteutuessaan voineet altistaa myös terveydenhuollon ja koulutuksen kaltaisia hyvinvointipalveluja vapaalle kansainväliselle kilpailulle. Oma osuutensa on myös sillä, että kasvutaloudet ja kehitysmaat ovat vahvistaneet yhteistyötään heikentäen siten EU:n ja Yhdysvaltain hallitsevaa asemaa WTO:ssa.

Jos taloudellinen nationalismi onkin vain osasyy WTO:n ongelmiin, on siitä on nähty paljon selvempiä esimerkkejä viimeisen kahden vuoden aikana. Vuoden 2008 ruokakriisin aikana useat suuret elintarvikkeiden tuottajamaat ottivat käyttöön vientitulleja, joiden tarkoituksena oli kotimaisen elintarvikehuollon turvaaminen vientiä rajoittamalla. Niin ymmärrettävä kuin tällainen toimenpide onkin puhtaasti kansallisesta näkökulmasta, se pahensi ruokakriisiä entisestään sellaisissa maissa joiden elintarvikehuolto oli vahvasti riippuvainen tuonnista.

Ruokakriisiä seurannut kansainvälinen taantuma sai taloudellisen nationalismin nostamaan rumaa päätään vielä hieman enemmän. Vaikka samanlaisia tuhoisia ylilyöntejä kuin 1930-luvun laman aikana ei nähtykään, erilaiset kauppapoliittiset toimenpiteet joko tuonnin tai viennin rajoittamiseksi yleistyivät niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa. Kaiken kaikkiaan näiden toimenpiteiden kokonaisvaikutus jäi kuitenkin melko vähäiseksi.

***

Kansainvälisen taantuman aikana taloudellinen nationalismi ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään ulkomaankauppapolitiikkaan. Yhdysvalloissa niin sanottu "Buy American" -lauseke velvoitti liittovaltion investointitukea nauttivia yrityksiä käyttämään investointihankkeissa ainoastaan amerikkalaisia tuotteita. Ranskassa autoteollisuuden valtiontuelle asetettiin ehdoksi, ettei ainoatakaan Ranskassa sijaitsevaa autotehdasta saa sulkea.

Kummassakin tapauksessa talouspolitiikka valjastettiin palvelemaan kansallisia etuja muiden maiden kustannuksella - Ranskan hallitukselle sopi vallan mainiosti, että ranskalaiset autonvalmistajat sulkivat tehtaita muissa EU-maissa.

***

Vielä tässä vaiheessa on ennenaikaista sanoa, onko taloudellinen nationalismi tullut jäädäkseen vai onko sittenkin kyseessä vain viime vuosien kriisien aiheuttama tilapäinen ilmiö.

Vaikka kansainvälisen kaupan vapauttamisella ja maailmantalouden yhdentymisellä ei suinkaan ole ollut pelkästään myönteisiä seurauksia on silti syytä toivoa, että jälkimmäinen vaihtoehto osoittautuu oikeaksi. Taloudellisen nationalismin hallitsemassa maailmassa pienet maat nimittäin kärsivät eniten - ja kaikkein eniten kärsivät pienet köyhät maat.

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori ja Åbo Akademin taloustieteen tutkija. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.