Vieraskolumni

Suomisellu maailmalla

Latinalaisessa Amerikassa suomalaisuus alkaa jo saada hieman ikäviä vivahteita.
Kaisu Tuominen
30.5.2005

Kaisu Tuominen

Brasilian Etelä-Bahíalla on juuri otettu käyttöön suomalais-ruotsalaisen metsäyhtiön Stora Enson puoliksi omistama maailman suurin yksilinjainen Veracelin sellutehdas. UPM-Kymmenen, M-Realin ja Metsäliiton omistama Botnia puolestaan ilmoitti maaliskuussa rakentavansa vielä hieman suuremman sellutehtaan Uruguayihin. Kyseessä on suurin suomalainen yksityinen teollinen investointi ulkomaille ja suurin teollinen investointi Uruguayssa kautta aikojen.

Molemmat tehtaat suuntautuvat vientiin ja tuottavat sellua raaka-aineeksi eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille paperiyhtiöille, muun muassa vessapaperin tuottamista varten. Kotimaassa suomalaiset metsäyhtiöt eivät ole enää viime vuosina tehneet yhtä mittavia investointeja sellun tuotantoon.

Veracelin sellutehdas syö puuta 250 rekkalastia päivässä. Sellutehtaiden raaka-aine tulee tehtaiden omilta ja yksityisten viljelijöiden yksilajisilta eukalyptuspuuviljelmiltä. Trooppisessa auringossa eukalyptus kasvaa kaatokorkeuteen ja -paksuuteen seitsemässä vuodessa. Yksilajiset eukalyptusviljelmät ovat täyttäneet alueet, joilla aikanaan kasvoi sademetsää kunnes se hakattiin pois muun muassa karjankasvatusta varten. Yksinomaan eukalyptusta täynnä olevilta viljelmiltä on helppoa ja nopeaa kaataa koneellisesti tehtaan tarvitsema raaka-aine.

Kyseessä on tehtaiden edustajien mukaan suomalaisille kannattavat sijoitukset. Veracelin sellutehtaan arvioidaan maksavan itsensä nopeasti takaisin ja tehtaan tuotanto tulee olemaan hyvin kannattavaa. Uruguayssa tulevan sellutehtaan sijoituskohteen Fray Bentosin haastattelut asukkaat suhtautuvat tehdashankkeeseen varsin myönteisesti: tehdas on tervetullut, vaikka se vähän saastuttaisikin ja haittaisi hajuillaan asukkaita - työpaikkoja tarvitaan.

***

Kaikki eivät kuitenkaan toivota sellutehtaita lämpimästi tervetulleiksi. Kaakkois-Brasiliassa kansalaisjärjestöt, paikallisyhteisöt, ammattiyhdistykset ja kirkot ovat muodostaneet Vihreän aavikon vastaisen liikkeen (A Rede Alerta contra o Deserto Verde), joka kritisoi erityisesti eukalyptusviljelmien jatkuvaa leviämistä. Verkoston jäsenen CEPEDES-järjestön mukaan lähes kaikki viljelykelpoiset alueet ovat Bahían eteläosissa jo täynnä eukalyptusta. Uruguayssa ihmiset ovat järjestäytyneet selvittämään eukalyptusviljelyssä ja sellutehtaiden tuotannossa käytettyjä kemikaaleja.

Puuviljelmät valtaavat maata, eivätkä ainakaan Brasilian maattomat pienviljelijät ole tyytyväisiä. Tehtaat työllistävät rakennusvaiheen jälkeen parhaimmillaankin vain muutaman tuhat työntekijää ja vievät sellunsa maasta verovapaasti. Pienviljelyn käydessä mahdottomaksi maattomat ihmiset muuttavat kaupunkeihin, usein vailla mahdollisuutta toimeentuloon. Seurauksena on köyhtymistä ja sosiaalisia ongelmia: perheiden sisäisiä jännitteitä, väkivaltaa ja prostituutiota.

Eukalyptusviljelmiä kritisoidaan myös niiden ympäristövaikutuksista. Yksilajiset viljelmät köyhdyttävät alkuperäistä luontoa ja viljelyssä käytetyt myrkyt saastuttavat ja väsyttävät maat. Eukalyptuksen sanotaan alentavan pohjaveden tasoa sen vaatiman runsaan vesimäärän vuoksi. Vaikka vihreät puut täyttäisivät kaikki mahdolliset maa-alat, ne eivät ole missään nimessä metsää.

***

Vaikka suomalaiset sijoittajat eivät ole matkassa yksin, Bahíassa käynyt kollegani oli vierailustaan hämmentynyt. Suomalaisena saa yleensä matkata maailmalla herättämättä kovin ristiriitaisia tunteita. Latinalaisessa Amerikassa suomalaisuus alkaa jo saada hieman ikäviä vivahteita. Costa Rican sairaalatarvikkeiden ostoon liittyvä lahjusskandaali korkotukiluottoa saaneen projektin puitteissa on liittänyt maailman korruptoimattomimpana esiintyneen maan lahjuksiin.

Brasiliassa ja Uruguayssa ympäristöaktiivien kampanjasuunnitelmissa vilisevät suomalaiset toimijat. Sellutehtaisiin vaateensa kohdistavat kampanjoijat toivovat yhteistyötä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kanssa saavuttaakseen tavoitteensa asettaa sellutehtaiden plantaaseille todelliseen kestävään maankäyttöön perustuvat rajat, joiden toteutumisesta myös pidettäisiin kiinni. Kansalaisyhteiskunnan agendalla on myös sellutuotannossa käytettyjen kemikaalien valvonta.

Uruguayssa sijaitsevan World Rainforest Movementin kansainvälisen sihteeristön edustaja vierailee kesäkuussa Suomessa. Hän on ilmoittanut haluavansa tehdä Suomessa sen, mitä tehtiin laajemmalla joukolla Brasiliassa Porto Alegren sosiaalifoorumin yhteydessä: vierailla sellutehtaiden reuna-alueilla ja haastatella satunnaisesti ohikulkijoita heidän mielipiteistään sellutehtaista.

Kiinnostuneena odotan, mitä ihmiset Raumalla, Kaskisissa tai Kemijärvellä kertovat siitä, millaista on elää sellutehtaan naapurissa.


Kirjoittaja työskentelee Siemenpuu-säätiön hankekoordinaattorina. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.