Vieraskolumni

Suomi tukee diktatuuria — ja hyvä niin

Rahoitamme Nicaraguan kehitystä demokratian hiilloksilla.
Nina Sarell
2.12.2011

Kansalaisjärjestöillä on tapana pyöritellä täällä Nicaraguassa pienimuotoisia kehitysyhteistyöhankkeita, joista yhden toteuttamisessa olen itsekin saanut olla mukana. Kun eräänä lokakuisena aamuna istuin aamukahvipöydässä ja luin Ilta-Sanomien nettiuutisia, huomasin järkytyksekseni, että olen sotkeutunut vähintäänkin kyseenalaiseen toimintaan.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) oli juuri tutustunut hallituksen budjettiesitykseen, johon oli tietysti sisällytetty myös kehitysapu. Ruohonen-Lernerin mielestä oli häkellyttävää, että hallitus oli valmis "Nicaraguan diktaattorin tukemiseen."

Oli hilkulla, etteivät aamukahvini siirtyneet sierainten kautta näppäimistölle. Piti ihan kaivaa koneen muistista raportit. Minäpä paljastan, mitä niillä teidän veromarkoillanne tehtiin, demokratiassa kun ollaan. Tai siis te olette.

***

Kaksitoista naista, joista suurin osa oli työttömiä ja jokseenkin yhtä suuri osa yksinhuoltajia, sai kuukausittaisen korvauksen siitä, että he pitivät jokaisena arkipäivänä omalla asuinalueellaan huolta raskaana olevista naisista ja 0—3-vuotiaista lapsista. He kertoivat, miten ehkäistä aliravitsemusta ja miksi rintamaito on vauvalle parempaa ravintoa kuin äidinmaidonkorvike. Lasten kehitystä, pituutta ja painoa seurattiin, ja aliravittujen lasten vanhemmat saivat neuvontaa. Ostoslistalla oli muun muassa vauvojen pituusmittoja, kolmipyöräisiä, didaktisia leluja ja terveyskasvatusmateriaalia.

Sitä kohtaa, missä tuetaan Nicaraguan diktaattoria, en löytänyt.

Etteivät ne olisi piilottaneet Ortegalle meneviä myötäjäisiään jonnekin muualle? Ei muuta kuin ottamaan selvää. Vaan ei. Ulkoministeriön verkkosivulla kerrottiin, että poliittisesti vaikeasta tilanteesta johtuen Suomen antama tuki ei perustu Nicaraguan omaan kehityssuunnitelmaan. Eli suomeksi: apu ei ohjaudu valtionbudjetin kautta, jotta rahat eivät vahingossa päätyisi vääriin taskuihin.

Maaseudun kehityksen ja terveyssektorin tukemisen lisäksi Suomi tukee sektoria, joka tunnetaan nimellä hyvä hallinto. Siinä tuetaan järjestöjä, jotka työskentelevät läpinäkyvän hallinnon ja demokraattisten vaaliprosessien edistämiseksi. Järjestöt seuraavat, mihin valtion budjetti käytetään ja miten julkishallinto toimii.

Suomi tukee myös ihmisoikeuskeskusta, sananvapautta sekä tutkivaa journalismia. Suomi siis antaa tuoreessa diktatuurissa tekohengitystä niille demokratian saarekkeille, joita Nicaraguassa toki vielä on runsain mitoin uudesta hallitusmuodosta huolimatta. Ihailtavaa toimintaa maailmassa, jossa setelitukun kahina lähes poikkeuksetta peittää maan hiljaisten äänen. Esimerkiksi Espanjaa, jonka tuki Nicaragualle on taattu taloudellisten intressien vuoksi, ei todennäköisesti kiinnostaisi, vaikka maata hallitsisi suurmoguliksi ylennetty kymmenen litran ämpäri.

***

Suomi on pysynyt Nicaraguan rinnalla vaikeinakin aikoina. Nyt poltetaan karstoja oikein toden teolla. Keskustelu avunantajamaiden ja jopa koko kehitysapupotin vähentämisestä on edennyt kipukynnyksen ylittävälle jankutustasolle.

Ortega olisi loistava tekosyy. On helppo tuudittautua kuvittelemaan, että epäämällä Nicaragualta 11 miljoonan euron vuosittaisen tukensa Suomi voisi jollakin tavalla näpäyttää diktaattoria. Mutta kun Ortegalta ei pysähtyisi edes purkka, vaikka niin kävisikin. Suomi ei ole Ortegan, vaan Nicaraguan kansan kainalosauva, ja sitä paitsi Danielilla on jo rahaa. Venezuelan Hugo Chávez on höveli lähettämään strategisesti tärkeälle kumppanilleen petrodollareita. 500 miljoonaa dollaria vuodessa riittänee taskurahoiksi vallan mainiosti.

Viime viikolla vierailin vanhan vallankumoussissin luona. Monica Baltodano, joka oli 30 vuotta sitten kaatamassa Somozan diktatuuria, valmistautui jatkamaan nokkapokkaa toisen diktaattorin, entisen aseveljensä kanssa.

"Demokratia on niin hyvä aate, että sen puolesta kannattaa vaikka vähän tapella tuulimyllyjä vastaan", Baltodano nauroi. Se oli vanhan kehäketun rivienvälinen näpäytys suomalaiselle vieraalle. Suomen ja Nicaraguan hyväksi kehuttu yhteistyö perustuu osittain sille, että vallanpitäjille uhittelemisen sijaan painellaan suu napissa perämetsiin köyhän kansan avuksi.

Nicaraguassa meillä on nyt kuitenkin aitiopaikka pitää kansallisylpeyttämme demokratiaa tapetilla — vaikkapa vedoten samaan argumenttiin kuin Tarja Halonen keskustellessaan Karjalan palautuksesta Putinin kanssa: hyvät kumppanukset voivat puhua ihan mistä aiheesta vain.

Suomen suurimman oppositiopuolueen sanomisia suitaan nykyisin vähän turhankin tiheällä kammalla. Populismi on parhaimmillaan erinomaista homeenestoainetta. Se on tehnyt politiikasta taas kiinnostavaa, mikä puolestaan hapettaa demokratiaa ja rapauttaa poliittista elitismiä. Virallisia puheenvuoroja laatiessa voisi kuitenkin tarkistaa, etteivät illatiivit ja allatiivit mene sekaisin. Toivottavasti Suomesta menee jatkossakin tukea diktatuuriin, muttei diktatuurille.

Nina Sarell on Nicaraguassa asuva vapaa kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.