Vieraskolumni

Suomalainen virkamies, ihmisen paras ystävä

Nyt täytyy tunnustaa. Ulkomailla oppii kummallisia asioita. Kuten rakastamaan suomalaista virkamiestä. Ja suomalaista lääkäriä. Sitä en olisi helpolla uskonut tapahtuvaksi.
Sanna Sjöstedt
21.3.2006

Tulin vajaan vuoden Afrikassa asumisen jälkeen Suomeen lomalle ja olin ensimmäiseksi vaikuttunut suomalaisen sairaalan toiminnasta. Vau, mitä palvelua. Kaikki sairaanhoitajat tuntuivat niin töihinsä sitoutuneilta ja mukavilta.

Mukavia ovat kotona Etiopiassakin, mutta jotenkin oletin, että Suomessa kohtelu olisi töykeämpää. Eikä lääkäri istunut pöydän takana kuin kaikkitietävä jumala vaan hänen kanssaan pystyi keskustelemaan vertaisena kansalaisena. Etiopiassa lääkäri on suuri ihme - maassa on reilu 2 500 lääkäriä 77 miljoonaa asukasta palvelemassa. Vertailun vuoksi: Suomessa on yli 10 000 lääkäriä...

Eli hyvä HUS, en olisi koskaan uskonut! Lääkärisukulaiseni vitsaili, että pitäisi kaikki potilaat lähettää vähäksi aikaa Afrikkaan, niin voisi palaute olla vähän erilaista. Tekisi varmasti hyvää myös suomalaiselle lääkärille.

Mutta suurin rakkaudentunnustus tulee suomalaiselle virkamiehelle. Onhan Suomessa byrokratiaa ja kaavamaista ajattelua, mutta suomalainen virkamieskin haluaa perimmiltään edes jotenkin palvella tai ainakin saada asian hoidettua. Nykyisessä kotipaikassani tulee usein olo, että byrokraatit ihan kiusallaan keksivät syitä, mikseivät asiat etene. Tai ei ehkä kiusallaan mutta osoittaakseen asemansa. Sama asenne selittänee varmasti lääkärienkin toimintatapaa.

Kehitysmaan tai yhtä lailla monen itäisen Euroopan maan virkamieskunnan perinne vain perustuu muulle kuin asiakkaan palvelulle. Säännöt on luotu sääntöjä varten ja leimat leimoja varten. Auta armias, jos leiman alta puuttuu allekirjoitus tai toisin päin.

***

Köyhällä maalla ei ole budjetissaan paljon liikkumavaraa ja monenlaisesta osaamisesta on pula julkisen puolelta. Mutta järjestelmistä on myös tehty niin joustamattomia, että toisaalta ne voivat olla kehityksen esteenä monella tapaa. Palkkaus on surkea: keskimääräinen virkamies, kuten opettaja, saa 50-100 euroa kuussa eikä lääkärinkään palkka ylitä sataa euroa.

Syrjäseuduille ei näillä palkoilla suostu kukaan ja henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Samoista osaajista kilpailevat ulkomaiset kehitysrahoittajat ja kansalaisjärjestöt, jotka voivat usein maksaa paremmin. Kuulin äskettäin, miten lääkärit karttavat valtion jatkokoulutusta, koska siitä ei makseta kuin surkea valtion päiväraha. Monenkeskiset ja kahdenväliset hankkeet ja kansalaisjärjestöt maksavat koulutukseen osallistujillekin mukavasti.

Suomessa julkinen sektori kärsii henkilöstön vähennyksistä ja työpaikalle jääneet nääntyvät taakkansa alla. Samanlaista saneerausta harrastetaan Etiopiassakin. Esimerkiksi yhden maakunnan kahdeksan hengen yksikön koko henkilökunta siirrettiin toisiin tehtäviin ja tilalle otettiin yksi henkilö hoitamaan samoja tehtäviä. Ei varmasti ole kaukana suomalaisestakaan todellisuudesta.

***

Kuulin hiljattain yllättävän rakkaudentunnustuksen ystävältäni, joka on kotoisin läntisestä Afrikasta. Hän ei Suomessa asuessaan arvostanut Kelan tai muiden virastojen toimintaa - päinvastoin. Nyt etiopialaisen moninkertaisen byrokratian nähtyään suomalaisen virkamiehistön pisteet ovat kummasti nousseet ja on suorastaan tullut ikävä.

Toisaalta joustavuutta täältä on vaikea löytää. Kelan säännöt ovat ehdottomia eikä niitä muuta kuin poikkeusmomentti lainsäädännössä. Kun poliisi pysäytti minut kääntyessäni väärin Afrikan vaikeimmassa risteyksessä, ei sakkoja tullut kun vähän keskustelimme ja hymyilin. Ja kun menimme lentokentälle vuorokausi liian myöhässä etsimään lentoamme, saimme sujuvasti buukattua koko perheen seuraavalle lennolle. En tiedä mutta epäilytti, olisiko sama onnistunut Suomessa.


Kirjoittaja työskentelee kehitysyhteistyötehtävissä Etiopiassa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.