Vieraskolumni

Siniset on silmänsä sen

Toteutuessaan EU:n ja Yhdysvaltain välinen kauppa- ja investointisopimus määrittää elämäämme konkreettisemmin kuin kenties mikään toinen poliittinen päätös lähivuosina.
Emilia Kukkala
21.10.2014

EU:n ja Yhdysvaltain välisen kauppa- ja investointisopimuksen TTIP:n lobbaus tuntuu etenevän aivan vuotaneen ohjekirjan mukaisesti. Perustelluin ja yksilöidyinkin kritiikki valuu kuin vesi hanhen selästä ja hukkuu kaakatukseen väitetyistä hyödyistä. Naurettavan yksinkertainen ja ikivanha, mutta toimiva temppu. Kritiikki jätetään yksinkertaisesti huomiotta.

Ruohonjuuritasolla liikehdintää on tapahtunut, mutta mediassa on ollut hiljaista. Jonkin verran asiasta on kirjoiteltu, mutta silti käsittämättömän vähän sen mittaluokkaan ja merkittävyyteen nähden. Tekisi mieleni lisätä, että ainakin joidenkin mediatalojen resursseihin nähden kaiken kaikkiaan myös pinnallisesti ja sinisilmäisesti - yksittäisten toimittajien voimanponnistuksia lukuun ottamatta.

Sitten on tietysti niitä, jotka ovat puolensa valinneet. Ainakin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 19.10.) julistetaan TTIP:n hyötyjen olevan haittoja suurempia.

Varmuus on ihailtava siihen nähden, että samassa kirjoituksessa mahdolliset hyödytkin todetaan vain arvioiksi. Saati siihen, että meillä on runsaasti enemmän esimerkkejä vastaavanlaisten sopimusten haitoista kuin hyödyistä tilanteissa, joissa sopimukset on runnottu voimaan juuri samanlaisin argumentein kuin nytkin. Nafta esimerkiksi vei Meksikosta massoittain työpaikkoja, vaikka juuri sen piti niitä luoda.

* * *

Pääkirjoituksessa myös väitetään, että yhtään investointikiistaa, jossa yritys on haastanut valtion oikeuteen, ei olisi vielä ratkaistu, vaan "prosessit ovat vielä kesken". Tämä ei pidä paikkaansa, ratkaisuja on useita ja useita yritysten eduksi.

Investointikiistoja kansainvälisesti ratkova herrakerho ja Maailmanpankin osa ICSID päätti esimerkiksi vuonna 2010 Argentiinan olevan sijoittajille velkaa summan, joka on suurempi kuin koko valtion vuosibudjetti. Tämä johtui maan päätöksestä devalvoida peso vuoden 2001 talouskriisin jälkeen.

Yritykset myös syyttivät Argentiinaa veden kuluttajahintojen jäädyttämisestä saman kriisin yhteydessä. Tämän toimen ICSID katsoi rikkoneen "tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun periaatetta”, käy ilmi muun muassa Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan papereista.

Eikä Argentiina ole ainoa. Meksiko joutui yrityksille korvausvastuuseen liian tiukoista ympäristökriteereistään, Guatemala siitä, että halusi laittaa sähkön hinnalle ylärajan. Ja niin edelleen.

Ongelma ei ole pelkästään se, että valtio eli käytännössä veronmaksajat voivat joutua korvaamaan sijoittajille tähtitieteellisiä summia "kaupan haittaamisesta", vaan myös se, etteivät valtiot uskalla enää säätää muita kuin yrityksille mieluisia lakeja. Esimerkkitapauksia molemmista löytää aivan tavallinen netinkäyttäjäkin suhteellisen helposti.

Edellä mainitut ovat vasta investointisuojaa koskevia ongelmia. Oma lukunsa ovat TTIP ja demokratia, TTIP ja työoikeudet, TTIP ja ympäristö, TTIP ja kuluttajansuoja ja niin edelleen. Yhden kolumnin puitteissa on mahdotonta käsitellä kaikkia, mutta näistäkin vaikutuksista löytyy tietoa varsin vähällä vaivalla.

* * *

Ehkä käsittämättömin Hesarissakin esitetty ja lobbareiden hellimä väite on, että sopimuksen sisältöön olisi mahdollista vaikuttaa. Varmasti onkin, nimittäin lobbareiden. Tavan kansalaisilla ei ole käytettävissään sellaisia neuvotteluvaltteja kuin suuryrityksillä.

Aivan vasta Euroopan unioni hylkäsi kansalaisaloitteen, joka koski TTIP:n lisäksi Kanadan kanssa neuvoteltavaa CETA-kauppasopimusta. Siinä vaadittiin salamyhkäisten neuvottelujen keskeyttämistä, sopimuksen tarkka sisältö kun on salattu jopa mepeiltä. Hiljattain suurieleisesti julkistettiin Suomen neuvottelutavoitteet. Tätä avoimuuden juhlaa!

Kaupan vapauttamisesta puhuminen on niin ikään harhaista, semminkin kun sen suhteuttaa niin sanottujen vapaakauppasopimusten kolonialistiseen syntyhistoriaan. Vapaata kauppaa jonkinlaisena "luonnontilana" ei ole ollut, ei ole eikä tule. On vain kauppaa säännöillä, jotka ovat aina toisille edullisempia kuin toisille.

* * *

Kannattaa ehkä uhrata hetki myös sille, minkälaista porukkaa sopimuksen kannattajissa ja vastustajissa on. Argumentista se ei luonnollisestikaan käy suuntaan eikä toiseen, mutta kertoo jotain siitä, millä kriteerein osapuolet sopimusta arvioivat. “Uusliberalistisen taloustieteilijän ja sosiaalisen aktiivin kohtuullisuus on tavattoman eri”, totesi keväällä haastattelemani (KU 6.4.) kansainvälisen oikeuden asiantuntija Martti Koskenniemi.

Sopimusta ajavat etenkin suuriyritykset, sijoittajat, pankit ja enemmän tai vähemmän kaikki poliittiset puolueet, Suomessa Euroopan valtavirrasta poiketen jopa keskusjärjestöt kuten SAK. Kysymys ei siis ole sellaisesta poliittisesta kiistasta, jossa samalla kentällä operoivat toistensa vastakohdat paiskoisivat argumenttejaan irtopisteiden toivossa ja kannatustaan nostaakseen.

Sopimuksen kannattajilla on takanaan valtava volyymi, siis suomeksi sanottuna rahaa ja valtaa, siinä kun vastustajilla ei juuri muuta kuin oma äänensä. Vastakkain ovat, kuten niin usein ennenkin, kapitalismi ja kansalaiset, instituutiot (korporaatiot) ja ihmiset.

Osapuolten epäsuhtaisuus ja se, että sen puolustajissa toisensa ovat löytäneet perinteisesti toisilleen vastakkaisina nähdyt toimijat, ei tietenkään poista tosiasiaa, että TTIP on erittäin vahvasti uusliberalistisen ideologian mukainen projekti. Toteutuessaan se tulee lähivuosikymmeninä määrittämään jokaisen sen alla elävän ihmisen elämää konkreettisemmin kuin kenties mikään toinen poliittinen päätös lähivuosina.

Kirjoittaja on toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.