Vieraskolumni

Siirtolaisuus uusin silmin

Länsimaissa palveluammateissa työskentelevät sambialaiset eivät ole ainoastaan häpeäksi maallemme, kuten perinteisesti on ajateltu. Ulkomaille lähtijät jatkavat kotimaansa ja sen ihmisten tukemista.
Glory Mushinge
5.12.2005

Glory Mushinge

Olen aiemmin suhtautunut kriittisesti ihmisiin, jotka jättävät kotimaansa ja muuttavat hyvin toimeentuleviin maihin paremman elämän toivossa. Mielestäni on häpeällistä, että isoäitini ikäiset sambialaiset tekevät ulkomailla raskaita töitä, esimerkiksi hoitavat toisia ikäihmisiä vanhainkodeissa, vain saadakseen kuukausittaisen palkkansa. Kotona he voisivat levätä arvokkaasti muiden perheenjäsenten täyttäessä heidän pienimmätkin toiveensa.

Afrikkalaisessa kulttuurissa ihmisen vanhentuessa hänen on aika nauttia työnsä hedelmistä. Bemban kielellä sanotaan: "Mayo mpapa, naine nkakupapa - äiti, kanna minua tänään ja minä kannan sinua huomenna."

Tavallisesti ahkeran ihmisen lapset tulevat toimeen yhteiskunnassa edellisiä sukupolvia paremmin, eikä vanhempien tarvitse huolehtia tulevasta. Vaikka lapset eivät olisikaan varakkaita, on heillä silti velvollisuus huolehtia vanhempiensa tarpeista.

Siksi vanhojen ihmisten työskentelyä pidetään kulttuurissamme häpeällisenä ja heidän lapsensa joutuvat naurunalaisiksi. "Millainen lapsi antaa vanhempiensa kärsiä työssä vanhalla iällä?", ihmiset kummastelevat. Siksi on noloa, että ikääntyneet sambialaiset työskentelevät ulkomaisissa vanhainkodeissa apulaisina, vanhuksia kylvettäen ja ulkoiluttaen.

***

Kehitysmaiden  heikko taloudellinen tilanne on kuitenkin pakottanut ihmiset sivuuttamaan oman kulttuurinsa ja omanarvontuntonsa. Nykyään on yleistä, etteivät aikuiset lapset pysty huolehtimaan ikääntyvistä vahemmistaan tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi. Silloin vanhusten vaihtoehtoina on säilyttää arvokkuutensa ja kieltäytyä  huonosti palkattusta työstä ja nääntyä nälkään tai vähät välittää ihmisten puheista ja tienata rahaa ruokaan.

Useimmat näistä vanhuksista myyvät omaisuutensa ja ostavat lipun Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Tänä päivänä vanhusten lisäksi ulkomaille pakenevat myös nuoret, samoista syistä.

Rohkaisevaa on kuitenkin se, että lopulta nämä siirtolaiset, nuoret ja vanhat, pystyvät ansaitsemaan takaisin uhraamansa omaisuuden. Huolimatta työn häpeällisenä pidetystä luonteesta on siitä maksettu palkka paljon parempi kuin korkeasti koulutettujen sambialaisten. Siksi yhä useampi pyrkii työnhakuun kehittyneisiin maihin.

***

Vasta kun osallistuin Maailmanpankin järjestämään tilaisuuteen siirtolaisten roolista kehitysmaiden talouksissa, ymmärsin, että länsimaissa palveluammateissa työskentelevät sambialaiset eivät ainoastaan häpeäksi maallemme, kuten perinteisesti on ajateltu. Ulkomaille lähtijät jatkavat nimittäin kotimaansa ja sen ihmisten tukemista.

Sukulaisten kotiin lähettämät rahat ovat merkittävä tekijä kehityksessä, sillä suuri osa niistä käytetään rakentamiseen tai työpaikkoja synnyttävien yritysten perustamiseen. Lopulta varat kanavoituvat veroiksi ja näin lisäävät hallituksen mahdollisuuksia auttaa kansalaisiaan.

Siirtolaisten panos Sambian kehitykseen on yli puolet maan vuosittaisista tuloista, kuten monissa muissakin kehitysmaissa. Olenkin oppinut arvostamaan heidän työtään aivan uudella tavalla.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat täysin hylänneet kotimaansa ja sukulaisensa. Jotkut ovat onnistuneet auttamaan sukulaisensa uuteen kotimaahan, saaneet sen kansalaisuuden ja sulkeneet ovet takanaan köyhyydestä kärsivään kotimaahan. Toivonkin, etteivät Sambiasta lähtevät uudet siirtolaiset unohda kotimaataan, vaan lähettävät edelleen kotiin osan tuloistaan.


Kirjoittaja on sambialainen toimittaja. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.