Vieraskolumni

Satakielet

Rasismia on katse, joka ohittaa yksilön ja näkee ainoastaan karkeita yleistyksiä.
Marie Kajava
15.6.2015

Kaikilla italialaisilla on tatuointi. Brittinaiset tykkäävät juoda ja kikattaa aamusta alkaen. Kaikki tanskalaiset ovat miehiä ja kaksimetrisiä. Eurooppalaiset rakastavat rapeakuorista pizzaa ja ihonsa kärventämistä paahtavan auringon alla.

Edellä esitetyt ovat havaintojani Välimeressä sijaitsevalta Ibizan saarelta, jossa kirjoitan tätä tekstiä. Olen yleistänyt tekemäni havainnot koskemaan kokonaisia kansallisuuksia, lopulta vedän suoran viivan Euroopan mantereen kokoiseksi.

Samankaltaiseen prosessiin perustuvat rasisimi ja muu syrjintä: myös ne unohtavat yksilön.

***

Harper Leen vuonna 1960 julkaistu romaani "Kuin surmaisi satakielen" sijoittuu 1930-luvun Alabamaan ja siellä pikkukaupunkiin nimeltä Maycomb. Kirjan päähenkilö on poikatyttö Scout, joka tekee tarkkoja havaintoja ympäröivästä arjesta.

Pieni kaupunki ja sen erilaiset asukkaat muodostavat valtavan maailman ja ihmiskirjon: On kuivia märisijöitä, on näkymättömiä ja salaperäisiä ihmisiä. On vaanivia pahoja ihmisiä ja on niitä, joita rakastaa. On ihmisiä, joilla on ruokaa ja niitä, joilla ei ole ja jotka ovat myös likaisia. On kaikenlaisia.

Kaupungin liepeillä asuvat omissa yhteisöissään tummaihoiset, joita kirjassa kutsutaan neekereiksi. Kuten tiedämme, 1930-luvun Alabamassa he olivat esimerkiksi palvelijoita tai peltotyöläisiä ja saivat palkkansa valkoihoisilta. He olivat oikeudettomia, heitä pidettiin tyhminä, heidän ajateltiin aina valehtelevan, varastavan ja raiskaavan – ja oli valkoihoisten tehtävä koettaa opettaa heille tapoja.

Scoutin isä on viisas asianajaja, joka saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa mustaa miestä, jota syytetään nuoren tytön raiskaamisesta. Tyttö ja hänen rasistinen isänsä asettavat sanansa mustaa miestä vastaan, ja näkyviin piirtyy se, kuinka paljon minkäkin värisen ihmisen sana painaa.

***

Stop. En halua paljastaa romaanin juonesta enempää.

Sanonpahan vaan, että "Kuin surmaisi satakielen" on äärimmäisen loistava ja kirkas teos. Sen jos jonkin olisi kuuluttava jokaisen ihmisen järjen ja sydämen sivistykseen. Sillä mitä me aikaihmiset menetämmekään, kun puhdas havainto kaikkoaa meistä! Monta nyrkkitappelua mutta myös suoruuden ja kysymisen.

Isä opastaa Scout-tytärtä siinä, miten tulla paremmin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Hän sanoo, ettei tytär milloinkaan ymmärrä toista ihmistä ennen kuin on katsonut asioita toisen näkökulmasta, ryöminyt hänen nahkaansa ja kävellyt siinä.

Tämä oppi mielessään Scout katselee maailmaa, joka kenties sijoittuu 1930-luvun Yhdysvaltoihin mutta on todella ajankohtainen myös 2010-luvun Euroopassa, jossa Välimereen on kuollut tänä vuonna jo yli 1 800 Eurooppaa kohti pyrkivää ihmistä. Jossa ne Afrikan maista peräisin olevat ihmiset, jotka pääsevät Eurooppaan, suljetaan säilöönottokeskuksiin, tai elävät paperittomina Euroopassa. Jossa romaneja kohdellaan ala-arvoisesti monissa Euroopan maissa ja jossa esimerkiksi transihmisten perustavanlaatuisia oikeuksia loukataan jatkuvasti.

***

"Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa Satakieltä", naapurissa asuva täti opettaa Scoutia. Satakielissä on toivo, mutta niitä on myös suojeltava.

Sillä satakieliä on romaanin sivuilla paitsi lintujen myös kaikenväristen lasten ja aikuisten joukossa. Aivan kuten on laiskoja tai vaikkapa karismaattisia ihmisiä. Nimenomaan yksilön ohittava – toisinaan avoimen rasistinen – katse tappaa satakielet. Se tunkeutuu epäkunnioittavasti toisen kotiin (olipa kyseessä talo tai vartalo) ja vaatii paljastamaan yksityisimmän. Se asettaa vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen mukaisen muotin, johon kaikkien on pakko asettautua.

Maycombin ainoa mustien kanssa elävä ja syrjitty valkoinen mies paljastaa Scoutille, että on itse valinnut asua ja viihtyy mustien kanssa. Mutta koska mies ajattelee, että ihmiset eivät ymmärtäisi tuota valintaa, hän kulkee kadulla paperipussiin kääritty cocacolapullo kädessään ja antaa muiden luulla, että on alkoholisti ja tehnyt sen vuoksi vääriä valintoja. Tällä tavoin mies voi elää kuten haluaa. 

***

Myös Ibizan saari on pintapuolisten yleistysten sijaan saari, jossa monet voivat elää – viikon, kaksi tai koko elämänsä – juuri kuten haluavat. Täällä on paljon erilaisia satakieliä, jotka hulmuavat kaduilla ja jotka eivät ehkä asettuisi moneenkaan yhteiskuntaan ja tulisi kohdelluksi sen tasavertaisina jäseninä.

"Kuin surmaisi satakielen" -romaani lunastaa itsensä. Se vie lukijan Scoutin nahkoihin, naurattaa ja itkettää. Eniten se koskettaa tytön itsenäisen ajattelun vuoksi. Kuten isä opettaa tytärtään: "...ennen kuin minä voin elää toisten ihmisten kanssa, minun on elettävä oman itseni kanssa. Ainoa mikä ei alistu enemmistön mielipiteeseen, on ihmisen omatunto".

Harper Lee sai Pulitzer-palkinnon esikoisromaanillaan "Kuin surmaisi satakielen". Häneltä odotettiin vuosikymmeniä toista romaania. Vuonna 2014 hänen arkistoistaan löydettiin romaanikäsikirjoitus, joka jatkaa Scoutin tarinaa. "Kaikki taivaan linnut" julkaistaan suomeksi elokuussa 2015.

Marie Kajava on vapaa kirjoittaja. Kepan vieraskolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.