Vieraskolumni

Sammaloitunutta viisautta

Suuri osa kaikista kehitysyhteistyöohjelmista toimii edelleen tavalla, joka korvaa eteläisten maanosien perinteisiä tietojärjestelmiä ja niihin perustuneita ratkaisuja pohjoisessa kehitetyllä tiedolla ja teknologialla.
Risto Isomäki
21.8.2005

Risto Isomäki

Etelä-Nigeriassa, noin tunnin ajomatkan päässä Lagosista, sijaitsee kahden tuhannen neliökilometrin laajuinen rauniokaupunki. Tämä tarunhohteisen Sungbo-kuningattaren mukaan Sungbon eredoksi eli Sungbon valleiksi nimetty tuhat vuotta vanha rauniokaupunki on pinta-alaltaan nykyistä Suur-Lontoota laajempi. Sitä ympäröivät vallit ovat paikoin seitsenkerroksisen talon korkuisia. Ne ovat tilavuudeltaan toiseksi suurin ihmisen tähän asti tuottama rakennelma, Kiinan muuri pitää edelleen hallussaan ensimmäistä sijaa.

Mutta kuinka moni on koskaan kuullut Sungbon eredosta, tai tuhansista muista saman sivilisaation aikoinaan Länsi-Afrikkaan rakentamista pienemmistä kaupungeista?

Edes useimmat nigerialaiset eivät tiedä, että Sungbon eredo on olemassa. Raunioiden läheisyydessä asuvat ihmiset ovat tietysti perillä niiden olemassaolosta. Mutta ennen kuin yksinäinen Bournemouthin yliopiston tutkija "löysi" rauniot 1990-luvulla, yksikään Lagosin yliopiston arkeologisen osaston tutkija ei ollut koskaan vaivautunut ajamaan Lagosista Sungbon eredoon asti. Lagosin yliopiston arkeologit olivat kiinnostuneita vain eurooppalaisten arkeologien hyvin tuntemien maiden raunioista, eivät siitä mitä heidän omasta maastaan saattaisi löytyä.

***

Sungbon eredon kohtalo on kärjistynyt esimerkki asiasta, joka voi edelleen olla kaiken pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon välisen yhteistyön suurin yksittäinen ongelma. Vaikka asiassa on tapahtunut myös tiettyä edistystä, suuri osa kaikista kehitysyhteistyöohjelmista toimii edelleen tavalla, joka korvaa eteläisten maanosien perinteisiä tietojärjestelmiä ja niihin perustuneita teknologisia ratkaisuja Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kehitetyllä tiedolla ja teknologialla.

Ihmisille ja kansoille ei voi tehdä mitään sen pahempaa kuin viedä heiltä uskon omaan sivistykseen ja kulttuuriin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Jos ihmiset alkavat syvästi halveksua omaa kulttuuriaan he alkavat vihata myös itseään, eikä mikään myönteinen "kehitys" ole tällöin mahdollista, ei yksilön eikä yhteisön näkökulmasta. Tällöin myös kunkin kulttuurin huonoimmat ja patologisimmat piirteet alkavat korostua sen parhaiden puolien kustannuksella.

Afrikan kulttuureille on tästä näkökulmasta katsoen tehty kaikkein rajuinta väkivaltaa, ja väittäisin itse, että Afrikan nykyisten ongelmien syvyys johtuu ensisijaisesti juuri tästä seikasta. On tietysti totta, että Afrikan maaperä on vaikeasti viljeltävää ja että maanosan biologinen luonnonympäristö erilaisine taudinaiheuttajineen on paljon kovempi ja aggressiivisempi kuin missään muualla. Mutta ihmisyhteisöt kykenevät kyllä kehittämään ratkaisuja tämän tyyppisiin ongelmiin, kunhan niille vain annetaan mahdollisuus näin tehdä.

***

Monet Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta etelään viedyt teknologiat ovat olleet aidosti hyödyllisiä. Mutta monet ovat syrjäyttäneet paikallisiin olosuhteisiin paremmin soveltuvia, pitkän ajan kuluessa kehittyneitä ratkaisuja.

Euroopan sateet jakautuvat melko tasaisesti ympäri vuoden ja ovat tyypillisesti pieniä lempeitä tihkuja. Meillä tulee vain harvoin niin paljon vettä kerralla, että se aiheuttaisi vakavia eroosio-ongelmia. Kosteassa tropiikissa Suomen vuotuista sademäärää vastaava vesimäärä voi joskus ryöpsähtää taivaalta puolessa vuorokaudessa.

Ei siis ole sattumaa, että tropiikin runsassateisille alueille on kehittynyt monikerroksista puutarhaviljelyä, jossa kasvatetaan samanaikaisesti erilaisia puita, pensaita ja muita kasveja samoilla peltotilkuilla. Tällaiset puutarhat torjuvat eroosiota tehokkaammin kuin mikään muu tunnettu maatalouden muoto. Ne ovat myös monta kertaa tuottavampia kuin peltoviljely. Etelän peltojen köyhtyminen ja nälkä ovat ainakin osin seurausta siitä, että väärät viljelymenetelmät ovat altistaneet viljelymaat eroosiolle.

Pohjoisilla alueilla ei yleensä ole ollut pulaa vedestä. Tästä syystä Euroopassa ja Yhdysvalloissa kehitetyt, veteen liittyvät teknologiat, kuten porakaivot ja vesivessat, lähtevät käytännössä liikkeelle loputtomien vesivarojen hyödyntämisestä. Afrikan, Aasian ja Amerikkojen kuivilla alueilla vuosituhansien aikana kehittyneet perinteiset vesiteknologiat perustuivat hyvin toisenlaiseen ajatteluun. Niille oli ominaista sadeveden varastointi haihtuvuutta vähentävällä tavalla joko katettuihin altaisiin tai maakerrostumiin.

Monet teknologiat, kuten kastealtaat ja kastepyramidit, keräsivät ylimääräistä vettä suoraan ilmasta. Näitä vanhoja, käytöstä pois jääneitä teknologioita ei pidä väheksyä, sillä maailmassa muodostuu päivittäin noin kymmenen kertaa enemmän vettä kasteena kuin sadepisaroina. Normaalisti kaste vain syntyy pikkuruisina määrinä lukemattomiin eri paikkoihin, joista se haihtuu auringon noustessa saman tien takaisin ilmaan.

Aleksanteri Suuren aikoinaan hävittämä Persian suurvalta rakentui niin ikään suurelta osin yhden merkittävän veteen liittyvän teknologisen innovaation eli vaakasuorien kaivojen (qanat, karez, foggara, surangam) varaan. Vaakasuorat kaivot olivat yhtä aikaa kaivoja ja vesijohtoja. Ne tuottivat hyvälaatuista, puhdasta juomavettä, säilöivät sen haihtuvuudelta turvaan maan alle ja johtivat sen sinne, missä sitä eniten tarvittiin.

Vettä tuottavien perinteisten teknologioiden korvaaminen vettä tuhlaavilla länsimaisilla teknologioilla on meidän päivinämme tehnyt vesipulasta yhden etelän suurimmista ongelmista.

***

Mitä meidän sitten pitäisi tästä oppia? Opetus ei tietenkään ole se, että meidän pitäisi luopua kehitysyhteistyön ideasta ja siihen liittyvistä moraalisista ihanteista. Mutta meidän pitäisi pikku hiljaa ryhtyä siirtämään kehitysyhteistyön painopistettä yhä enemmän paikallisten tietojärjestelmien elvyttämiseen ja etelä-etelä- tai pohjoinen-etelä-etelä-yhteistyöhön.

 

Kirjoittaja on kirjailija sekä Ympäristö ja kehitys -järjestön sihteeri. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.