Vieraskolumni

Sain henkilöllisyystodistuksen, olen siis olemassa

Perussa monelta ihmiseltä puuttuu henkilöllisyystodistus. Heitä ei siis valtion silmissä ole olemassa, kirjoittaa Leena Honkasalo.
Leena Honkasalo
26.1.2010

Leena Honkasalo

Eräänä torstaiaamuna laskeutuessani pikkubussista Chamisin yläkoulun edessä törmään yllättävään väenpaljouteen.

Ollaan pienessä, syrjäisessä kylässä Perun Andeilla. Naiset painavissa villahameissaan ja kirjailluissa röyhelöpaidoissaan sekä miehet ponchoissaan ja olkihatuissaan jonottavat kärsivällisesti koulun pihalla. Hiekalle on nostettu vaatimaton pulpetti, jonka takana istuu juuri tätä tilaisuutta varten paikalle vaivautunut Kunnianarvoisa Viranomainen Tärkeitä Papereita pyöritellen.

Ilmeet ovat juhlallisen vakavia; päivä painunee jokaisen muistiin. Jono matelee hitaasti. Päivä on jo puolessa ja neljä englannintuntiani ohi, kun viimeiset saavat henkilökortin käsiinsä.

Hymy kareilee yhden huulilla, toinen tavaa tuoretta henkilötunnustaan. Aamun aikana sadat aikuiset ihmiset ovat vihdoin saaneet henkilöllisyyden.

***

Erityisesti Perun maaseudulla ja alkuperäisväestön keskuudessa on suhteellisen tavallista, että ihmisiltä puuttuu henkilöllisyystodistus tai jopa syntymätodistus. Heitä ei siis valtion silmissä ole olemassa.

Ilman henkilöpapereita ei pysty ilmoittautumaan kouluopetukseen, etsimään (virallisen sektorin) töitä, vuokraamaan asuntoa tai hakemaan lainaa pankista. Henkilöllisyystodistusta kysytään myös pitkän matkan bussiin noustessa, moottoripyörää vuokratessa ja postipakettia noutaessa.

Tuntuu käsittämättömältä, että arjesta edes selviää ilman virallista henkilöllisyyttä. Vielä käsittämättömämpää on kuitenkin se, että tuhansilla ihmisillä on henkilöpaperit, mutta niistä ei ole mihinkään, koska jokin olennaisen tärkeä tieto on erheellinen.

Jos virkailija nimittäin huolimattomuuttaan tai kyvyttömyyttään on merkinnyt esimerkiksi sukupuolen väärin, on henkilöllisyystodistus kelvoton, kunnes se korjataan.

Erityisen paljon muutospyyntöjä on tullut Cajamarcan provinssissa sijaitsevasta Huanbocancha Altasta, koska papereihin on paikannimi merkitty väärin. Käsin täytettävässä lomakkeessa on syntymäpaikan kohdalla tilaa vajaa kaksi senttiä, joten joku tehtäväänsä puutteellisesti perehdytetty virkailija keksi lyhentää nimen muotoon ”Hcha Alta”. Moista paikkaa ei rekisteristä löydy, joten henkilöllisyystodistus on mitätön.

Tietojen muokkaaminen maksaa noin 500 Perun solea, köyhän perheen puolentoista kuukauden ansioiden verran, joten asia jätetään usein sikseen. Kaikki on tosin neuvoteltavissa. Eräällä tuttavallani on peräti kolme eri henkilöllisyystodistusta, jokainen eri nimellä ja syntymäajalla. Väärennettyjen henkilöpapereiden hankkiminen on hänen mukaansa lasten leikkiä, jos tuntee oikeat ihmiset. Ja ne keventävät kukkaroa vaivaiset 20 solea eli viisi euroa.

***

Koska virallisten papereiden kieli on minullekin hepreaa, voin vain kuvitella, miten vähän kouluja käymätön, hädin tuskin lukutaitoinen ihminen niistä ymmärtää.  Lisäksi alkuperäiskansaan kuuluvia campesinoja eli maalaisia katsotaan virastoissa kieroon.

Maalaista, joka on kävellyt kokonaisen päivän tai säästänyt kuukauden bussilippua varten päästäkseen viranomaisten puheille, saatetaan käskeä palaamaan asiaan seuraavalla viikolla, koska vastaavalla virkailijalla ei satu juuri sillä hetkellä olemaan aikaa palvella. 

Perulaisen Manuel Scorzan kuuluisa romaani "Garabombo, näkymätön mies" (1972) kuvaa osuvasti vuoristolaisten kokemaa rasismia.

Romaanin päähenkilö, intiaanitaustainen Garabombo tajuaa tarinan käännekohdassa olevansa näkymätön: vallanpitäjien silmissä on kuin häntä ei olisi olemassakaan.

Markkinavoimat ja poliittinen eliitti pyörittävät maata näkemättä tai kuulematta maan asukkaiden enemmistöä. Scorza sekoittaa roppakaupalla myyttejä, kourallisen mustaa huumoria ja aimo annoksen terävää yhteiskuntakritiikkiä. Tuloksena on kiehuva keitos, jota maustaa fantasia mutta jonka pääainesosana on Perun kipeä todellisuus.

Jos ei ole virallista henkilöllisyyttä, mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ovat rajatut. Henkilöpaperiton ihminen ei ole virallisesti olemassa. Hänellä ei ole minkään valtion kansalaisuutta eikä siis myöskään kansalaisoikeuksia.

Oikeus henkilöllisyyteen on edellytys kaikkien muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Kirjoittaja palasi juuri Perun Andeilta, jossa hän oli vapaaehtoistöissä kahdeksan kuukautta. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.