Vieraskolumni

Riittää jo tekopyhyys!

Sergio Massinga
14.10.2001

Eräs mosambikilainen ystäväni, Euroopan yliopistoissa maisteriksi opiskellut mies, kertoi minulle surullisen tarinan.

Ystäväni oli siihen aikaan töissä mosambikilaisessa yhtiössä, jolla oli satakunta työntekijää. Firma oli saanut ulkomaisilta avunantajilta rahaa yrityksen rakenteen järkeistämiseen ja tuotantokapasiteetin parantamiseen.

Rahoituksen ja yhteistyösopimuksen mukana tuli myös henkilöapuna kolme miestä. Heidän koulutuksensa tasosta ei ollut tietoa, mutta ystäväni epäili ettei kellään heistä olisi maisteritasoista koulutusta, ei edes työkokemusta, ei varsinkaan Mosambikista.

Omasta mielestäni kokemattomuudessa ei ole mitään pahaa, ei kukaan ole seppä syntyessään. Kokemus hankitaan elämän kolhuissa, "elämän tehtävä on opettaa meitä". Henkilöapu ja siihen liittyvä tietotaidon siirtäminen on aina ollut yksi tapa köyhyyden vastaisessa taistelussa. Me opimme itse samalla kun muut oppivat meiltä.

Mutta tapaus, johon ystäväni törmäsi, vaikuttaa minusta omituiselta. Kolme ulkomaista työntekijää olisivat todennäköisesti itse kaivanneet opetusta mosambikilaisilta, mutta kuitenkin he tienasivat tuhansia dollareita kuussa.

Heidän tittelinsä oli "tekninen asiantuntija" tai jotakin muuta yhtä monimutkaista. Heidän palkkauksensa oli paljon parempi kuin paikallisten työntekijöiden, jotka kuitenkin tunsivat maan olot ja joilla oli ylemmän asteen koulutus.

Palkan lisäksi ulkomaiset asiantuntijat saivat monia muitakin etuja: loma-ajan palkan, asunnon yhdessä parhaimmista kaupunginosista ja nelivetoauton kaupungin hyvillä teillä ajamiseen. Lisäksi heille maksettiin kaikki mahdollinen, niin vesi- kuin puhelinlaskutkin - ei siis mikään huono sopimus.

***
Vuosi tai kaksi sitten kuulin yllätyksekseni, että Banco Popular de Desenvolvimento, yksi maan merkittävimmistä pankeista, oli vaikeuksissa. Pankin alasajamistakin pohdittiin, ellei pankille ilmaantuisi ostajaa.

Banco Popular de Desenvolvimento kuului valtiolle. Se oli niin sanotun itsenäisyyden ajan jakanut Mosambikin ulkomailta saamia varoja luottoina tuotantosektorille.

Pankkiin oli tiukasti sidoksissa paikallisia "tärkeitä ihmisiä". Heidän verkostojensa kautta pankki oli kytköksissä mitä moninaisimpien alojen kanssa. Pankki oli läsnä myös silloin, kun maahan syntyi isojen yhtiöiden oma verkosto, johon kuuluvat miltei kaikki maassa olemassa olevat firmat.

Ei ole mikään salaisuus, että pankkikriisin takana on suunnaton määrä luottoja, joita ei ole maksettu takaisin. Mutta totta on sekin, ettei kukaan koskaan tule tietämään, mikä on todellinen syy suuren rahoituslaitoksen kuolemaan köyhässä, kasvua hakevassa maassa, jossa rahoituksen puuttuminen on yksi tehokkaan toiminnan esteistä.

Banco Popular de Desenvolvimenton toiminta oli alusta alkaen ollut sidoksissa perusraaka-aineiden tuotantoon. Läsimaat tarvitsevat niitä oman teollisuutensa raaka-aineiksi: tekstiiliteollisuuteen (puuvillaa ja vaatetustehtaita), maatalouteen (tupakkaa, teetä, sisalia ja cashew-pähkinää), kaivostoimintaan ja metsätalouteen (puuta).

Suuri osa pankin käytettävissä olevista varoista tuli eräiltä pohjoisen mailta, joiden intressinä oli varmistaa, että kotimaiselle teollisuudelle riittää perusraaka-aineita - niin että kotimarkkinat jatkavat kasvuaan.

Mosambikilainen pankki ei koskaan voinut itse määritellä omaa strategiaansa eikä aloja, joilla se tai koko maa toimiii. Pohjoisen rahoittajat kuitenkin lähtivät pois heti kun pystyivät jättäen jälkeensä leipää kerjäävien köyhien maalaisten joukon.

Vaikeasta tilanteesta noustaan vain sillä, että pohjoisen maat kantavat vastuunsa. Vain siten voidaan pelastaa päivä päivältä kasvava joukko maailman nälkää näkeviä, tehdä köyhyyden vastaisesta taistelusta totta.


Kirjoittaja on mosambikilainen toimittaja, joka toimii aktiivisesti Grupo de Dividassa, mosambikilaisessa velkakysymyksiin keskittyvässä järjestössä.