Vieraskolumni

Reissunaisen vaikea valinta

Minne lähteä lomailemaan, jos haluaa olla eettisesti valveutunut?
Suvi West
17.2.2014

Haluaisin lähteä ulkomaanmatkalle. Johonkin ihanaan, eksoottiseen paikkaan, jossa saa olla rauhassa. Itsenäisenä reppureissaajana haaveilen matkasta ohi turistinähtävyyksien ja krääsän, sinne missä muut eivät ole vielä käyneet.

Maailmanmatkaajien piireissä ei harrasteta namedroppausta vaan placedroppausta. Joku on käynyt paikassa, jossa valkoisia ihmisiä ei ole juuri ennen näkynyt, toinen on syönyt heinäsirkkoja ja matoja ja ah, kuinka hyviä ne olivatkaan. Kolmas on sopeutunut eksoottisen heimon joukkoon ja kokeillut paikallisten suosimaa huumekasvia.

Tällaisissa piireissä kanarianmatkaaja ja brittituristien kanssa ryyppääjä on auttamattoman juntti ja ajasta jäljessä oleva pelkuri. Kun pitäisi olla sitä seikkailijan luonnetta ja tutkimusmatkailijan valloitushalua. Vaikka useat alkuperäiskansojen edustajat eivät olekaan Kristoffer Kolumbuksen faneja.

Lämpö, rauha, aidot ihmiset ja rihkamakojujen puute siis houkuttavat, mutta käyn samalla omatuntoni kanssa kamppailua siitä, onko minulla oikeus tunkea itseni jonnekin, minne minua ei ole kutsuttu. Samalla saatan vaurioittaa paikallista ekosysteemiä tai edistän paikan muuttumista massaturismin kohteeksi. Mielestäni oikeasti tiedostava ihminen suuntaakin jo pilattuihin kohteisiin, kuten Kanariansaarille tai Thaimaahan.

* * *

Pohdin tätä nyt vain ja ainoastaan itsekkäistä lähtökohdista. Ajattelen rakasta kotiseutuani, Lappia. Levi, Saariselkä ja muut vastaavat kohteet eivät ole aitoutta nähneetkään. Paikalliset ajettiin pois ja tunturit pyhitettiin turisteja varten. Toisaalta, turistit ovat paljon pienempi paha kuin kaivokset, joten siedän hiihtokeskuksia.

Kaivoksien ohella kauhukuvaani kuuluu se, että joku päivä pienestä kotikylästäni tehdään massaturismin kohde: paikat pursuavat "Made in China" -krääsäkojuja, suomalaiset leikkivät feikkipuvuissaan shamaaneja, minua kielletään menemästä kotituntureille, arktisen luonnon herkkä ekosysteemi kärsii ja poromiehet ajetaan ahdinkoon.

Siksi olenkin kiitollinen lapinmatkaajille, kun he malttavat pysyä Levin kaltaisissa alppikylissä, eikä uusia turistialueita rakenneta puuterilumen etsijöille. Siksi olisi varmaan oikein, että minun tulisi itsekin suosia kohteita, joissa toimeentulo on jo rakennettu turismin varaan, eikä lähteä etsimään sitä piilossa olevaa paikkaa, josta voisin myöhemmin kehuskella kavereille.

Myönnän, että olen minäkin kerskunut matkoillani. Lomat olen viettänyt yleensä länsimaalaisissa kaupungeissa, mutta työmatkat ovat lennättäneet minut luennoimaan tai opettamaan ympäri maailmaa eksoottisiin kohteisiin, alkuperäiskansojen luokse.

Paikallisten kautta olen päässyt kokemaan ja näkemään asioita, joita tavallinen turisti ei pääse. Japanissa ja Meksikossa asuin paikallisten kodeissa, Kanadassa osallistuin intiaanien mellakkaan, Nepalissa minulle järjestettiin kahdenkeskinen hetki elävän jumalattaren Kumarin kanssa, jonka tuhannet turistit yrittävät nähdä edes vilaukselta. Tansaniassa seurasin maasai-heimon miesten aikuistumisriittejä viikon verran.

* * *

Matkoillani olen kuitenkin nähnyt myös turismin epäreiluuden. Guatemalan Maya-temppelit ovat valkoisten hallussa, Maya-intiaanit itse eivät sinne pääse, ja rahat menevät rikkaiden taskuun. Niagaran putoukset ovat viety kyselemättä paikalliselta heimolta, ja päälle on heitetty kasinokylät.

Saamenmaalla pyhistä paikoista, kuten Inarinjärven Ukonkivestä, on tehty turistikohteita, joista henget ovat ihan varmasti joutuneet lähtemään livohkaan turistien rämpiessä paikalle.

Modernin vastapainoksi kaivataan alkukantaisuutta ja onnellisuuden ymmärtämiseksi kärsimystä. Yhdenlaista tuskaturismia onkin se, että meidän länsimaalaisten ihmisten pitää matkustaa maailmaan ääriin näkemään kärsimystä voidaksemme kokea kiitollisuutta. Kuinka moni palaakaan matkaltaan valaistuneena. Jos yksijalkainen orpolapsi pystyy hymyilemään ja pelaamaan jalkapalloa, niin kyllä minäkin saan luvan olla onnellinen. Jos alkuperäiskansan jäsen sanoo jotain filosofista, on se lähestulkoon kosmista, mutta jos saman kertoo kouvolalainen kotiäiti, se ei säväytä lainkaan.

* * *

Turismi tuhoaa ilmakehää, Titanicin hylkyä, Kiinan muuria, kilpikonnavauvoja, talouden rakenteita, nähtävyyksiä, alkuperäiskulttuuria, luontoa. Toisaalta en yhtään väheksy sitä, että moni saa elannon turismista. Tai että paikalliset heimot saavat uutta tietoa esimerkiksi naisten oikeuksista.

Mitä siis tehdä, minne mennä?

Ekologisesti olisi parasta matkata junalla Tampereelle. Tiedostavana tyyppinä lähtisin Teneriffalle. Mutta hitto, haluan lämpimään ja pois Suomesta ja enkä toisaalta jaksa katsoa ryypiskeleviä suomalaisvanhuksia ja ärsyttävää brittinuorisoa.

Pohdittavaksi jää, onko oikeasti tärkeää saada ainutkertaisia elämyksiä vai voisinko sittenkin olla epäitsekäs, tiedostava matkaaja.

Kirjoittaja on dokumentaristi ja toinen Märät säpikkäät -ohjelman luojista. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.