Vieraskolumni

Reilu banaani - maailmanparantajan ehtoollinen

Reilun banaanin ostaminen on kuin ehtoollinen kristityille.
Janne Sivonen
27.2.2003

Kuva: Janne Sivonen Sambiassa

LUSAKA -- Kerroin taannoin sambialaiselle kollegalleni hämmästelleeni Tansaniassa käydessäni sitä, että ihmiset paistavat siellä termiittejä. Kollegani käväisi ulkona hakemassa puolitoistasenttisen termiitin ja hotkaisi elävän ötökän leveästi hymyillen suuhunsa.

Termiitit ovat työtoverini mukaan ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Hän ei kuitenkaan popsinut termiittiä nälkäänsä - enkä usko että hän piti sitä edes erityisen herkullisena, sillä yleensä termiitit kuivataan tai paahdetaan ennen syömistä. Olennaista oli syömisen sisältämä sanaton viesti: teollaan kollegani julisti olevansa juurensa tiedostava ja ylpeä afrikkalainen, joka vähät välittää siitä, mikä on valkonaamojen mielestä yököttävää.

Ravinto on ihmiselle perustarve ja elinehto, mutta ravinto on aina myös ruokaa ja ruoka on kulttuurista viestintää. Jos syöjiä on kaksi tai enemmän, ruoka kertoo väistämättä jotakin syöjien välisestä suhteesta. Kun sambialaiseen maaseutubaariin eksyvälle suomalaiselle tarjotaan viiniksi kutsuttua kiljua, hänen on tehtävä valinta: kieltäytymällä hän asettaa itsenä ja hienostuneen valkonaamanvatsansa yhteisön ylä- ja ulkopuolelle; juomalla ja vatsataudin riskin ottamalla hän osoittaa ainakin haluavansa kuulua samaan joukkoon muiden kanssa.

Myös suomalainen ruokapöytä on täynnä kulttuurisia merkityksiä. Sille katetaan mämmiä, kalakukkoa, kaviaaria tai vaikkapa puutarhassa grillattua varrasta, eikä niitä syödä tai tarjota pelkästään vatsan täytteeksi. Pizza oli vielä parikymmentä vuotta sitten kansainvälisten ihmisten eksoottinen herkku, mutta nyt se on moderniin kaupunkilaiselämään sopeutuneiden kiireisten ihmisten pikaruokaa, jota syödään silloin kun ruokailusta halutaan päästä vähällä vaivalla.

***

Mainosmiehet ovat ymmärtäneet ehkä kaikkein parhaiten ruoan kyvyn kantaa merkityksiä. Mainoksissa virvoitusjuoma tarkoittaa rentoa meininkiä tai samaistaa juojansa extremelajeissa pärjäävään sankariin. Isänmaallinen ruisleipä saa lentokoneen kääntymään takaisin Suomeen ja maidon juominen merkitsee paluuta perinteisen maaseutuyhteisön kadonneeseen paratiisiin.

Me valistuneet maailmanparantajat emme anna mainosten hämätä itseämme, sillä me tiedostamme tekevämme ruokaa ostaessamme poliittisia valintoja. Mutta mekin olemme näin ajatellessamme oman kulttuurimme tuotteita - aivan kuten terveysintoilijat, bodaajat, painonvartijat ja kulinaristit omine ruokailutapoineen.

Reilun banaanin suosiminen on hyödyllinen teko, ja silloin tällöin saatan jopa ajatella, mitä konkreettisia seurauksia asiallisen hintaisen banaanitertun ostamisella on kaukaisen plantaasin työntekijälle. Henkilökohtaisesti ostopäätökseni suurin merkitys on kuitenkin sillä, mitä banaanin ostaminen kertoo itsestäni: ostamalla reilun banaanin julistan kuuluvani siihen eettisesti ajattelevien ihmisten joukkoon, jonka tyypillinen jäsen on korkeakoulussa opiskeleva nuori kaupunkilaisnainen.

Reilun banaanin ostamisessa on siis kyse samasta asiasta kuin ehtoollisessa kristityille: teko on uskontunnustus, joka liittää minut muiden samalla tavalla ajattelevien yhteisöön ja rajaa ulkopuoliset ulos. Maailmanparantajat jakaantuvat uskontojen tapaan lahkoihin: reilun kaupan tuotteiden lisäksi eettisten kuluttajien sielut (ja maailma) voidaan pelastaa esimerkiksi luomun, kasvissyönnin, veganismin ja fennoveganismin resepteillä.

Eettinen ruoka välittää viestejä kuitenkin eri tavalla kuin muut ruoat: muurahaisen tai öylätin kohdalla vasta niiden syöminen luo merkityksiä, mutta reilun banaanin osalta tuotteen ostaminen on syömistä paljon tärkeämpi ja merkittävämpi hetki. Ehkäpä tämä kertoo jotakin taloudellisten arvojen merkityksestä nykyajassa: elämme maailmassa, jossa jopa talouden globalisaatiota kritisoivien idealistien kulttuurinen viestintä joutuu puhumaan markkinavoimien kieltä.