Vieraskolumni

Rajat auki - yhteen suuntaan?

Onko afrikkalainen siirtolainen aina vaurasta kohdemaata köyhdyttävä turvapaikanhakija ja länsimaalainen tulija kehitysmaata hyödyttävä auttaja?
Glory Mushinge
28.3.2005

Glory Mushinge

Kun Euroopan unioniin oli viime vuonna liittymässä uusia jäsenmaita, kuului vanhoilta jäseniltä valituksia. Erityisesti pelättiin siirtolaisvirtaa, joka näiden köyhempien valtioiden liittymisestä seuraisi. Oikeutta kansalaisten vapaaseen liikkumiseen haluttiin rajoittaa.

Tajusin silloin, ettei länsimaiden vastahankaisuus kohdistukaan vain tiettyihin maanosiin, kuten Afrikkaan, eikä välinpitämättömyys kehitysmaiden suhteen johdukaan niiden maantieteellisestä sijainnista vaan taloudellisesta asemasta.

Kysymykseni kuuluukin: miksi osa kehittyneestä maailmasta pelkää, että rikkaisiin maihin tulvii siirtolaisia etelästä? Miksi se olisi vain yksisuuntaista? Kun rikkaiden maiden asukkaat asettuvat köyhiin maihin, ei kukaan tee asiasta numeroa - ainoastaan toisin päin.

Esimerkiksi vauraasta Etelä-Afrikasta on helppoa saada viisumi minne tahansa, mutta vaikkapa Sambiasta Yhdysvaltoihin pyrkiminen on kuin taivaaseen yrittäisi, lähes mahdotonta. Sambian Yhdysvaltain-lähetystön ovella on päivästä toiseen pitkät jonot viisuminhakijoita, mutta harva viisumin saa. Joskus virkailijat uskaltautuvat sentään sanomaan, että hylkäyspäätöksen syynä on se, että hakijan ei uskota enää palaavan: hän lähtee päästäkseen naimisiin ja jäädäkseen heidän maahansa.

Nekin, jotka viisumin vihdoin onnistuvat saamaan, joutuvat käymään läpi pitkän ja raskaan hakuprosessin, jonka päätteeksi hakija tuntuu kuin kerjäläiseltä, joka etsii turvapaikkaa.

***

Myönnän toki, että jotkut ihmiset muuttavat toiseen maahan vehreämpien laidunmaiden toivossa, mutta eikö kyse ole kahdensuuntaisesta ilmiöstä. Siinä missä afrikkalainen lähtee Yhdysvaltoihin etsimään parempaa tulevaisuutta, saapuu amerikkalainen Afrikkaan sijoitusmahdollisuuksia löytääkseen - ja 90 prosenttia voitosta menee hänen omaan taskuunsa.

Afrikkalaisia pidetään usein epätoivoisina ihmisinä, jotka jättävät maansa etsiäkseen parempaa elämää länsimaista. Todellisuudessa elämä länsimaissa ei ole kuitenkaan ole kovinkaan helppoa, ja useimmat afrikkalaiset päätyvät tekemään töitä kellon ympäri ja välttelemään maahanmuuttoviranomaisia. Kotimaassaan heillä voisi olla mahdollisuus nauttia vapaudesta ja viljellä maata.

Afrikkaa on siunattu runsailla luonnonvaroilla ja hyvällä ilmastolla, mutta länsimainen media maalaa maanosastamme paniikkia lietsovan kuvan. Lukuun ottamatta niitä maita, joissa on meneillään konflikti, Afrikka ei ole oikeasti hassumpi paikka elää. Esimerkiksi kotimaassani Sambiassa saattaa kulua vuosia niin, etten näe aliravittua lasta. Ja kun näen, hän on televisioruudussa, useimmiten ulkomaisen tiedotusvälineen kuvamaana. Jään usein pohtimaan, että he kai puhuvat minun maastani, mutta missä tällaista todellisuudessa on.

Ajattelen yleensä, että toimittajat jotka kuvaavat tällaisia näkyjä, etsivät niitä rahastusmielessä. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet Afrikassa, mieltävät maanosan tilan hyvin huonoksi, mutta ne jotka täällä käyvät, ihastuvat ja ymmärtävät, että köyhyyttä kuvataan ulkomaisessa mediassa osin myös mässäilymielessä.

Ne, jotka Afrikkaa ihailevat, tulevat tänne käynnistääkseen hankkeita, jotka auttaisivat täkäläisiä. Silti heilläkin on pohjimmiltaan halu hyötyä itse: paikalliset pääsevät hankkeissa vain vähäpätöisempiin töihin ja tärkeimmissä tehtävissä ovat auttajat itse, jotka myös vievät palkkarahat mukanaan. Saavathan useimmat ulkomaalaiset vielä täällä työskennellessään raskaan työn lisän - Afrikassa kun elämä on niin vaikeaa.

Useissa Afrikan maissa, kuten Sambiassa, on kuitenkin sekä kohtalaisen varakkaita että todella rikkaita ihmisiä. Monilla on hienot talot ja paljon maaomaisuutta, he omistavat useita autoja, heillä on komeita vaatteita, sosiaalinen elämä on vilkasta eikä elämäntyyli ole millään lailla takapajuista.

Vaikka infrastruktuuri ei olekaan länsimaisella tasolla, me nautimme siitä, mitä meillä on. Silti meidän on taisteltava saadaksemme lähetystöjen virkailijat vakuuttuneiksi siitä, että aiomme palata rakkaaseen maahamme. Kun meidän siskomme ja veljemme suuntaavat ulkomaille, heitä pidetään automaattisesti turvapaikanhakijoina, vaikka he olisivat lääkäreitä tai lakimiehiä. Sen sijaan länsimaisille on Afrikassa monta nimeä: he ovat lääkäreitä tai opettajia ilman rajoja, ekspatriootteja, sijoittajia...

Useimmat niistä, jotka lähtevät Afrikasta länsimaihin eivät ole kaikkein köyhimpiä - miten he muuten kustantaisivat kalliit lentoliput? He lähtevät seikkailunhalusta tai nähdäkseen maailmaa. Hyvin vähän on loppujen lopuksi sellaisia laiskoja ja epäisänmaallisia ihmisiä, joilla ei ole luovuutta ja halua osallistua oman maansa kehitykseen. Ikävä kyllä juuri nämä harvat ihmiset kuitenkin muokkaavat huonoa kuvaa maanosastamme.

***

Kehittyneiden maiden olisi korkea aika myöntää, että ne ovat Afrikalle kateellisia tietyistä asioista. Niiden olisi syytä nähdä Afrikan hyvät puolet ja avata ovensa meille, jotta me voimme vapaasti matkustaa heidän maihinsa ja takaisin. Vasta silloin antaminen ja ottaminen olisi vastavuoroista ja kansalaiset molemmin puolin voisivat nauttia yhtäläisistä oikeuksista vapaaseen liikkumiseen . Tilanne hyödyttäisi koko ihmiskuntaa, jos aiomme todella muodostaa yhden suuren ja onnellisen pallon.


Kirjoittaja on sambialainen toimittaja. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.