Vieraskolumni

Rahapolitiikan koordinaatio ajaisi kehittyvät taloudet ojasta allikkoon

Pääomakontrollit olisivat parempi tapa parantaa kehittyvien talouksien rahoitusvakautta.
Lauri Holappa
5.10.2015

Useat maailman suurimmista nousevista talouksista ovat kritisoineet tiukasti rahapoliittisia elvytystoimia, joihin länsimaiset keskuspankit ovat ryhtyneet globaalin finanssikriisin jälkeen. Niiden aiheuttama epävakaus on saanut esimerkiksi Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän vaatimaan aiempaa tiukempaa kansainvälistä rahapolitiikan koordinaatiota.

Ongelman taustalla ovat ennen kaikkea Yhdysvaltain keskuspankin ja Euroopan keskuspankin toimenpiteet. Ne ovat pitäneet ohjauskoron jo useiden vuosien ajan käytännössä nollassa ja toteuttaneet massiivisia arvopapereiden osto-ohjelmia.

Epätyypillisten rahapoliittisten toimien seurauksena länsimaiset valuutat ovat heikentyneet, mikä on pakottanut viennistä riippuvaisia nousevia talouksia heikentämään omia valuuttakurssejaan. Toisaalta etenkin Yhdysvaltain poikkeukselliset arvopapereiden osto-operaatiot ovat ajaneet spekulatiivisia sijoittajia aiempaa enemmän kehittyvien talouksien markkinoille. Tämäntyyppiset sijoittajat pyrkivät kuitenkin monesti siirtymään takaisin länsimaisille markkinoille, kun siellä on edes hataria merkkejä korkojen noususta.

Näin ollen esimerkiksi keväällä 2013 Yhdysvaltain keskuspankin ilmoittama rahapoliittisten erityistoimien asteittainen purkaminen johti äkilliseen valuuttakurssien heikentymiseen useissa kehittyvissä talouksissa.

* * *

Kehittyville talouksille jatkuvasti epävakaa tilanne on sietämätön. Ratkaisuksi kehittyvien talouksien kärkimaat ovat esittäneet siirtymistä uuteen ylikansalliseen reservivaluuttaan. Ne toivovat myös aiempaa tarkempaa rahapolitiikan koordinaatiota. Uudessa järjestelmässä länsimaat eivät voisi enää ottaa huomioon rahapoliittisissa päätöksissään ainoastaan omia kapeita kansallisia intressejään, vaan kaikissa päätöksissä olisi otettava huomioon myös kansainväliset vaikutukset.

Tällainen muutos kuulostaa pintapuolisesti hyvältä. Taloustieteilijä Jan Kregel on kuitenkin osoittanut, että kansainvälinen rahapoliittinen koordinaatio on johtanut usein nimenomaan rahoitusmarkkinoiden epävakauden lisääntymiseen. Esimerkiksi 1920-luvulla Yhdysvaltain keskuspankki yritti auttaa Britanniaa palaamaan kultakantaan keventämällä rahapolitiikkaansa voimakkaasti.

Päätös oli käsittämätön Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta, sillä jo valmiiksi euforisessa tilassa olleet markkinat ylikuumentuivat lopullisesti ja lopputuloksena syntyi vuoden 1929 suuri pörssiromahdus sekä sitä seurannut lama.

Myös Japanin jo 25-vuotinen talouskriisi sai alkunsa epäonnistuneesta rahapoliittisesta koordinaatiosta. Yhdysvaltain talous oli vielä 1980-luvun lopussa toipumassa rahoitusmarkkinakriisistä, jolloin Yhdysvallat halusi samanaikaisesti saada korkotasoa alennettua ja pidettyä dollarin vaihtokurssin vakaana suhteessa keskeisiin kauppakumppaneihinsa.

Tavoitteen saavuttamiseksi Japanin keskuspankin piti alentaa ohjauskorkoa keskellä maan räjähdysmäisesti paisunutta kiinteistö- ja arvopaperikuplaa. Myös Japanin tapauksessa lopputuloksena oli rahoituskuplan puhkeaminen ja talouden pitkäaikainen taantuma.

* * *

Tiiviin kansainvälisen rahapoliittisen koordinaation aikakaudella hallituksille ja keskuspankeille jäisi yhä vähemmän keinoja torjua rahoitusmarkkinakriisejä. Jos esimerkiksi kansalliset valuutat sidottaisiin kiinteällä kurssilla uuteen reservivaluuttaan, pitäisi kansallisten keskuspankkien jatkuvasti tehdä rahapoliittisia päätöksiä muiden valtioiden ehdoilla ylläpitääkseen stabiilia valuuttakurssijärjestelmää. Tämä voisi olla turmiollista etenkin kehittyvien talouksien rahoitusmarkkinoille.

Pääomakontrollit olisivatkin paljon tehokkaampi ja helpommin toteutettavissa oleva keino parantaa kehittyvien talouksien rahoitusvakautta. Esimerkiksi Chilessä oli vuosina 1991–1998 käytössä järjestelmä, jossa sijoittajia vaadittiin rangaistusveron uhalla pitämään varojaan maassa määrätyn ajanjakson ajan. Järjestelmä onnistui tehokkaasti estämään spekulatiivisten sijoitusten päätymistä Chileen.

Tämäntyyppiset ratkaisut parantaisivat rahoitusmarkkinoiden vakautta kehittyvissä talouksissa tehokkaammin kuin epäonnistunutta kultakantajärjestelmää muistuttavat kansainväliset viritelmät. Voi kuitenkin olla, että kehittyvien talouksien hallituksille kansainvälinen rahapolitiikan koordinaatio on poliittisesti miellyttävämpää kuin pääomakontrollien toimeenpaneminen.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella ja on toinen Raha ja talous -blogin kirjoittajista. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa. Kuva: Petri Leppänen/Like.