Vieraskolumni

Puhuttaisiinko taas väestöstä?

Väestönkasvusta on tullut kehityspoliittisessa keskustelussa koirankikkare, jonka kaikki kiertävät kaukaa. Tähän on monta ymmärrettävää syytä.
Oras Tynkkynen
18.8.2009

Oras Tynkkynen vinjettiMenneiden vuosikymmenien väestöpuhe oli holhoavaa ja kolonialistista, ajoittain avoimen rasistista. Osa väestöongelmaan tarjotuista "ratkaisuista" oli tehottomia tai jopa haitallisia. Harva myöskään haluaa samastua niihin tahoihin, jotka ovat eniten pitäneet meteliä väestönkasvusta.

Silti kiusallinen tosiasia - Al Goren sanoin epämiellyttävä totuus - on se, että nopea väestönkasvu on aito ongelma. Se on ongelma ilmastolle, sillä noin puolet maailman päästöjen lisäyksestä vuoteen 2025 asti johtuu väestönkasvusta. Se on ongelma vakaudelle, sillä nuorten työttömien miesten massat ovat oivaa maaperää ääriliikkeille, niin kuin presidentti Ahtisaari on varoittanut.

Nopea väestönkasvu on kuitenkin ongelma myös ja ennen kaikkea köyhien maiden ihmisille itselleen - ja erityisesti naisille. Hallitsematon määrä ei-toivottuja lapsia lisää nälkää, köyhyyttä ja terveysongelmia.

Suuri lapsimäärä kielii useissa tapauksissa heikosta koulutustasosta ja puutteellisista terveyspalveluista. Usein se kertoo myös siitä, ettei nainen saa itse päättää lastensa määrää tai synnytysten väliä.

Väestönkasvu on siis sekä inhimillisen kehityksen puutteiden seuraus että syy. Siksi solidaarisuusaktivistit ovat tehneet karhunpalveluksen vaikenemalla väestönkasvusta.

***

Mitä sitten pitäisi tehdä? Aina hyvä tapa aloittaa on tunnustaa tosiasiat ja nähdä väestönkasvu sinä ongelmana, joka se todellisuudessa on.

Edistyksellisten voimien on haettava kieli ja kehykset, joilla puhua väestöstä ilman menneiden vuosikymmenien virheitä ja ylilyöntejä. Tämä voi tapahtua vain tiiviissä dialogissa etelän liikkeiden ja vaikuttajien kanssa.

Kestävät ratkaisut väestöongelmaan ovat kovin tuttuja. Jokainen tyttö on saatava kouluun. Jokaiselle perheelle on turvattava perusterveydenhuollon palvelut. Jokaisella naisella on oltava oikeus ehkäisyyn ja turvalliseen aborttiin.

Painostusta ja pakkoa ei tarvita, eikä niitä tule myöskään hyväksyä. Tästä tuskin saadaan suurta riitaa aikaiseksi.

***

Väestönkasvun tunnustaminen aidoksi ongelmaksi edellyttää kuitenkin myös kehitysyhteistyön prioriteettien tarkistamista. Nykyistä suurempi osa rahoituksesta on ohjattava inhimilliseen kehitykseen yleensä ja seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin erityisesti. Tästä taas seuraa, että jotain muuta voidaan tehdä vastaavasti vähemmän.

Vuonna 1950 Etiopian väestö oli 18 miljoonaa ihmistä. Vuoteen 2000 se oli yli kolminkertaistunut, ja vuoteen 2050 mennessä sen ennakoidaan lähes kymmenkertaistuvan. Jokaisen, joka vähättelee väestönkasvua ongelmana, kannattaa kysyä itseltään seuraavaa: olisiko maan helpompi elättää säällisesti 18 kuin 180 miljoonaa ihmistä?

Näille ja miljoonille muille ihmisille väestöpolitiikan onnistuminen on elämän ja kuoleman kysymys.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.