Vieraskolumni

Presidentti ja intiaaniliike

Roxana Crisólogo
4.12.2002

Lucio Gutiérrezin vaalivoitto hämmensi minua. Ecuadorin armeijan kapinaeversti kukisti marraskuun lopussa presidentinvaalien toisella kierroksella banaanimiljonääri Alvaro Noboan. Kammoksun ajatusta sotilaspresidentistä, mutta samalla en voi olla tuntematta sympatiaa Luciota ja erityisesti hänen taustavoimiaan kohtaan.

Ecuadorissa on Latinalaisen Amerikan elinvoimaisin intiaaniliike. Tultuani maahan vaalikampajan käynnistyessä syyskuussa ihmettelin ääneen usein sitä, miksi liikkeen tärkeimmät järjestöt päättivät tukea sotilasta presidentiksi. Intiaanien keskeisimmät johtajat jankkasivat minulle, etta Lucio on luvannut noudattaa heidän ohjelmaansa. En ole kuitenkaan aivan vakuuttunut asiasta.

Moni vertaa Luciota Brasilian Lulaan ja erityisesti Venezuelan Hugo Cháveziin, joka on niinikään entinen sotilas. Latinalaisen Amerikan äänestajien kyllästyminen uusliberaaliin oikeistoon oli ilmeinen myös Bolivian vaaleissa, joissa kokankasvattajien ja intiaanien vasemmistolainen ehdokas Evo Morales oli lahellä nousta maansa presidentiksi.

Vaikka intiaaniliikkeen ja radikaalivasemmiston tuki oli yksi Lucion voiton avaimista, hän ei ole valituksi tultuaan halukas hyväksymään läheskään kaikkia liikkeen vaatimuksia. Yhdysvaltojen sotilastukikohta Mantassa, suhteet Kansainväliseen valuuttarahastoon ja dollarin säilyttäminen Ecuadorin virallisena valuuttana hiertävät todennäköisesti Lucion suhteita taustaryhmiinsä vielä monin tavoin. Lucio ei vaikuta halukkaalta hankaloittamaan suhteitaan yhdysvaltalaisiin investointipankkeihin.

Intiaanikansojen suurimman kattojärjestön CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza ehtikin jo todeta, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike on osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti.

Tätä kirjoittaessani on vielä epäselvää, missä määrin ja millä tavoin intiaaniliike osallistuu Lucion ensi vuoden alussa muodostettavaan hallitukseen. Liikkeen johdon mietittävänä on nyt se, kannattaako heidän haalia itselleen mahdollisimman monta ministeriötä ja samalla sitoutua uuden hallituksen politiikkaan, joka mitä ilmeisimmin poikkeaa ainakin jossain määrin heidän keskeisistä vaatimuksistaan.

Epäilystäni huolimatta vaalitulos on monin tavoin historiallinen. Ecuador on ensi kertaa tilanteessa, jossa hallituksen ovi on ainakin periaatteessa auki radikaalin intiaaniliikkeen edustajille.